Elämänlaadusta puhutaan liian vähän

Toukokuussa 2026 arkkiatrin arvonimen saanut Päivi Hietanen on taustaltaan syöpälääkäri ja psykoterapeutti. Ihmisten eliniän pidentyessä myös erilaisten syöpien esiintyvyys on lisääntynyt. Eliniästä puhuttaessa on Hietasen mielestä ylikorostunut sen pidentymisen pitäminen itseisarvona.

– Lääketieteessä on ollut suuri eetos vastata ihmisten kuoleman pelkoon. Vastaus on ollut aina se, että lisää pituutta elämään. Liian vähän on puhuttu elämänlaadusta. Toki se on ollut mukana juonteena ja vähän enemmän viime aikoina siitä syystä, että iäkkäitä potilaita on paljon.

Paljon mediahuomiota saavat maailmankolkat, joissa on erityisen paljon ikääntyneitä ihmisiä. Japanissa on 2020-luvulla enemmän satavuotiaita kuin koskaan ennen tai missään muualla maailmassa. Hietanen pohtii, onko asia välttämättä kovin suuren
juhlinnan aihe. Harvat satavuotiaat voivat elää elämää, joka on pääosin itsenäistä ja merkityksellistä.

– En toki pysty arvioimaan asiaa ihmisten omana kokemuksena, mutta minusta pitäisi puhua paljon enemmän siitä, mikä on kohtuus. Jos yli 70-vuotiailta kysytään, mitä he pitävät syöpähoidon tärkeimpänä tavoitteena, niin 75 prosenttia sanoo, että elämänlaatu. Vain kymmenen prosenttia kertoo tässä amerikkalaisessa tutkimuksessa, että elämänpituus olisi prioriteetti.

Hietanen muistuttaa, että nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois, mutta vastaukset kertovat painotuksista. Keskustelua hoidosta pitäisikin pystyä käymään rauhallisessa tilanteessa, jotta jäisi aikaa pohtia myös syöpähoitojen riskejä. Vaikka ikäihminen olisi muutoin suhteellisen terve hoitojen alkaessa, niin hänen elimistönsä voimavarat kestää toksisia hoitoja ovat selvästi heikommat kuin nuoremmalla ihmisellä. Hietanen sanoo joidenkin amerikkalaistutkijoiden nostaneen esiin aikatoksisuuden käsitteen. Sen perustana on tieto elämän rajallisuudesta ja hoidolla jarrutettavasta syöpäsairaudesta.

– Tiedetään, että jäljellä oleva elinaika ei ole välttämättä kovin pitkä. Ihminen, joka käy syöpähoidossa, on pitkälti paljon kiinni sairaalan verikokeissa, hoidoissa ja niistä toipumisessa – ja niin ovat myös omaiset. Mitä tämä vie loppuelämältä, jossa voisi olla hyvää arkea kotona ihmisten kanssa. Mielestäni nämä asiat pitäisi nostaa enemmän keskusteluun, sanoo Hietanen.

Liikunta antaa voimavaroja toipumiseen

Hietasen mukaan liikunnan merkitys syövän ennaltaehkäisyssä on tämän hetken tiedon perusteella suuri. Mekanismeja ei tunneta kovin tarkasti, mutta ne liittyvät kasvaimen metabolian aineenvaihduntaan ja immunologiaan. Osalla syövistä on vahva yhteys ylipainoon, jolloin liikunnan ennaltaehkäisevä merkitys on yksiselitteinen. Myös syöpää sairastava voi harrastaa liikuntaa.

– Jos ihminen pystyy hoitojen aikana liikkumaan, niin se auttaa pitämään yleiskuntoa yllä. Tällöin tietysti toipuminen on nopeampaa, kun kunto ei romahda ihan täysin. Hietanen muistuttaa, että hoidot vaikuttavat jaksamiseen eri tavoin. Toksisimmat hoidot heikentävät paljon yleiskuntoa ja vointia, jolloin liikkuminenkin vähenee väistämättä. Liikunnan merkitys toipumisessa on Hietasen mukaan vähintään yhtä suuri psykologisesti kuin fyysisen kunnon
ylläpitämisen kannalta.

