Liikunta & Tiede -lehti 2/2026

Kirjoittaja:

Jouko Kokkonen, päätoimittaja, vt, Liikunta & Tiede -lehti

Julkaistu:

31.03.2026

Jaa:

Arvotonta menoa

Arvotonta menoa

Ei onnistu vielä käppäily, käveleskely tai edes löntystely. Tossua toisen eteen olen joutunut siirtämään suorastaan ähisten, eikä vauhti silti päätä huimaa. Köpöttelynkään merkitystä ei kannata aliarvioida. Itselleni se on toivottavasti välivaihe, jonka aikana askel vähitellen rivakoituu.

Ei onnistu vielä käppäily, käveleskely tai edes löntystely. Tossua toisen eteen olen joutunut siirtämään suorastaan ähisten, eikä vauhti silti päätä huimaa. Köpöttelynkään merkitystä ei kannata aliarvioida. Itselleni se on toivottavasti välivaihe, jonka aikana askel vähitellen rivakoituu. Monelle köpöttely on ainoa tapa päästä liikkeelle. Hitaatkin askeleet pitävät yllä omatoimisuutta.

Ennakoimani ukkiutuminen tapahtui pari viikkoa lasketun ajan jälkeen. Pikkumies ”Pingu” tuli maailmaan helmikuun loppupuolella. Ex-vaimoni kysyi, pysynkö varmasti pystyssä, kun otin pojan syliin. Tiedustelua voisi pitää loukkaavana, mutta mahdottoman kaukana totuudesta utelu ei ollut tyttärenpojan syntymän tienoilla ollut. Olen pysynyt tolpillani, tarjonnut evästä pullosta, tuudittanut poikaa sylissä – ja vaipanvaihtokin onnistuu.

Muutama ihminen on udellut, mitä olen tästä koettelemuksesta oppinut. Onko se peräti jalostanut? Ilman muuta vaikeudet ovat kirkastaneet arvojani, saaneet pohtimaan vastuullisuuta monista uusista näkökulmista ja auttaneet näkemään, mikä elämässä on oikeasti kestävää.

Ei nyt sentään. Voitte huokaista helpotuksesta, en ole seonnut.

Viimeiset yhdeksän kuukautta ovat tuoneet ennen kaikkea kokemuksia toimintarajoitteisuuden eri asteista. Eikä tämä vielä ohi ole. Varovaiselle liikkujalle sopivia pyöräilykelejä odotan innolla, silloin pääsen vähän reippaammin liikkeelle. Kuntopyöräily- ja vesijuoksukausi on hyvässä vauhdissa.

Arvot, vastuu ja vastuullisuus ovat velvoittavia sanoja. Tuskin kukaan myöntää olevansa vastuuton. Vastuullisuus on niin venyvä ja vanuva käsite, että siitä ei saa oikein otetta.

Vastuullisuudesta puhumiseen saattaa liittyä moraalistinen vivahde, joka on yleensä tiedostamaton. Tämän päivän tiedoilla arvioituna menneinä vuosikymmeninä on toimittu suurelta osin vastuuttomasti niin liikunnan kuin urheilun parissa. Toimintavoissa olisi ollut epäilemättä korjattavaa, mutta historiantutkijana jaksan muistuttaa jälkiviisauden voimalla annettujen tuomioiden onttoudesta. Ihmiset ovat toimineet aikakautensa taidoilla ja tiedoilla. Ja kyllä vastuullisesti toimivia ihmisiä on ollut kautta aikojen, vaikka käsitettä ei 2020-luvun mielessä olisi käytetty.

Moni meistä on ollut vastuulliskoulutuksissa. Kun seuraväen pariin pölähtää vastuullisuuskouluttaja, niin ilmassa saattaa leijua pakkopullan tuoksua. Mieleen tulevat kertomukset ylioppilaiden ja maisterien 1900-luvun alussa pitämistä kansanvalistusluennoista, jotka olivat paperista luettuja esitelmiä. Kuulijakuntaa eivät PowerPoint-sulkeiset sytytä, mutta ne on seurattava. Rasti ruutuun, pakollinen oppimäärä on suoritettu.

Toisinaan puhutaan poliittisesta vastuusta. Liikuntapoliittisesta vastuusta en muista mainitun. Varmaan hyvä niin. Aika ontolta kuulostaisi, jos joku lausahtaisi ottavansa vastuun suomalaisten huonontuneista Cooper-testin tuloksista tai Move!-mittausten numeroiden jämähtämisestä. Toki meidän jokaisen kunnottoman pitäisi älytä aiheuttaneen vastuuttomuudellaan kohtuuttoman kuluerän valtiolle.

