Tieteen ja käytännön äärellä -podcast 10: Urheiluväestä tuli ympäristön esitaistelijoita

Kumpi vaikuttaa enemmän: saarnaat jo valmiiksi uskossa oleville vai se, että innostat laajan, aiemmin passiivisen kansanjoukon käytännön toimiin? Urheiluväki on lyhyessä ajassa ottanut laajaa vastuuta ilmastonmuutoksen vastaisessa kansalaistoiminnassa. Mutta miten urheilun ympäristövaikutuksia pitäisi mitata? Miten haitallisia vaikutuksia voidaan taklata? Jan Erola haastattelee Olympiakomitean erityisasiantuntija Karoliina Ketolaa sekä Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston LUT:n apulaisprofessori Ville Uusitaloa.

Kuuntele podcast:

Kuva: Antero Aaltonen

Tekstivastine 16.12.2020 julkaistusta Tieteen ja käytännön äärellä -podcastin Urheiluväestä tuli ympäristön esitaistelijoita -jaksosta

 

Alkujuonto: Liikuntatieteellisen Seuran podcast. Tieteen ja käytännön äärellä.

Jan Erola: Tervetuloa LTS:n podcastin pariin. Tällä kertaa keskustelemme urheilun ilmastovaikutuksista ja miten kenties urheilumaailma, liikuntaväki voisi omalta osaltaan kantaa korteaan kekoon ilmastonmuutoksen hillinnässä. Meillä on tänään linjoilla Olympiakomitean erityisasiantuntija, yhteiskuntasuhteista erityisesti vastaava Karoliina Ketola, tervetuloa. 

Karoliina Ketola: Kiitos

Jan Erola: Sekä Lappeenrannan-Lahden teknisen yliopiston apulaisprofessori Ville Uusitalo, tervetuloa.

Ville Uusitalo: Kiitoksia

Jan Erola: Eikö olekin hienoa, että nyt Lahdestakin on tullut yliopistokaupunki. Se oli pitkään, oliko se peräti suurin tämmöinen ei yliopistoa hallinnoinut kaupunki. Sinnekin on nyt saatu yliopistonimike. Miten tämä on vaikuttanut teidän elämäänne siellä LUT:ssa tämä kaksoiskansalaisuus kaupunkien välillä?

Ville Uusitalo: Tietysti LUT:ti on toiminut Lahdessa jo pitempään, yli 20 vuotta erilaisia toimintoja ollut siellä. Mutta kyllähän se nyt tietenkin näkyy se, että Lahti on toinen virallinen kampus. Että opiskelijamäärä kasvaa nopeasti ja uusia tutkimusavauksia tulee Lahden seudulle kiihtyvässä tahdissa. 

Jan Erola: Se on hienoa, että Lahtikin saa nyt yliopistosäteilyä. Mutta mennään asiaan. Karoliina, sinun vastuullasi on OIympiakomiteassa nimenomaan, jos olen oikein ymmärtänyt, tämmöiset urheilun ympäristöverkostojen rakentaminen ja siihen liittyvät asiat. Kerrotko hieman, mikä on Olympiakomitean rooli tässä asiassa. Kun olen kuullut, että teidän tehtävänä on hoitaa meitä tuonne olympialaisiin ja hankkia meille mitaleita. 

Karoliina Ketola: Kaikessa meidän tekemisessä niin vastuullisuus on tietenkin tosi tärkeä arvo. Meillä on tämän vuoden alussa hyväksytty vastuullisuusohjelma, jonka yksi teema, yksi viidestä otsikosta on ympäristö ja ilmasto. Ja tätä asiaa me nyt jalkautamme sitten monilla eri tavoin. Tämä ei nyt ole, ei tarkoita sitä, että urheilun ja ympäristön osalta työskentely ja keskustelu olisi vasta alkanut. Kyllä tätä on tehty pidemmän aikaa, mutta ehkä nyt tähän on taas saatu yksi uusi semmoinen vähän systemaattisempi lähestymistapa, kun meillä on tämä yhteinen vastuullisuusohjelma. 

Jan Erola: No mitä tämä ohjelma pitää sisällä? Minkälaisia tavoitteita teillä sitten oikein on siellä? Minkä sinä näet urheilumaailman roolina näissä talkoissa?

