Liikuntatieteen päivät 2023

Yhteistyökumppanit

Tervetuloa yhteistyökumppaniksi Liikuntatieteen päiville 6.–7.9.2023 Jyväskylän yliopiston Agora-rakennukseen!

Toivomme tapahtuman yhteistyökumppaneiksi monipuolisesti erilaisia liikunta-, terveys ja hyvinvointialan toimijoita, niin yrityksiä kuin järjestöjäkin. Tapahtuman kautta yhteistyökumppanit tavoittavat laajasti liikuntakentän päättäjiä, asiantuntijoita, tutkijoita, tiedon soveltajia sekä tutkimusuraansa aloittelevia opiskelijoita. Tarjoamme yhteistyökumppaneille näkyvyyttä ennen tapahtumaa sekä sen aikana.

Liikuntatieteen päivillä edistämme tutkijoiden ja tiedon käyttäjien välistä vuorovaikutusta. Tämän vuoden teemana on liikuntatieteet hyvinvoinnin lähteellä ja tapahtuma järjestetään Jyväskylässä (vain paikan päällä, ei striimiä). Liikuntatieteen päivien näyttely tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tavata kasvokkain liikunta-, terveys- ja hyvinvointialan ammattilaisia ja opiskelijoita. Tapahtumaan odotetaan yli 200 osallistujaa.

Näyttelytilana toimii Agoran pääaula, josta on kulku luentotiloihin. Liikuntatieteen päivien ruokailut ja kahvitukset tapahtuvat aulan yhteydessä. Näyttely on auki koko tapahtuman ajan.

Varaa näyttelypaikkasi 16.8.2023 mennessä!

Hinnat yhteistyökumppaneille

Yritysten tarjoushinta 700 euroa (alv. 0 %)

Näytteilleasettajan peruspaketin hintaan kuuluvat:

Yleishyödyllisten ja voittoa tavoittelemattomien yhdistysten tarjoushinta 550 € (alv. 0 %)

Tarjoamme yleishyödyllisille ja voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille näytteilleasettajapaketin kahden henkilön osallistumishinnalla. Liikuntatieteen päivien early bird -osallistumishinta on 280 € / henkilö x 2 = 560 €. Järjestöille ja yhdistyksille suunnattu näytteilleasettajan tarjouspaketti 550 € sisältää kahden henkilön osallistumisen tapahtumaan.

Näytteilleasettajan peruspaketin hintaan kuuluvat:

Lisätietoa

Venla Väyrynen
koordinaattori
Liikuntatieteellinen Seura
venla.vayrynen(at)lts.fi
p. 010 778 6605

Tutustu tapahtuman yhteistyökumppaneihin

 

Liikunta & Tiede -lehti on tarkoitettu kaikille tiedonjanoisille: liikkuville ja liikkumattomille. Lehti tarjoaa luotettavaa tietoa liikunnan eri osa-alueilta, liikunnan tutkimuksesta ja liikuntapolitiikasta. Lehden julkaisemisesta vastaa Liikuntatieteellinen Seura ja vuosittain ilmestyy viisi painettua numeroa. Lehden tilaajille ja Liikuntatieteellisen Seuran jäsenille on tarjolla näköislehti verkossa. Tutustu ja tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi!

 

Tutustu Liikunta & Tiede -lehteen

 

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta on kansainvälisesti merkittävä, liikuntaa ja hyvinvointia edistävä tiedeyhteisö. Tiedekunnassamme työskentelee noin 200 asiantuntijaa, opiskelijoita on lähes 1400 ja oppiaineita 11. Strategiamme perustassa on liikkuva ihminen – hyvinvoiva yhteiskunta. Tiedekunta palvelee monipuolisesti ympäröivää yhteiskuntaa välittämällä tutkimustietoa ja asiantuntijapalveluita tiedeyhteisön ulkopuolelle.

 

Tutustu liikuntatieteellisen tiedekunnan toimintaan

 

JYU.Well on monialainen hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö, joka tekee näkyväksi eri tieteenalojen hyvinvoinnin alueella tekemää tutkimusta ja koulutusta ja tukee niiden vaikuttavuutta ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan hyvinvointiin.

 

Tutustu JYU.Well toimintaan

 

Monitieteinen kuntoutuksen verkosto (MOKUVE) on Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan koordinoima hanke. Hankeverkostossa on tällä hetkellä Suomesta mukana 11 yliopistoa. Verkoston tehtävänä on edistää ja vahvistaa kuntoutukseen liittyvää tutkimus-, koulutus- ja kehittämisohjelmien laatimista valtakunnallisesti sekä edistää korkeakoulujen valtakunnallista yhteistyötä ja verkostoitumista.

 

Tutustu MOKUVE -verkostoon

 

Jyväskylän kaupungin logo, jossa lukee: Liikuntapääkaupunki Jyväskylä.

Jyväskylä on liikunnan, urheilun ja terveyden osaamisen keskus. Täällä liikunnan koulutus ja kilpa- ja huippu-urheilun tutkimus on maan huippua. Meillä on Suomen paras lähiliikuntaohjelma. Kolmasosa jyväskyläläisistä liikkuu vähintään 4-6 kertaa viikossa.

Lähivuosina Hippokselle rakentuu Pohjoismaiden merkittävin liikunnan, urheilun, terveyden ja hyvinvoinnin keskittymä, jossa ovat mukana niin arkiliikunta, harrastaminen, huippu-urheilu kuin tutkimus- ja valmennuskin.

Asukkaat ovat aktiivisia liikkujia. Liikuntaseurat tarjoavat laadukasta ja monipuolista toimintaa ja kiinnostavia tapahtumia. Meille täällä Jyväskylässä liikunta on sydämen asia.

