Soveltavan liikunnan symposio 2024
Milloin
Missä
Laurea Tikkurilan kampus, Ratatie 22, Vantaa
Soveltavan liikunnan symposio 2024
Soveltavan liikunnan symposio järjestettiin 29.8.2024 Laurea ammattikorkeakoulun Tikkurilan kampuksella Vantaalla.
Soveltavan liikunnan symposio keräsi elokuun viimeisenä torstaina noin 120 soveltavan liikunnan alan ammattilaista ja opiskelijaa kuulemaan ja keskustelemaan soveltavan liikunnan ajankohtasista aiheista.
Symposion 2024 teemana oli sektorien välinen yhteistyö sekä yhdyspintatyön vahvistaminen. Katse oli erityisesti kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyössä, mikä näkyi teemasessioiden sisällöissä sekä keynote -puheenvuoroissa. Lisäksi tapahtuman muissa teemasessioissa pohdittiin muun muassa yhteisen kielen merkitystä, esiteltiin uutta tutkimustietoa, hankkeita, alan järjestöjä sekä hyviä käytäntöjä.
Tavoitteena oli etsiä uusia ratkaisuja ja mahdollisuuksia soveltavan liikunnan kohderyhmien liikkumisen lisäämiseksi.
Ohjelma ja materiaalit
Soveltavan liikunnan symposion ohjelman, puhujien esittelyt, tiivistelmät sekä esitysmateriaalit löydät tapahtuman verkkosivuilta. Puhujien esittelyihin pääset tutustumaan "luennoitsijat" välilehdeltä. Puhujien luentotiivistelmät sekä esitysmateriaalit löytyvät kohdasta materiaalit. Luentoesitykset päivitämme materiaalikansioon tapahtuman aikana ja jälkeen. Julkaisemme vain materiaaleja, joiden julkaisemiseen olemme saaneet esittäjiltä luvan.
Turvallisuus
Kaikki Liikuntatieteellisen Seuran tapahtumat ovat epäasiallisesta kohtelusta, häirinnästä ja syrjinnästä vapaita. Tutustu turvallisen tapahtumaosallistumisen ohjeisiin ja siihen, miten voit toimia, jos kohtaat tapahtuman aikana epäasiallista kohtelua, häirintää tai syrjintää. Tutustu turvallisen tapahtuman ohjeisiin "turvallisuus" välilehdeltä.
Kiitos osallistumisesta Soveltavan liikunnan symposioon!
Vilja Prinkey
p. 010 778 6604
sähköposti: vilja.prinkey(@)lts.fi
Tapahtuman aihetunnisteet sosiaalisessa mediassa: #SLS24 #SoveltavaLiikunta #Liikuntatieteet