– Olen tavannut monenlaisia potilaita, jopa huippu-urheilijoita. Erityisesti ne, joilla liikunta on totuttu tapa, pyrkivät pitämään voimiensa mukaan yllä aika vaativaakin liikuntaa. Ilman muuta sillä on merkitystä toipumisen kannalta. Korostaisin liikunnan merkitystä erityisesti siinä, että se lisää ihmiselle psyykkistä hallinnan tunnetta. On oleellinen asia sairastumisen kriisissä, että voi tehdä jotain itse eikä jää uhripositioon, korostaa Hietanen.

Syöpää sairastava ottaa Hietasen mukaan liikunnan usein itse puheeksi hoitavan lääkärin kanssa. Lääkäri voi kysyä, minkä verran potilas jaksaa liikkua. Hietanen näkee tärkeänä keskustella liikunnasta osana toipumista niin, ettei siitä muodostu voimavaroja kuluttavaa velvoitetta. Tärkeintä on löytää tasapaino: kun vointi on parempi, niin voi liikkua enemmän. Hoitojen aikana vointi lisäksi vaihtelee. Välillä potilas jaksaa enemmän ja toisinaan lepo on välttämätöntä.

Lääkärien ymmärrys ihmisyydestä kasvanut

Hietanen pitää hyvänä sitä, että 2020-luvulla hahmotetaan ihmisen olevan kokonaisuus. Käsitettä psykosomaattinen ei enää käytetä, vaan ruumiin ja mielen ymmärretään kietoutuvan toisiinsa monimutkaisilla tavoilla, joita kaikkia ei tunneta.

– Kun olin vielä nuori lääkäri, niin esimerkiksi tunteista ei puhuttu. Silloin ei yhteiskunnassa muutenkaan puhuttu oikein tunteista. On tullut paljon luvallisemmaksi ymmärtää, että esimerkiksi sairastuminen on useimmille meistä ison kriisin paikka.

Hietanen korostaa, että suurimmalle osalle syöpäpotilaista riittävät henkiseksi tueksi hyvin toteutettu hoito, jatkuvuus hoitosuhteessa ja täsmällinen tiedonkulku. Joillekin ovat avuksi kriisistä selviytymistä ja toipumista tukevat interventiot. Tällöin hoitohenkilökunnalta kysytään osaamista tunnistaa psyykkisen tuen tarve.

Myös liikuntainterventiot näyttävät Hietasen mukaan voivan auttaa kuntoutumisessa ja toipumisessa. Hän muistuttaa, että liikunnan vaikutusten tutkiminen syöpää sairastavilla ei ole lainkaan yksinkertaista. Vahvan näytön saaminen edellyttäisi satunnaistettua tutkimusasetelmaa, jonka luominen on kuitenkin jo eettisesti vaikeaa. Oikeaoppisessa tutkimuksessa osalle järjestetään liikuntainterventio, jota verrokkiryhmälle ei tarjota. Ulkopuolelle jääville tulee helposti tunne, että heiltä sammutetaan ensimmäisen kerran pilkahtanut toivonsäde. Kaiken lisäksi liikuntaryhmästä putoaa pois jonkin verran ihmisiä.

Ihmisten kiristynyt taloustilanne näkyy myös heidän mahdollisuuksissaan sitoutua hoitoon. Hietasella on yhteydet kaikkiin viiteen yliopistosairaaloiden yhteydessä toimiviin syöpäklinikoihin. Niiltä tulee viestiä osan potilaiden halusta vaihtaa lääkärin vastaanottokäynti puhelinajaksi, koska heillä ei ole rahaa erikoislääkärin poliklinikkamaksuun. Tasa-arvon näkökulmasta tämä on merkittävä huolenaihe.

– Suuri huoli on se, että lääkärillä on aikaa potilaalle keskimäärin liian vähän. Ja kun tehokkuutta on jouduttu koko ajan pohtimaan, niin näyttää siltä, että esimerkiksi monilla syöpäklinikoilla on puutetta syöpälääkäreistä. Aikaa on entistä vähemmän. Samalla hoito muuttuu enemmän hoitajavetoiseksi, kertoo Hietanen.

Terveyserojen kasvu huolestuttaa

Hietanen ajattelee jokaisella ihmisellä olevan jonkinlainen oma vastuu terveydestään. Käytännössä suomalaiset ovat omien valintojensa ja mahdollisuuksiensa suhteessa hyvin erilaisissa asemissa. Terveyserot köyhien ja rikkaiden välillä ovat suuret. Hietanen kertoo hiljattain lukemansa Vilma Hännisen kirjaan Terveys- ja sairaus sosiaalitieteiden silmin sisältyvien numeroiden antaneen ajateltavaa.

