Urheilun ammattimaistuminen
Väitetään, että urheilusta on tullut ammattimaisempaa. Suomessa arvioidaan olevan 1 500–2 500 ammattiurheilijaa. Mutta mitä lopulta tarkoittavat ammattimaisuus ja ammattilaisuus urheilussa? Toimittaja Jan Erolan haastateltavina ovat erikoistutkija Outi Aarresola ja johtava asiantuntija Jari Lämsä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU:sta. Molemmat heistä työskentelevät Jyväskylän yliopiston ja KIHU:n Ammattilaistuva urheilu -tutkimushankkeessa, jossa tutkitaan sekä huippu-urheilun että ruohonjuuritason ammattimaistumista urheilussa. Tutkittavat lajit ovat jääkiekko, koripallo, salibandy ja pesäpallo.
Lue myös Hannu Itkosen, Outi Aarresolan ja Kerkko Huhtasen Liikunta & Tiede -lehdessä 2/2020 julkaistu artikkeli Koronakriisi haastaa seuratoimijat.
Kuva: Unsplash
Tekstivastine 13.10.2020 julkaistusta Tieteen ja käytännön äärellä -podcastin Urheilun ammattimaistuminen -jaksosta
Alkujuonto: Liikuntatieteellisen Seuran podcast. Tieteen ja käytännön äärellä.
Jan Erola: Tervetuloa LTS podcastin pariin. Tällä kertaa keskustelemme ammattilaistuvasta urheilusta ja vieraana ovat Outi Aarresola sekä Jari Lämsä, kummatkin KIHU:sta eli Kilpailu- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksesta. Te olette kummatkin mukana Ammattilaistuva urheilu -tutkimushankkeessa Jyväskylän yliopiston ja KIHU:n hankkeessa. Tervetuloa podcastin linjoille.
Outi Aarresola: Kiitos.
Jari Lämsä: Kiitos.
Jan Erola: Aloitetaanko ihan perusasioista. Kun juttelette nyt penkkiurheilijan kanssa, niin minä en ole alan tutkija ja minun täytyy ymmärtää ensin, mitä te käsitätte termillä ammattilainen ja ammattimaistuminen. Amatöörit mielellään puhuvat tästä asiasta ymmärtämättä yhtään mitään, niin kertokaa te ammattilaiset, mitä on ammattilaisuus tässä yhteydessä. Outi ole hyvä.
Outi Aarresola: Ehkä tässä on juuri hyvä tämä ensimmäinen perusero tämän ammattilaisuuden ja ammattimaisuuden välillä. Ammattilaisilla yleensä viitataan tietenkin joihinkin ihmisiin, jotka ammatikseen toimivat tässä urheilussa ja siihen liittyy sitten monia eri ammatteja ja Jari voi kohta kertoa tästä urheilemisesta enemmän ja siihen liittyvästä ammattilaisuudesta. Sitten meillä on toinen käsite tämä ammattimainen toiminta tai ammattimainen urheilu ja se on ehkä vähän semmoinen hähmäisempi käsite. Mitä itse asiassa tavoitellaan vaikka, kun halutaan ammattimaista toimintaa tai mihin sillä pyritään? Sillä usein viitataan johonkin semmoiseen vähän parempaan, ehkä laadukkaampaan, johonkin hienompaan tai ehkä toimitaan jotenkin joidenkin ohjeistuksien tai standardien mukaisesti tai jotenkin vähän paremmin kuin nyt. Se on kiinnostavaa, kun seurailee vaikka mediakeskustelua tai urheilijoiden lausuntoja tai urheilujohtajien puhetta, niin millä tavalla se ammattimaisuus siellä aina seikkailee mukana.
Jari Lämsä: Jos mennään vielä sitten ihan siihen urheilun kenttään niin sittenhän urheilu ammattina on tietenkin urheiluharrastuksena vastapaino, että siitä maksetaan palkkaa ja urheilijat sitten tekevät sitä työkseen. Ja sehän on tietenkin täällä urheilun kentällä mielenkiintoista, että meillä hyvin pitkään oli olympialiike, joka kielsi urheilun ammattina. Vasta 1980-1990 luvulla urheilu ammattina hyväksyttiin laajasti olympialiikkeessä. Ja sen jäljet näkyvät vielä suomalaisessa urheilussa hyvinkin vahvasti. Meillä on aika myöhään ollaan ammattimaistuttu tässä mielessä tätä toimintaa, että voidaan puhua ammattiurheilusta. Se on tietenkin yksi näkökulma tähän ammatimaistumiseen.