Urheiluun yhdistyy vahvasti sääntöjen ja käytäntöjen välinen epäsuhta. Joukkuepeleissä monet valmentajat opastavat junioreista lähtien pelaajia tekemään pieniä rikkeitä ja ärsyttämään vastustajaa, tai eivät ainakaan puutu tähän. Hyvin kalasteltu jäähy tai rangaistuspotku on kehujen arvoinen suoritus. Milano-Cortinan olympiakisoissa kuulimme, miten hienoa ”ihon alle meneminen” on selostajista ja asiantuntijoista.

Sellainenkin vastuu-sanan väärinkäyttö on tullut vastaan kuin ”taklattavan vastuu”. Kyse on taklaustilanteeseen varautumisesta. Vastuu taklauksesta ja sen seurauksista kuuluu kuitenkin yksiselitteisesti taklaajalle – niin inhimillisestä kuin urheilullisesta näkökulmasta.

Vastuullisen käytöksen arvostus on romahtanut korkeallakin tasolla. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump pitää oikeutenaan vaihtaa väkivallalla valtionjohtajia, uhkailla liittolaisia, kieltää ilmastonmuutos, pilkata vähemmistöjä, pilailla ihmisten vammoilla ja ominaisuuksilla, halventaa naisia ja ylipäätään haukkua julkisesti kaikkia eri mieltä kanssaan olevia.

Äijien äijänä itseään pitävä Amerikan isäntä on antanut osalle maapallon ihmisistä esimerkin ja luvan hylätä käytöstavat. Kuvaavaa on, että Trumpin mieliurheiluita ovat golfin ohella vapaaottelu, jääkiekko ja amerikkalainen jalkapallo – kaikki rajuja lajeja, joissa fyysinen voima on kunniassa. Toki Trump on kerännyt näitä lajeja fanittamalla poliittista pääomaa kanavoimalla urheilukatsomoissa viihtyvää MAGA-henkistä väkeä tuekseen.

En ole mikään muodollisen etiketin ihailija ja olen aikoinaan kyseenalaistanut sen. Etiketilläkin on paikkansa, se luo pohjan muun muassa valtioiden väliselle kanssakäymiselle etenkin, jos suhteet ovat kireät. Käytöstavat eivät ole pokkurointia, vaan toisen ihmisen huomioonottamista. Liikunnan ja urheilun kentillä tämä usein unohtuu. Omien puolella oleminen muka oikeuttaa huutamaan kurkku suorana haukkuja vastustajalle ja erityisesti tuomareille.

Lopuksi suuntaan arvoihmettelyn verohallinnon suuntaan. Suuressa pikkumaisuudessaan se on todennut maksullisen avantouinnin olevan saunomiseen yhdistyessään yleisen arvonlisäverokannan (25,5 %) alaista, koska ”asiakkaiden liikuntasuoritus on tyypillisesti erityisesti talviaikaan ajallisesti hyvin lyhyt”. Verottajan tulkinnan mukaan ”palvelun pääasiallinen sisältö on virkistäytyminen ja ajanviete, eikä kyse ole urheilutilan käyttöoikeuden luovuttamisesta”. Yksinkertainen voisi käyttöoikeuteen liittyen ihmetellä, miten reitti avannolle pysyy talvella kulkukelpoisena ja avanto sulana. Ja miten pitkä aika avannossa oikeuttaisi käyttämään alempaa arvonlisäverokantaa?

Jouko Kokkonen
päätoimittaja, vt

Jouko Kontulasta ihmettelee Suomen eloa ja maailmanmenoa itähelsinkiläisen lähiön näkökulmasta. Minut keksi Lasse Lehtinen, joka kirjoitti Iltasanomissa 6.11.2017, että ”sananvapauden ritari on kadun mies tai nainen, ’Jouko Kontulasta’, jolta käydään kysymässä kaikkea maan ja taivaan väliltä”.

 

Lue myös muut Liikunta & Tiede -lehden 2/2026 verkkoartikkelit:

Pääkirjoitus: Ilman keskustelua ja osallisuutta demokratia rapautuu

Voiko hyvän kunnon tavoittelu olla vastuullisuusteko?

Emma Terho: Geopolitiikan muutokset näkyvät olympialiikkeessä

Liikuntaharrastuksiin kulkemisen hiilijalanjäljen tekee autoilu