Liikunnan yhteiskuntatieteellisen tarkastelun tarve ei ole kadonnut mihinkään

Liikunnan yhteiskuntatieteiden oppiaine, tuttavien kesken LYT, vietti 55-syntymäpäiviään Jyväskylän yliopistolla elokuun lopussa. Juhlaseminaari oli liikunnan yhteiskuntatieteiden asiantuntijaryhmän (LYHTY) vuoden 2026 Syyskoulu. En päässyt itse paikalle, mutta seurasin tapahtumaa verkon välityksellä, joka kuluneen sanonnan mukaisesti herätti ajatuksia.

Itse olen tehnyt väitöskirjani liikunnan yhteiskuntatieteiden alalta. Perustutkintoni suoritin Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa, joten kahdesta yliopistosta Helsinki on sittenkin se läheisempi ja elämääni enemmän vaikuttanut opiskelupaikka. Toisaalta yhteydet Jyväskylän suuntaan ovat säilyneet paremmin kuin 1980–1990-lukujen opiskelupaikkaan.

Tutut luennoitsijat veivät meidät syyskoululaiset liikunnan yhteiskuntatieteiden vaiheisiin. Hannu Itkonen ja Kalervo Ilmanen ohjasivat väitöskirjaani jämäkästi, mutta tekijälle sopivasti tilaa antaen. Sain käytännössä nähdä, miten ohjaajat paneutuivat tehtäväänsä kunnolla työn kaikissa käänteissä. Kimmo Suomi järjesti minut vuonna 2004 pohjoismaiselle tutkijakoulutuskurssille, jonka anti vahvisti nationalismiteemaisen työni osaltaan kansainvälistä ulottuvuutta.

Kaikkien kolmen pitkän liikunnan yhteiskuntatieteilijöiden esitykset valottivat oppiaineen eläneen ajassa, kuten yhteiskuntatieteiltä sopii odottaakin. Emeritusprofessori Suomi tarjosi kuulijoille rautaisannoksen oppiaineen historiaa alkaen liikuntasuunnittelun laitoksen perustamisesta vuonna 1971. Yleisöä olikin paikalla salissa 83 henkeä ja ruutujen ääressä 110 lisää. Suomi korosti alan opetuksen ja tutkimuksen päässeen hyvin liikkeelle, vaikka laitoksen ensimmäisen johtajan Kalevi Heinilän suurisuuntaiset kaavailut eivät toteutuneet täydessä laajuudessaan.

Kalervo Ilmanen kuvasi tutulla reippaalla otteellaan räväkästi tieteenalaa erilaisten muutosten pyörteissä. Hän muistutti, että yhteiskunnallisesti suuntautunut liikuntatutkimus on aina joutunut hakemaan paikkaansa niin tiedekunnan muiden tieteenalojen rinnalla kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Emeritusprofessori Hannu Itkonen pohti, miten ala on reagoinut yhteiskunnan muutoksiin. Hänen mukaansa LYT-väki on kyennyt lukemaan ajan merkkejä ja tekemään merkityksellistä tutkimusta, mikä on myös ollut pienen tutkimusalan elinehto.

LYT:n näkymät ovat alan opintoihin kohdistuvan kiinnostuksen suhteen suorastaan huippulukemissa. Apulaisprofessori Hannele Harjunen kertoi, että oppiaineella on vetovoimaa: keväällä 2026 pääainehakemuksia tuli toiseksi eniten psykologian jälkeen Jyväskylän yliopistossa.

Seminaarirupeaman toisen osuuden paneelikeskustelu käsitteli liikunnan yhteiskuntatieteitä tieteenä ja käytäntönä. Siihen osallistuivat pääsihteeri Toni Piispanen (Valtion liikuntaneuvosto), johtava tutkija Kati Lehtonen (Jyväskylän ammattikorkeakoulu, JAMK), professori Sakari Taipale (JY) ja liikunnan kumppanuusyksikön päällikkö Miika Kyllönen (Helsingin kaupunki). Keskustelua johdatteli sujuvasti tutkija Samuli Oja (JAMK). Puheenvuoroissa havainnollistui liikunnan yhteiskuntatieteiden merkitys liikuntakulttuurin kokonaisuuden ja muutosten ymmärtämisen kannalta.

Paneelissa tuli esille myös esiin tiedon ja päätöksenteon välisen suhteen ja ajoittaisen jännitteen. Tutkitulle tiedolle on ilmeinen tarve, mutta aina se ei ainakaan yksin suuntaa poliittisia päätöksiä. Myös yhteiskuntatieteellisen tutkimustiedon näkökulmien ja tulosten kyseenalaistaminen on lisääntynyt. Tutkimuksen tarve ei kuitenkaan ole ainakaan vähentynyt monenlaisten muutosten keskellä elävässä yhteiskunnassa ja maailmassa.

Liikunnan yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tekijät ovat joutuneet elämään erilaisissa ristipaineissa ja vastaamaan erilaisiin odotuksiin. Esimerkiksi liikunnan käsitteen laajentaminen urheilusta ja kuntourheilusta vähemmän tavoitteellisen haltuun ottavaksi ei edennyt kivutta 1970–1980-luvuilla. Näkökulmasta riippuen tutkijat pääsivät tai joutuivat 1990-luvun lamaoloissa määrittelemään liikunnan yhteiskunnallista perustelua.

Kestokysymys on ollut yksilön ja yhteiskunnan vastuiden välinen suhde, joka on jälleen noussut vahvasti pintaan. Liikkuahan voi jokainen, jos vain haluaa. Vai voiko? Tarvitaanko sittenkin muitakin toimia kuin ihmisestä itsestään lähteviä? Lisääntyykö liikunta sitä eri tavoin edistämällä? Kysymyksiä ja tutkittavaa riittää.

 

Jouko Kokkonen

päätoimittaja, Liikunta & Tiede -lehti