Jan Erola: Niin silloin kun oltiin amatöörejä Suomi vielä pärjäsi olympialaisissa. Luin juuri jotain dokumenttia, jotain verkkohavaintoja tein, missä Suomesta meemissä kerrotaan, kuinka Suomi on eniten populaatioon nähden kultamitaleja saanut valtio olympialaisissa. Ja se taisi muistaakseni juuri vanheta pari olympialaista sitten. Että se ei enää pitänyt paikkaansa, kun me ei olla enää pysytty muiden vauhdissa. Mutta miten sitten, jos puhutaan, olen nähnyt semmoisen tilaston, että esimerkiksi ammattimaisia urheilijoita Suomessa olisi semmoinen 1500 ja niistä valtaosa on lätkänpelaajia kotimassa ja sitten meillä on kourallinen heitä tuolla rapakon takana, tai itse asiassa muuallakin kuin Amerikassa, amerikan mantereella. Sitten on pikkuisen jalkapalloilijoita, pesäpalloilijoita ja sitten on vähän lentopalloilijoita. Sitten oli muut yksilöurheilijat, oli aika kourallinen määrä. Sitten on ihan pieni määrä tämmöisiä apurahalla toimivia urheilijoita. Onko nämä nyt sitten se ammattimaisuuden urheilija, jos puhutaan urheilijoista, se ydin? Jari.
Jari Lämsä: Niin ne ovat varmaan niitä ammattiurheilijoita. Joita sinä olet jäljittänyt tuossa. Tämä on aika lähellä varmaan, mielestäni me voimme puhua semmoisesta populaatiosta, joka on siinä 1500 ja varmaan 2000-2500 välissä. Sitten jos me katsomme, kumminkin meillä on kilpaurheilijoita, junioriurheilijoita me puhumme sitten kymmenien tuhansien massasta. Tämä on tietyllä tavalla se eliittijoukko siitä sitten, joka on päässyt sinne ammattiurheilijavaiheeseen.
Jan Erola: Miten se vertautuu muihin maihin? Sanotaan vaikka Ruotsiin. Minulla on semmoinen käsitys, että siellä on monin kertainen määrä. Heidän jalkapalloliigansa ja muut ovat ihan toisella tasolla niin ollaanko me tässä kohtaa edelleenkin tämmöinen vanhan liiton olympiamaa?
Jari Lämsä: Kyllä me varmaan olemme. Minä pikkuisen hillitsen tuota sinun Ruotsi-intoa. Väitän, että ruotsalainen urheilujärjestelmä kumminkin pohjautuu siihen samaan kansalaistoimintaan ja seuratoimintaan kuin mitä meillä. Toki siellä on isompaa jalkapalloa. Jääkiekkokin on tietyllä tavalla taloudellisesti merkittävämpää.
Jan Erola: Pesäpallo on vähäistä.
Jari Lämsä: Pesäpallo on vähäistä, mutta Iso-Britanniassa 17.000 ammattiurheilijaa on minun tieto. Väki 60 miljoonaa, meillä 5,5 miljoonaa, että kymmenen kertaa. Niin ei se nyt niin hirveän kauas heitä sitten se arvio siitä. Minä en todellakaan tiedä paljonko Ruotsissa tai Norjassa on ammattiurheilijoita.
Jan Erola: Norjassahan kaikki on valtion piikissä. Outi minä olen nähnyt myöskin, siis omat lapseni pelaa jalkapalloa, itse olen koripallotaustainen, mutta omat lapset pelaavat jalkapalloa, 8-vuotias tytär ja 14-vuotias poika ja tässä meidän omassa joukkueessa on ihan selvästi jopa meidän aikana kun olemme olleet siinä viimeiset muutama vuosi, niin on tullut koko ajan ammattimaisempaa tai enemmän ihmisiä, jotka saavat jotain korvausta siitä tekemisestään. On tullut enemmän apuvalmentajia ja muita. Olen jossain nähnyt myös jonkinlaisen tilaston, että tähän jonkinlaista korvausta saavien seuraihmisten määrä olisi tuplaantunut ihan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Onko tämä suunnilleen kuva vai onko vauhti kenties nopeampi?
