Kun jääkaapille ei pääse

Piti ostaa uusi kaappi. Samalla alkoi yllättävän pitkä jääkaapiton kausi. Tohkeissani mittasin vain korkeuden, en leveyttä. Ensimmäinen ostokseni ei mahtunut kylmälaitteelle tarkoitettuun koloon. Uuden kaapin oli määrä tulla kolmessa viikossa. Kaapiton aika kesti lopulta kaksi kuukautta.

Otin jääkaapittomuuden uutena kokemuksena. Hienosti sanottuna tein välttämättömyydestä hyveen. Elämä muuttuu aika tavalla, kun mitään kylmäsäilytysmahdollisuutta ei ennen ilmojen viilenemistä ollut. Kaiken lisäksi taloyhtiössä oli luovuttu kylmäkellareista. Mielessä kävi sähkökäyttöisen kylmälaukun hankinta, mutta kun jatkokäyttö olisi ollut vähäistä, niin jätin sen ostamatta.

Leikkeleiden ja juuston kulutus on laskenut hyvin huomattavasti. Kasviksia ja hedelmiä tulee syötyä paljon, samoin eineksiä ja purkkikeittoja. Nuudeleita en ole keittänyt kertaakaan.

Jääkaapiton aika saa miettimään elämään ennen. Ei niin kauan sitten lähikaupat olivat välttämättömyys, kun kodeissa ei ollut jääkaappeja. Ihmiset ostivat pilaantuvia ruokatarvikkeita tarpeen mukaan. Kellari oli arvossaan, jos sellainen oli käytössä. Palvelutiskeiltä olisin saattanut minäkin ostaa 50 grammaa leikkeleitä tai yhden kananleikkeen, mutta niitä ei ihan lähellä ole. Pienimmätkin pakkaukset ovat tuhottoman isoja.

Voisin kirjoittaa elämäntapaoppaan kokemusteni pohjalta. Nimeksi kelpaisi Jääkaapitta solakammaksi tai Jäähyväiset jääkaapille: kylmä totuus kestävästä elämänmuutoksesta. Etenkin ensimmäinen sisältää liioittelua, mikä ei ole tavatonta oppaista puhuttaessa. Vaan kyllä vaikutukset tuntuvat. Olen tehnyt kesällä ostamaani vyöhön kahdeksan reikää, ja tahti on kiihtynyt jääkaapittomuuden aikana.

Astianpesukonettakaan minulle ei ole. Jotenkin olen tottunut asiaan, joten kone ei ole heti ostoslistalla. Pesukonekin on äännellyt siihen malliin, että käyttöikä saattaa olla lopuillaan. Käsin en aio ryhtyä pyykkäämään, siinä kulkee raja. Ja jääkaapinkin otan vastaan, kun se joskus tulee.

Eri tahot pusaavat vaaliteemojaan kasaan. Niin tekee liikuntaväkikin. Pelin henkihän on se, että jos et ole hallitusohjelmassa, niin et ole olemassa. Jotenkin tuntuu nurinkuriselta, että ennen vaaleja lyödään asioita lukkoon vuosikausiksi. Tai oikeastaan suuri osa on jo juntattu paikoilleen, kun velkajarru on vetäisty kiinni. Aikoinaan naureskelimme Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmille. Numerot olivat kohdillaan, ainoastaan todellisuus oli väärä. 2020-luvulla meillä on hallitusohjelmaksi sanottu nelivuotissuunnitelma.

Urheilijat ovat 2020-luvun somekylläisessä maailmassa haluttuja ehdokkaita. Oikotietä urheilujulkisuus tuskin tarjoaa eduskuntaan, mutta sen tuoma näkyvyys suoristaa usein polkua Arkadianmäelle. Varsinaisilla liikunta- ja urheiluasioilla ei ole monikaan kansanedustajaksi silti päässyt. Kampanjan kärki on löydettävä muualta, ja omasta tunnettuudesta on hyvä aloittaa. Urheilusta voi olla hyötyä muillekin kuin saavutustensa pohjalta eduskuntapaikkaa tavoitteleville. Seuraja järjestötoiminnassa syntyneet verkostot ovat avuksi vaalityössä ja voivat auttaa keräämään ääniä eri puolilta vaalipiiriä.