 

Tutustu Jyväskylän kaupungin verkkosivuihin

 

Liikuntahankkeet.fi kokoaa liikunnan hankkeet ja hyvät käytännöt samaan verkkopalveluun. Löydät hankerekisteristä tietoa käynnissä olevista ja toteutetuista liikunnan kehittämishankkeista. Rekisteriin on myös kerätty tietoa erilaisista liikunnan hyvistä käytännöistä. Lisäksi sivusto tarjoaa mahdollisuuden löytää ja luoda yhteistyöverkostoja kehittämistyön tueksi. Voit sekä hakea tietoa hankerekisteristä että jättää rekisteriin tiedot liikuntahankkeista tai hyvistä käytännöistä muiden hyödynnettäväksi.

 

Tutustu Liikuntahankkeet-palveluun

 

Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat on järjestö-, nuoriso- ja liikunta-alojen asiantuntija- ja työtehtävissä toimivien sekä näitä aloja korkeakouluissa opiskelevien ammattijärjestö.

 

Tutustu Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry:n toimintaan

 

Fysioline Oy on tamperelainen vuonna 1991 perustettu yksityisomisteinen hyvinvoinnin edelläkävijäyritys.

Olemme erikoistuneet kuntosali- ja kuntoiluvälineiden, kuntoutusvälineiden ja -robotiikan, diagnostiikkalaitteiden sekä kylmähoitotuotteiden ja lääkkeiden maahantuontiin, vientiin, valmistukseen ja kauppaan sekä koulutukseen ja huoltoon.

Yrityksemme pääkonttori sekä tuotanto- ja varastotilat sijaitsevat Tampereen Lahdesjärvellä. Lisäksi yrityksellämme on toimintaa Ruotsissa, Norjassa, Baltiassa sekä Saksassa.

 

Tutustu Fysioline verkkosivuihin

 

Tervetec on InBody-kehonkoostumusmittalaitteiden maahantuoja. InBodya käytetään laajasti tutkimus- ja neuvontatyössä kehon hyvinvoinnin ja siinä tapahtuvien muutosten määrittämiseen.

 

Tutustu InBody verkkosivuihin

 

Suomen Valmentajat on urheiluvalmentajien joukkueen kapteeni, joka kokoaa joukkueen yhteen ja auttaa sen jäseniä kehittämään osaamistaan, menestymään ja saamaan arvostusta. Jäseneksi voi liittyä jokainen urheiluvalmennuksen parissa toimiva henkilö – valmennuksen vasta aloittanut tai jo konkari. Jäseneksi voi liittyä myös yhteisö, joka huolehtii valmentajistaan ja heidän osaamisestaan.

 

Tutustu Suomen Valmentajat -toimintaan

 

Soveltavan liikunnan asiantuntija SoveLi kokoaa yhteen soveltavaa liikuntaa edistäviä järjestöjä. Tavoitteemme on, että pitkäaikaissairaiden ja toimintarajoitteisten henkilöiden mahdollisuudet terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan, soveltavaan liikuntaan sekä aktiiviseen elämäntapaan paranevat.

 

Tutustu SoveLi ry:n toimintaan

 

Allergia-, iho- ja astmaliitto edistää allergisten, astmaatikkojen, eri ihotauteja sairastavien, vaikean palovamman kokeneiden sekä heidän läheistensä elämänlaatua ja yhteiskunnallisia oikeuksia. Panostamme erityisesti luontoterveyteen liittyviä asioita sekä yhdessä liikkumista vertaisten kanssa.

 

Tutustu Allergia-, iho- ja astmaliiton toimintaan

 

Unisport on Pohjoismaiden suurin koulujen, urheiluhallien ja urheiluseurojen liikuntavälinetoimittaja. Yritys tarjoaa liikuntapaikkojen toteutusta aina suunnittelusta, varustelusta, kokoonpanosta, projektinhoidosta ja asennuksesta huoltoon ja kunnossapitoon. Unisportin valikoimista löydät mm. kiinteät koululiikuntakalusteet ja -välineet, voimistelu-, palloilu-, yleisurheilu-, kuntosali- ja kamppailutuotteet sekä tekonurmet ja Infrarakentamisen palvelut.

 

Tutustu Unisportin verkkosivuihin

 

Business Jyväskylä kokoaa yhteen Jyväskylän kaupungin yrityksille suunnatut palvelut ja verkostot. Autamme alueen yrityksiä kehittymään liiketoiminnan alkuvaiheista yritystoiminnan kehittämiseen ja kasvuun.

Business Jyväskylässä koordinoidaan kansallista vetovastuuhanketta yhdessä Lahden ja Kuopion kaupunkien kanssa. Hankkeen mukainen Sport Suomi -verkosto toimii alustana yksityisen ja julkisen sektorin TKI-yhteistyölle liikunnan, urheilun, terveyden ja hyvinvoinnin aloilla. Osaamisen jakaminen vauhdittaa yritysten kasvua ja kansainvälistymistä ja tuo korkeakoulujen sekä muiden tutkimusorganisaatioiden tiedollista kapasiteettia yhteiskunnan kehittämisen tueksi.

 

Tutustu Business Jyväskylän verkkosivuihin  Sport Suomi -verkostoon

 

Erasmus+ -ohjelma -liikunta ja urheilualan eurooppalaista yhteistyötä

 

Tutustu Erasmus+ ohjelmaan

 

​​​​​​​​​​​​​​

Fysioterapia- ja kuntoutuslaitteiden valmistus, markkinointi ja myynti

 

Tutustu BTL:n verkkosivuihin