Outi Aarresola: Tämmöisiä tuloksia on kyllä saatu tämmöisestä pitkäaikaisseurannasta, seurantatutkimuksesta. Likeshän on tarkastellut myös sitten näitä urheiluseuroja työnantajina ja näiden seuratukihankkeiden kautta. Ja kyllä siinä aika voimallista on ollut se ammattimaisuuden palkkatyöläistymisen kasvu. Urheiluseurat maksavat jo yli 100 miljoonaa euroa palkkoja vuodessa. Ehkä juuri tällaisella seuratasollahan tämä ammattilaisuuskeskustelu liittyy nimenomaan vapaaehtoisuuden ja ammattilaisten väliseen ristivetoon. Että jos se siinä urheilemisessa puhutaan ehkä enemmän tästä amatöörismi versus ammatilaisuus, niin täällä seurakentällä sitten miten siirrytäänkö vapaaehtoistyöstä ammattilaisuuteen. Ja toki on nyt paljon myös sitä, että meillä on tavallaan osa-aikaista työvoimaa siellä seuroissa. Siitä ohjaus-, valmennustyöstä maksetaan palkkaa. Sillä tavalla sinne tulee palkkatyöläisiä. Sitten on tietysti oma keskustelunsa se, että kuinka paljon se työkenttä ammattilaistuu, jolloin tulee ehkä sitten semmoisia kysymyksiä siihen, että mikä sen työkentän osaaminen on tai toiminnan laatu ja tämän tyyppisiä asioita mukaan.
Jan Erola: Kertokaas nyt, minkä takia ylipäätään on lähdetty tämmöiseen ammattimaistuva urheiluhankkeeseen. Mitä te oikein haette? Haluatteko te tietää, miten Suomeen saataisiin enemmän huippu-urheilijoita vai yhä useampi mukula mukaan jollain tavalla liikkumaan vai onko nämä kaikki semmoisia, jotka tulevat mukana tässä niin sanotussa ammattimaistuvassa urheiluliikkeessä? Vai mikä on teidän pääjohtoajatuksenne tässä tutkimushankkeessa? Kumpi vain ehtii ensin iskeä kiinni.
Outi Aarresola: Tämä on hyvä kysymys. Haluaako Jari vastata?
Jari Lämsä: Minä voin ainakin aloittaa osaltani. Kyllä se varmaan se, mikä meitä tässä kiinnosti on se, tietyllä tavalla sama havainto siitä, että tästä ammattimaistumisesta ja ammattilaisuudesta puhutaan voisiko sanoa strategisesti aika löysästi. Julkisessa keskustelussa oikeastaan kaikki haluavat tällä hetkellä ammattimaistua. Ja totta kai se sitten tutkijoita kiinnostaa vähän, että mitä se nyt oikein tarkoittaa? Meillä on kumminkin se historia, että meidän urheiluliike pohjautuu harrastamiseen ja harrastustoimintaan ja nyt yhtä äkkiä tämmöinen ammattimaistusmishypetys on käynnissä, niin kyllä se tässä kiinnostaa. Mitä tässä tapahtuu eri tasoilla? Mitä tapahtuu niille henkilöille, jotka ovat ammattilaisia? Mitä tapahtuu niille organisaatioille, jotka ammattimaistuvat? Ja mitä tapahtuu sitten lopulta siellä koko kentällä? Puhutaan ammattiurheilun kentästä, mitä siellä sitten tapahtuu? Tämä on ainakin itsellä se isokuva. En nyt ole suorasanaisesti tässä ammattilaisuutta kasvattamassa tai vähentämässä vaan enemmän analysoimassa, että mitä seurauksia sitten mahdollisesti tuleekaan?
Outi Aarresola: Ja ehkä juuri semmoinen konkreettinen asia tässä, mikä on kanssa ihan kiinnostava, että miten nämä hankkeet aina saavat alkunsa, niin meillä oli juuri tämmöinen ilmiö ja jota valtiokin nimenomaan edisti jakamalla palkkaustukea seuroihin, mitä kautta itse nyt siitä seuratoiminnan näkökulmasta katselin. Sitten me olimme tieteellisessä kongressissa 2017 Bernissä, jossa tämä oli yksi iso teema siellä kongressissa. Tavallaan siinä opittiin ja nähtiin paljon myös sitä, että millä tavoin tätä tutkitaan maailmalla ja minkälaisia projekteja tähän on menossa ja todettiin, että halutaan tehdä jotain vastaavaa ja päästä vielä vähän syvemmälle tässä Suomessa. Onneksi saatiin tähän tutkimusrahoitusta ja nyt ollaan sitten päästy asiassa käyntiin ja liikkeelle.