Melkoisella varmuudella voi sanoa, ettei urheilijataustaisten edustajien määrä eduskunnassa ainakaan vähene nykyisestä hiukan yli kymmenestä. Joku saattaa joutua vaihtoon, mutta uusia tulee tilalle. Ajan ilmiö on sekin, että eduskunnassa on enää yksi varsinainen professori. Sata vuotta sitten kansanedustajista oli professoreita 12. Eduskuntaan kuului arviolta kymmenesosa kaikista maan professoreista.

Kansainvälisessä urheilupolitiikassa Venäjä etenee nopeammin kuin Ukrainan rintamalla. Urheilusaarto on murtumassa, kiitos Kansainvälisen olympiakomitean ja puheenjohtajansa Kirsty Coventryn. Paraurheilussa Venäjä on päässyt jo mielensä päähän, kun se sai Valko-Venäjän ohella osallistua Milano-Cortinan paralympialaisiin maaliskuussa 2026.

Uusimman voittonsa Venäjän presidentti Vladimir Putin saavutti lempilajissaan jääkiekossa. Urheilun kansainvälinen vetoomustuomio CAS päätti, että Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n perusteet evätä maan osallistuminen jääkiekon MM-kisoihin olivat riittämättömät. Pääsee Venäjä kisoihin tai ei, niin Putin voitti tämän erän. Venäläiset saavat joko voivotella CAS-tuomioon vedoten epäoikeudenmukaista kohteluaan tai nauttia MM-julkisuudesta.

Kehityssuunta kertoo paljon ajastamme. Länsimaiden liberaalin demokratian tilapäinen voittokulku heijastui myös kansainvälisten urheilujärjestöjen toimintaan 2010-luvun lopulle asti. Ainakin puheen tasolla ne alkoivat korostaa kestävää kehitystä, tasa-arvoa ja vastuullisuutta. Kun kansainvälisen politiikan pohjavirrat ovat muuttuneet, niin järjestöt mukautuvat maailmaan, jossa arvaamattomat johtajat ja suuryritykset käyttävät yhä häikäilemättömämmin valtaa.

Loppuaatoksena tapaus elävästä elämästä. Tuonnoittain kävin poikani Heikin kanssa maalla paiskimassa erinäisiä syyshommia. Raivasimme rantapusikoita maastossa, joka oli aika rankka oikean jalan puolijäykälle nilkalle. Kahville lähtiessä piti ylittää leveä oja. Oja tuntui hetken sananmukaisesti ylitsepääsemättömältä. Mieleen palautui Täällä Pohjantähden alla -romaanista Akseli Koskelan yritys ponnistaa ojan yli ja kuolema sydänkohtaukseen.

Poikani antoi hyvän neuvon: laskeudu ojan pohjalle, niin vedän sinut ylös. Niin tein ja tartuin hänen käteensä. Ponnistin ja Heikki tuumi, ettei hänen tarvinnut juuri vetää. Hyvä tuki riitti. Hetki oli kuitenkin pysäyttävä. Niin se hoivavastuu vähitellen kääntyy. Vaihdoin alle 20 vuotta sitten samalle kaverille vaippoja.

Jouko Kokkonen
päätoimittaja
Liikunta & Tiede -lehti

 

Jouko Kontulasta ihmettelee Suomen eloa ja maailmanmenoa itähelsinkiläisen lähiön näkökulmasta. Minut keksi Lasse Lehtinen, joka kirjoitti Iltasanomissa 6.11.2017, että ”sananvapauden ritari on kadun mies tai nainen, ’Jouko Kontulasta’, jolta käydään kysymässä kaikkea maan ja taivaan väliltä”.