Ilman keskustelua ja osallisuutta demokratia rapautuu

Julkinen keskustelu kärjistyy helposti, vastakkainasettelu kasvaa ja toisia kuunteleva, kunnioittava vuoropuhelu on katoamassa uhkaavasti. Globaalit trendit kovenevasta ja yksilökeskeisestä arvomaailmasta tuntuvat vahvistuvan. On vain minä ja minun tarpeeni.

Kuitenkin liikuntapolitiikan avulla on mahdollista rakentaa kestävää ja hyvinvoivaa yhteiskuntaa panostamalla ihmisten hyvinvointiin.

Liikuntaan ja urheiluun oleellisesti liittyvä yhdistystoiminta on yksi avain yhteisöllisyyteen. Kansalaistoiminnassa, siis urheiluseuroissa, on mahdollista oppia kansalaistaitoja, jotka ovat demokratian perusta: kykyä kuunnella, argumentoida, tehdä yhteistyötä ja toimia rakentavasti erimielisyyksistä huolimatta. Nämä taidot ei synny itsestään, eikä niitä voi ulkoistaa.

Järjestöt ovat ennen kaikkea paikkoja, joissa sydämensivistys muuttuu toiminnaksi. Kun ihmiset tekevät yhdessä, syntyy osallisuutta, luottamusta ja yhteiskunnallista vastuuta. Talkoot ei ole vain työsuoritus, vaan niihin osallistumisesta syntyy tunne, että ihminen kokee kuuluvansa johonkin.

Osallisuus ilmenee esimerkiksi luottamuksena, yhdenvertaisuutena, arvostuksena ja mahdollisuutena vaikuttaa omassa yhteisössään. Osallisuus lisää hyvinvointia, vastaavasti syrjäytyminen on osallisuuden ulkopuolelle jäämistä. Jos haluamme ehkäistä syrjäytymistä, on urheiluseuratoiminta nähtävä olennaisena investointina, jota yhteiskunnan on syytä tukea. Samalla on syytä kysyä, onko seuratoimintamme sellaista, että sinne on kaikkien helppo tulla ilman aikaisempaa kokemusta tai hiljaista tietoa?

Demokratia ei säily helpoimman kautta. Ammattimaisesti toimivien seurojen, lajiliittojen ja keskusjärjestöjen tulisi aina pohtia kriittisesti, jos ne aikovat lakkauttaa vapaaehtoisvoimin toimivia toimikuntiaan tehostamisen nimissä. Äkkiä huomataankin, että matka ruohonjuuritasolta liittotasolle muuttuu yllättävän pitkäksi – ihmisen ääni ei enää kuulu norsunluutorniin.

Myös liikuntahallinnon tulisi aidosti kuulla asiakaskuntaansa eli kansalaisia. Viime vuosien trendi on ollut, että järjestöjä ei enää kutsuta päätöksiä valmisteleviin toimikuntiin vaan niitä kuullaan erikseen. Omakohtainen kokemukseni on se, että toimikunnan jäsenenä tulet kuulluksi.
Sen sijaan lausunto on helppo ohittaa tai jättää huomioimatta, varsinkin jos mielipiteensä saa esittää vasta työn valmistuttua.

Liikuntakulttuurin eriytyminen on siirtynyt ”korostuneesti erilaisten todellisuuksien kauteen”, jolloin samanaikaisesti on olemassa useita erilaisia liikuntakulttuureita. Lainatakseni toimituspäällikköämme Jouko Kokkosta Urheilun murros -kirjasta: ”Vielä vetelämmällä pohjalla on väite liikunnasta ja urheilusta tavoitteiltaan yhtenäisenä kansanliikkeenä.” Kuka edustaa urheiluliikettä tai kenellä on mandaatti puhua koko urheiluliikkeen puolesta, lienee ajankohtainen kysymys. Demokratiaan kuuluu myös yhteisten arvojemme puolustaminen.

Jari Kanerva
LTS:n pääsihteeri

PS. Haluan vielä kiittää Liikuntatieteellisen Seuran jäseniä, Liikunta & Tiede -lehden lukijoita ja muita kanssakulkijoita jäädessäni kohta eläkkeelle. Voinkin sanoa sydämestäni, että minulla on ollut mukavat 22 vuotta Seuran palveluksessa.

 

Lue myös muut Liikunta & Tiede -lehden 2/2026 verkkoartikkelit:

Jouko Kontulasta: Arvotonta menoa

Voiko hyvän kunnon tavoittelu olla vastuullisuusteko?

Emma Terho: Geopolitiikan muutokset näkyvät olympialiikkeessä

Liikuntaharrastuksiin kulkemisen hiilijalanjäljen tekee autoilu