Jan Erola: Minulla on kokemuksia yhdestä vuodesta Englannin asumisesta tässä muutama vuosi takaperin ja lapseni pelasi sielläkin jalkapalloa. Siellä oli siis ihan käsittämättömän amatöörimäisissä käsissä jalkapallotoiminta Oxfordissa. Siellä oli sitten yksi joukkue, joka oli vähän ammattimaisempi Oxford United, mutta muuten se koko se muu porukka oli täysin semmoista säätämistä vain. Ihania ihmisiä ja mutta jos vertaan esimerkiksi täällä Suomessa kokemuksiini, niin täällä on ihan hirvittävän paljon organisoidumpaa. Että minä sen nähtyä läheltä, sen toki pienen vilauksen vain englantilaista jalkapalloa, junioripalloa, niin en yhtään ihmettele, että se systeemi ei pysty tuottamaan yhtään enempää niitä huippuja Englannissa. Mutta samaan aikaan sitten taas, ainakin minulla on kokemuksia siitä, ja siitä on olemassa psykologisia tutkimuksiakin, se että kun viedään tämmöinen talkooelementti pois, niin sitten tavallaan se vastuun kantaminen myös tippuu. Että tavallaan siinä ei, oletetaan, että kun minä maksan tästä tai minä saan korvauksen, niin tavallaan se hirvittävä talkoointosiasmi katoaa. Onko tämä, näettekö te tässä pelkoa, että tämä urheilutalkooväki, erityisesti Outille tämä kysymys, että onko tämä uhka tämä ammattimaisuus, tippuu kynä, kun ei saakaan tarpeeksi hyvää korvausta duunista, jota tein aiemmin ilmaiseksi?
Outi Aarresola: En nyt ehkä sanoisi sitä välttämättä sitä semmoiseksi suureksi uhaksi, mutta se on myös yksi skenaario, joka tähän liittyy tähän kehitykseen. Tämä on mielenkiintoinen huomio, olen itse käynyt siellä FA:ssa ja heidän seuratoimintapäällikön kanssa keskustellut juuri näistä brittien futisseuroista ja hän nimenomaan jotenkin puhui siitä, että hiukan ihaillen katsotaan näitä suomalaisia suuria hyvin organisoituja seuroja. Että me tietyllä lailla ollaan siellä ruohonjuuritason toiminnassa kyllä myös semmoisia, joita katsotaan vähän ylöspäin. Että toiminnat on saatu, voitaisi puhua tämmöisestä rationalisoitumisesta, että on kaaokseen jotain järjestystä ja homma etenee organisoidusti siellä ruohonjuuritasolla. Mutta sitten on ehkä juuri se, että kansalaistoiminnan luonnehan on vähän perimmältään se, että asiasta kiinnostuneet ihmiset kokoontuvat yhteen toimimaan sen asian äärellä. Ja jos sitä rationalisoidaan ikään kuin loppuun asti ja pitkälle ja viedään eteenpäin, niin sittenhän tavallaan lähtee siitä se elementti pois, että minä olen tässä toimimassa tai toimijana tässä joukossa ja vaikuttamassa, neuvottelemassa tämän toiminnan päämääristä ja tavoitteista ja semmoista. Ehkä siinä juuri on sitten se, että se seuraava askel siinä seuratoiminnan ammattimaistamisessa voisi olla se, että ruvetaan taklaamaan tietyllä lailla tätä haastetta. Että miten ihmiset sitten kuitenkin kokisivat sitä merkitykselliseksi sitä vapaaehtoistyötä tässä meidän organisaatiossa, jossa toimitaan ammattimaisesti. Se on varmaan sitten se semmoinen seuraava kehityskulku, johon täytyy jollain tavalla reagoida.