Hietasesta on hälyttävää, että yhteiskunnallisen aseman ja toimeentulon vaikutus terveyteen ja elinaikaan on Suomessa niin suuri. Elämää lyhentävät ja sen laatua heikentävät tekijät tapaavat nivoutua yhteen alkaen perhe- ja kotitaustasta, köyhyyden tuomista ongelmista ja elämänhallinnan vaikeuksista.

– Tässä on paljon yhteiskunnalla vastuuta sen lisäksi, että jokaisella ihmisellä on tietysti oma vastuu. Kun katson täällä Lauttasaaressa ikkunasta ulos, niin joku juoksee aina. Ihmiset voivat varmaan täällä keskimäärin paremmin ja jaksavat liikkua myös paljon.

Terveiden elämäntapojen omaksuminen ja edistäminen ei ole helppoa ristiriitaisia viestejä ja ärsykkeitä täynnä olevassa maailmassa. Hietanen toimi jonkin aikaa syöpäjärjestöjen ylilääkärin sijaisena ja muistaa ennaltaehkäisyn olleen vahvasti esillä.

– Etsittiin keinoja lähestyä niitä, jotka eniten siitä hyötyisivät. Laitetaanko esimerkiksi tietoiskuja Salatut elämät -sarjan mainoskatkoille, muistelee Hietanen.

Keinojen miettiminen ja ihmiset tavoittava tiedeviestintä ovat Lääkärilehden lääketieteellisenä päätoimittajana 13 vuotta toimineen Hietasen mukaan tärkeitä. Ihannetilanteessa viestitään oikealla tavalla oikeille tahoille. Kyse ei ole tiedonpuutteesta, vaan enemmän siitä, miten tieto tavoittaisi ihmiset. Toisaalta myös yhteiskunnan ja talouselämän ristiriitaiset toimet hämmentävät kokonaiskuvaa. Yhtä aikaa esillä ovat niin tarve liikkua ja elää terveellisesti kuin monet houkutukset.

– Tuntuu vaikealta ymmärtää sitä, miten markkinatalous jyrää näiden asioiden yli. Tämä koskee esimerkiksi alkoholin saatavuuden helpottamista ja sokerin ylitarjontaa, vaikka meillä on paljon tietoa niiden haitallisuudesta.

Hietasen mukaan hyvin toteutettuun tiedeviestintään liittyy tietty tarinallisuus ja inhimillisesti kiinnostavat näkökulmat, joihin asiantuntijakommentit voi liittää. Tiedeviestinnän on oltava oikein suunnattua ja kontekstien oikeita. Tieteellistä tietoa ei kuitenkaan ole helppo tuoda esille 2020-luvun mediatodellisuudessa.

– Asiantuntijat saatetaan laittaa vastakkain hyvin karismaattisen vaihtoehtohoidon puolustajan kanssa. Siinä asiantuntija jää helposti toiseksi, eikä asetelma ole tasapainoinen, varsinkaan jos keskusteluissa on mukana myös potilaita. Lääkäri joutuu asettelemaan sanansa silloin erityisen tarkasti.

Ilman tiedettä elämä olisi hyvin toisenlaista

Liki jakamatonta yhteiskunnallista arvostusta pitkään nauttinut tiede on joutunut poikkeuksellisen kovan arvostelun ja vähättelyn kohteeksi 2020-luvulla. Hietanen näkee tässä ajassa olevan ilmiötä ruokkivia osatekijöitä. Kulttuuriin kuuluu yksilökeskeisyyden korostaminen ja auktoriteettien kyseenalaistaminen. Psykoterapeuttina Hietaselle tulee mieleen, että osa ihmisistä haluaa asettua tiedostamattomasti lasten tapaan auktoriteettia vastaan.

– Asiantuntemusta kyseenalaistetaan ja haastetaan. Karismaattiset influensserit saavat ihmisiä peräänsä ilman, että heillä olisi tietoa taustalla, tiivistää Hietanen.

Hietanen muistuttaa esimerkiksi lääketieteen kehityksen perustuvan siihen, että sen käytössä on voimavaroja. Tulosten saaminen on vaatinut paljon ihmisten vaivannäköä ja rahaa. Työn hedelmistä nauttii hyvin suuri joukko ihmisiä, kun lääkärit ja hoitohenkilökunta kykenevät auttamaan heitä monenlaisin keinoin.