Jan Erola: Jääkiekkoa tietysti pidetään tässä ammattimaistumisprosessin ja ihan vaan rahassa mitaten aiheestakin, esimerkkinä, sekä hyvänä että huonona esimerkkinä samaan aikaan se tietysti imee kaikki yhteistyökumppanuudet muilta lajeilta. Mutta ovat hoitaneet asiat jollain tavalla oikein. Mutta sitten tietysti toinen osapuoli, no sitten koiraleuat sanovat, että sitten taas pesäpallo on olympiaurheilun näkökulmasta sitten suomalaisen huippu-urheilun syöpä, kun se vie kaikki lahjakkuudet maaseudulta, jotka eivät pelaakaan jalkapalloa. Onko tässä tämmöisessä ammattimaistumisessa, esimerkiksi jos kysyn Jarilta, onko siinä, että se on keskittynyt niin voimakkaasti yhteen lajiin tämä isompi raha, niin onko se ongelma? Mistä saadaan näille muille, jos halutaan ammattilaisia, niin ei voi kaikki tulla, varsinkaan nyt kun Veikkauskassa vielä tyhjenee koko ajan, niin mistä se kaikki saataisiin? Eikö tämä ole tämmöinen vähän, samaan aikaan keskustellaan tässä mekin huippu-urheilun edistämisestä, mutta millä ihmeellä sitä edistetään, jos meillä ainoastaan yksi porukka on hoksannut miten sitä rahaa saadaan vuollettua tuolta metsiköstä?
Jari Lämsä: Kyllä se yksi sen ammattilaisuuden määritelmä sitten täällä urheilutasolla on se, että sitä rahaa kerätään ei niiltä harrastajilta vaan niitten harrastajaryhmän ulkopuolelta, eli tavallaan kaupallistetaan toimintaa ja siinä toki jääkiekko on Suomessa onnistunut ja omaa semmoisen kahdenkymmenen vuoden edelläkävijyyden, oman SM-liigansa ja se, että se on irrotettu tästä harrastustoiminnasta aika selkeästi. Niin kyllä se minun mielestä tällä hetkellä on huonoa koko suomalaiselle urheilulle, että jos meillä on vain yksi laji. Koko ajan kumminkin keskustellaan siitä, että tietyllä tavalla tämä monopoli, Veikkaus, ei ehkä tässä ajassa enää ole se järjestelmä. Jos se nyt pistettäisiin pystyyn ja perustettaisiin tämmöinen monopoli, vaan me vähän roikutaan siinä kynsin ja hampain kiinni ja nyt nämä kaikki, itse asiassa kaikki järjestöt, on ne sitten sosiaali- tai terveysala, kulttuuri tai urheilu, liikuntajärjestöjä vähän kärsii siitä, että on ollut tämmöinen riippuvuussuhde tähän yhteen toimijaan, jonka legimiteetti ei tällä hetkellä kovin vahva ole. Kyllä tämä huonoa on, että siinä mielessä, jos ajattelee urheilua ja huippu-urheilua, niin pitäisi pystyä ammattimaistumaan vielä raikkaammin ja reippaammin.
Jan Erola: Minäkin olen käynyt semmoisia keskusteluita ihan puoli tosissaankin, tosin en ole vielä uskaltanut puhua Palloliiton kanssa tästä, mutta esimerkiksi sitä, että Veikkausliiga joo, miten paljon rahaa ne joukkueet loppujen lopuksi saa Veikkaukselta. Ne rahasummat eivät ole hirveän suuria. Entä jos meillä olisikin edes jotain, jonkun tämmöisen ulkomaisen toimijan kanssa yhteyksiä. Ne voi olla ne rahasummat, kun olisikin tämmöinen kansainvälinen pelaaminen taustalla, niin jalkapallo voisi saada ihan merkittävästi enemmän rahaa.
Jari Lämsä: Kyllä se Ruotsissa varmaan on käynyt näin. Tietenkin meillä tämä pelaaminen on ollut hyvin intensiivistä, tosiaan niitä peliautomaatteja on joka paikassa. Markkinat ovat aika kyllääntyneet varmaan Suomessa, mutta kyllä se ilmiö, siis Tanska ja Ruotsi ovat siirtyneet tähän lisenssijärjestelmään. Eihän Euroopassa ole kuin Suomi ja Norja enää tässä valtion monopolijärjestelmässä mukana. Ja varmasti se edesauttaisi ammattilaisurheilua ainakin siinä alkuvaiheessa laajemmin. Sitten on mielenkiintoinen katsoa, että rupeaako se sponsorointi keskittymään sitten niihin muutamaan suurseuraan, jotka pärjäävät kansainvälisesti. Jotka ovat sitten niitä kiinnostavia vedonlyöntikohteita. Kovin peliveto sitten enää kuinka kiinnostavaa kansainvälinen vedonlyöntikohde. Varmasti ammattiurheilu hyötyy siitä tällä hetkellä.
Jan Erola: Outi.
Outi Aarresola: Ehkä hyvä huomata, että tietyllä lailla taas ihan sama asia tämä rahojen kerääminen harrastajakunnan ulkopuolelta koskee kyllä myös sitä ruohonjuuritason seuratoimintaa. Varmaan kun tulee jossain kohtaa se saturaatiopiste, että ei voida harrastajien rahoilla enää palkata lisää ammattilaisia. Nyt jo me yhtä aikaa käydään keskustelua näistä harrastusten kustannusten kasvusta Suomessa. Että tietyllä lailla silloin pitäisi sitten ehkä löytyä ratkaisuja näihin tämän tulorahoituksen monipuolistamiseen ja miten, mistä voitaisiin saada sellaista rahoitusta, jolla sitten tätä ammattimaistumiskehitystä siellä ruohonjuuritason seuroissakin voitaisiin viedä edelleen eteenpäin. Nythän tietysti osa lajiliitoista on tullut tämmöisillä omilla hankkeillaan mukaan näihin palkkauskustannuksiin, meillä on seuratuki ja tämän tyyppisiä rahoja, mutta jos olen ymmärtänyt oikein, ehkä tämmöinen yksityissektorin raha siellä on siellä vielä kuitenkin verraten pientä.
Jan Erola: Tuossa kohtaahan puhutaan taas juuri nimenomaan ammattilaistumisesta, että kuinka hyvin kumppanuuksia osataan rakentaa, että nämä yritykset kokevat saavansa jotain muutakin kuin logon jonnekin. Ja se vaatii tietysti osaamista myös yrityksiltä. Ehkä tuossa kohtaa haasteen heitän näille yksityisille rahoittajatahoille, että kyllähän siellä pitää ymmärtää oppia maailmalta, että mitä kaikkea muuta voisikaan tehdä. Hyvä esimerkki, yksi voimayhtiö sponsoroi tämmöisiä apuvalmentajia jalkapallopuolella ja minulla oli hyvin negatiivinen suhtautuminen siihen yritykseen julkisuuden muista asioista, kunnes minä näin tämän uutisen ja minun mielipiteeni muuttui vähintään neutraaliksi. Että yhtä äkkiä tämä iso yhtiö tarjosikin tämmöisiä jaettuja jalkapallovalmentajia junioripuolelle. Minusta se oli ihan loistava ele niiltä. Lapsiperheiden saattaa ihan suunnattomia määriä lapsiperheitä tommoisella vedolla.
Outi Aarresola: Toki tietysti tähän seuratoimijoiden palkkaukseen vaikuttaa kyllä esimerkiksi nyt vaikka tämä kerhotoimintojen edistäminen ja tällaiset, joihin sitten kun urheiluseurat ovat lähteneet mukaan, että toki sitä julkista rahaa kanavoituu ihan muutoinkin kuin tästä nyt OKM:n seuratuen kautta sinne seurakentälle. Mutta joka tapauksessa tavallaan sitä tässä on ihan mielenkiintoinen peli juuri tämän juuri rahoituksen ja sitten tämän kentän ammattimaistumisen kanssa ja sitten missä kohtaa tulee taas jonkunlainen käänne tai seuraava steppi tai milloin tämä ikään kuin tasaantuu tämä kehitys ja mitä sitten tapahtuu? Ja ehkä mielenkiintoista minusta siellä seurakentällä on myös juuri se, että mihin toimintoihin niitä ihmisiä itse asiassa palkataan. Nyt jo tietyillä lailla seuroillekin tulee monenlaisia tämmöisiä hallintotyön osaamisen vaateita, niin kuin sopimusasioita, verotuskäytäntöjä, sidosryhmäkumppanuuksia ja tällaisia. Ne ei nyt ole ihan tavatonta sekään, että seurassa voi olla esimerkiksi hallintopäällikkö. Ja tämän tyyppisiä toimijoita.