– En tarkoita pelkästään elämän pituutta, vaan sitä, että meidän vanhojen ihmisten kaihit leikataan ja pääsemme apuvälineiden avulla liikkumaan paremmin. Sydämiä pystytään korjaamaan niin, että ihminen toipuu monesti lähes entiselleen. Tämä kaikki on valtavan tutkimustyön tulosta, eikä ole tullut itsestään. Tästä haluan muistuttaa päättäjiä, korostaa Hietanen.

Tiedettä saa ja pitää Hietasen mukaan kritisoida, mutta samalla pitää muistaa, että se korjaa itseään pitkällä tähtäimellä. Tieteelliseen tutkimukseen perustuva lopputulos on kuitenkin kovin erilainen kuin uskomusten varassa liikuttaessa.

Hietanen muistuttaa, että yksittäisen tutkijan tulokset tuovat harvoin valtavia muutoksia. Hän korostaa tulosten ohella esimerkiksi tutkijoiden välisten kansainvälisten kontaktien olevan tärkeitä. Ne auttavat Suomea yhteiskuntana ja kansana pysymään ajan hermolla. Tutkijalle yhteydet tuovat kannustusta, yhteistyömahdollisuuksia ja toisinaan myös rohkaisua, jota kotimaasta ei välttämättä heru.

Tomumajasta kannattaa pitää huolta

Hietanen kertoo liikkuneensa tietoisesti koko aikuisikänsä. Lääketiedettä opiskellessaan hänelle kävi selväksi, että ihmisen kannattaa pitää tomumajastaan huolta. Hietanen on juossut nuoresta pitäen ja pyöräillyt paljon. Asuessaan Espoossa hän pyöräili töihin Helsinkiin lukuun ottamatta kovimpia talvikelejä. Nykyisin hän soutaa soutulaitteella melkein joka aamu.

– Soutaminen ei ole minulle nautinto, mutta se on jo rutiini. Katson samalla televisiota. Pyrin pitämään kuntoa yllä siinä määrin, kun itse voin asiaan vaikuttaa. Ja käveleminen tuo tietysti myös iloa.

Korona vaikutti myös Hietasen liikuntaan, kun säännölliset kuntosalikäynnit ja ryhmäliikuntatunnit jäivät pois. Hän ei palannut ryhmäliikuntaan kahden vuoden tauon jälkeen. Hietanen pohtii, että ryhmäliikunta on erityisen tärkeää varsinkin yksinäisille ihmisille. Moni jäi tunnin jälkeen kahville. Hietaselle tämä liikunnan ulottuvuus ei ole ollut erityisen tärkeä.

Hietanen kävelee yhdessä miehensä kanssa Lauttasaaren maisemissa. Liikkeelle lähtemisestä tekee hauskempaa se, että molemmat kävelevät mielellään merellisessä ympäristössä.

Kotonaan Hietanen venyttelee Helsingin kaupungin tuottamien maksuttomien videoiden opastamana. Niiden hyvä puoli on asiantuntevan sisällön lisäksi ajasta riippumaton saatavuus. Itselle mieluisia liikuntamuotoja kannattaa Hietasen mukaan etsiä ikään katsomatta. Hän pohtii ikääntymisen vaikuttavan väistämättä liikuntaan. Monet liikunnan muodot vaikeutuvat. Nivelet eivät esimerkiksi enää kestä samaa kuin nuorempana.

– On katsottava, mitä voi tehdä niin että liikunta olisi ”siedettävän mukavaa”

Päivi Hietanen (s. 1954)

Arkkiatri 2026 Lääkärilehden lääketieteellinen päätoimittaja 2003–2016 Hyksin syöpätautien klinikan erikoislääkäri 1986–2003 Syöpätautien dosentti, Helsingin yliopisto (HY) 2000 Ylemmän erityistason yksilöpsykoterapeutti, HY 1999 Lääketieteen ja kirurgian tohtori, HY 1987 Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, HY 1986 Lääketieteen lisensiaatti, Turun yliopisto 1979 Ylioppilas, Lauttakylän yhteiskoulu (Huittinen) 1973 Kymmeniä tieteellisiä artikkeleita ulkomaisissa lehdissä muun muassa rintasyövästä ja syöpien psykososiaalisista tekijöistä Kirjoittanut yli 20 artikkelia eri eri teoksiin, kirjoihin ja runsaasti tekstejä lääketieteellisiin lehtiin.