Jan Erola: Tästä voisi tähän loppuun vielä kysymys ennen kuin päästetään teidät ottamaan makaroonilaatikot uunista tai mitä muuta teillä mahtaakaan olla tälle päivälle ohjelmanumeroita, kotityöskentelyn ihania puolia. Mikä mahtaisi olla se tapa, kun puhutaan nyt, en haluaisi rinnastaa kehitysyhteistyötä ja suomalaista urheilumaailman kehittämistä, mutta siellä puhutaan, että on viisaampi opettaa ihmistä onkimaan kuin tuoda hänelle kalaa tai muuta vastaavaa. Mikä olisi semmoinen vaikuttavin teidän mielestänne, jos tässä nyt on aikaa se 10 sekunttia kelata vaan tämmöistä elämäntarkoitusta, vastaus on vastausta. Mutta mikä voisi olla teidän mielestänne se paras tapa saada vaikuttavuutta ja mihin kannattaisi panoksia laittaa? Tuossa jo Outi mainitsi, että se hallinto voisi olla se paikka, jos järkevällä tavalla sijoitetaan. Tai osaaminen ylipäätään. Juridiikkaan tai muualta. Miten voitaisiin ikään kuin saada tätä vauhtia kiihtymään, jos pidetään nyt ammattimaisuutta ja ammattilaisuutta jollain tavalla tavoiteltavana, niin kuin oletan näistä keskusteluista rivien välistä. Että te ette ainakaan paheksu sitä. Miten istuva hallitus istuu budjetin päällä tällä hetkellä, miten he tekisivät oikein?
Jari Lämsä: Otan yhden tästä urheilun näkökulmasta. Otan vielä yhden näkökulman tässä yllättäen loppumetreillä tähän ammattimaistumiseen. Sosiologiassa puhutaan professioista ja tämmöisistä tietopohjaisista ammateista, joka vaatii pitkän koulutuksen ja urheilualallahan tietyllä tavalla valmentaja on ehkä semmoinen, jota eniten voitaisiin pitää tämmöisenä urheilun professiona, niin minun mielestä sen vahvistaminen voisi olla, jos ei nyt ihan tie onneen niin ainakin se muuttaisi tätä järjestelmää ja Outi sinä voit ammattimaistaa muita osa-alueita.
Jan Erola: Ennen kuin annan Outille, niin tarkoitatko, että me voisimme ikään kuin lähettää täältä valmentajia Barceloonaan tai jonnekin muualle missä osataan paremmin valmentaa vai mikä on se tapa, miten valmentamista voidaan vahvistaa mielestäsi, Jari?
Jari Lämsä: Uskoisin, että tällä hetkellä ehkä meidän täytyisi löytää jonkunnäköinen suomalainen linja siihen, että miten sitä tehtäisiin. Uskon, että aika paljon kyllä käydään ulkomailla ja saadaan vaikutteita. Mutta tietyllä tavalla semmoinen oma linja siihen valmennukseen ja oma vahva koulutus, niin minä uskoisin ehkä enemmän siihen. Kyllä me tarvitsemme yhteistyötä, mutta siltikin. Meillä on aika pirstaleista se valmennusosaaminen.
Jan Erola: Mites Outi?
Outi Aarresola: Tämä ei ehkä mene tuonne budjettikeskusteluihin terveisiksi, vaan ehkä enemminkin sinne kentälle. Jotenkin ajattelen, että sellainen paikallisyhteisöön kiinnittymisen osaaminen voisi niille ruohonjuuriseuroille olla hyvä kehityssuunta, jolloin ehkä löytyisi niitä sellaisia kumppanuuksia, joilla nyt sitten sitä tulorahoitustakin saisi paremmaksi. Mutta myös tietyllä lailla se semmoinen kansalaistoiminnan henki ja sen paikallisyhteisöön hyvää tuottaminen menisi eteenpäin. Silloinhan tavallaan niitä seuratoiminnassakin olevia ammattimaisia ihmisiä voidaan ehkä hyödyntää yhteiskunnan työssä laajemminkin. Että ei tavallaan tarvitse ajatella vain, että olemme vain tässä urheilun putkessa vaan me ollaan osa sitä meidän paikallisyhteisöä missä on muitakin kansalaistoimijoita, julkistoimijoita, yrityksiä, monia tahoja. Ehkä sieltä suunnalta hakisin.
Jan Erola: Outi Aarresola, Jari Lämsä, lämmin kiitos teidän ajastanne ja viisaista ajatuksistanne. Toivottavasti teidän ammattilaistuva urheilu -tutkimushanke edistyy ja te saatte meille paljon viisasta kerrottavaa myöhemminkin. Lämmin kiitos näistä hetkistä ja hyvää arkea teille.
Outi Aarresola: Kiitos.
Jari Lämsä: Kiitos.