Karoliina Ketola: Käytännössä me nähdään se, että meillä on oma vastuumme siitä ilmastonmuutoksen torjuntaan osallistumisesta. Tärkeätä on, että kaikki urheilutoimijat ymmärtävät omat ympäristövaikutuksensa. Eli semmoinen tietoisuuden nostaminen ensin. Ja sitten sen jälkeen niiden toimenpiteiden miettiminen, että miten me voimme kehittää toimintaa sillä tavalla, että vähennetään niitä omia ympäristövaikutuksia. Sehän on urheilun etu myös ihan yhtä lailla, kun muutenkin. Urheiluhan kärsii tosi paljon tai monet lajit ilmastonmuutoksesta. Ja sitä kautta niin, paitsi, että se on eettisesti oikein niin se on kyllä tärkeätä monella tapaa urheilutoimijoille. 

Jan Erola: Ville, minkälaisia työkaluja tämmöisen asian tarkasteluun mielestäsi tulisi käyttää? Mikä on se toolkit, jonka avulla tämä hahmottuu vähän paremmin tämä koko, vähän vaikeastikin käsiteltävä asia ilmastonmuutoksesta?

Ville Uusitalo: Meillä on LUT-yliopistossa pitkät perinteet näiden ympäristövaikutusten ja kestävyysvaikutusten laskemisesta. Ja siinä usein käytetään työkaluna tämmöistä elinkaarimallintamista. Että mietitään mitä osa-alueita nyt vaikka urheilulajiin tai johonkin vaikka stadioniin tai tapahtumaan tai muuhun liittyy ja lähdetään purkamaan sitä osiin ikään kuin mikä se on se energiankulutus, mistä se yleisö tulee, mitä siellä tarjotaan. Ja sitten pystytään sitä kautta lähteä laskemaan, että mikä rooli näillä eri osa-alueilla on nyt vaikka kasvihuonekaasupäästöjen näkökulmasta. Eli ilmastonmuutosvaikutusten näkökulmasta. Samalla tavalla voidaan laskea muitakin ympäristövaikutuksia. Sitten taas on tiettyjä tämmöisiä kestävyysvaikutuksia, mitä täytyy sitten tarkastella muilla tavoilla, se ei kaikkiin sovellu. Paljonhan tämä elinkaarimallintaminen on lähtenyt tuotteiden ja yritysten toiminnan mittaamisesta ja siitä, että voimme pohtia, että mitä nämä yritykset voisiva tehdä paremmin. Millä teoilla on suurin vaikutus. Ja sitten kun tiedämme sen lähtötilanteen, niin sitten myös helpompi lähteä kehittämään toimintaa. 

Jan Erola: Miten se jakautuu yritysten ja esimerkiksi normaalien ihmisten välillä, meidän veronmaksajien ja veroista hyötyjien ja sitten näiden yritysten välillä vaikkapa? Miten tämä yksilön yhteisön hiilijalanjälki painopiste suunnilleen menee? Ovatko ne tehtaat kaikkeen syyllisiä vai onko joku muukin kenties?

Ville Uusitalo: Tavallaan sitä on hankala sanoa, koska nämä ovat hyvin linkittyneitä toisiinsa. Monet yrityksethän toimivat, niiden ajatus on se, että ne tuottavat jotain tuotteita tai palveluita kuluttajille. Ja sitten kuluttajat kuluttavat niitä. Totta kai monet yritykset tuottavat sitten muille yrityksille ja siinä voi olla pitkiä ketjuja, mutta nämä ovat tavallaan linkittyneitä. Että jos kuluttajat kuluttavat, käyttävät erilaisia palveluita ja tuotteita, niin joku yritys siellä usein on sitten niitä tuottamassa. 

Jan Erola: Karoliina, miten näitä sitten jalkautetaan? Otetaan vaikkapa esimerkkinä jalkapallojoukkue. Omat lapseni kaksi kolmesta pelaa jalkapalloa, tytär ja poika, niin miten teidän näkökulmastanne esimerkiksi tänne viedään tänne järjestötasolle tätä hiiliajattelua?

Karoliina Ketola: Me olemme itse asiassa rakennettu muuta vuosi sitten tämmöinen, lähdimme rakentamaan tämmöistä ympäristövastuullisen seuran työkalupakkia ja mietimme, että miten me saisimme levitettyä niitä. Että kun kuitenkin seurakentässä on paljon semmoisia hyviä käytäntöjä, jotka vähentävät esimerkiksi sitä liikuntaharrastamiseen liittyvää liikennettä, joka nyt on ehkä keskeisin asia tässä kysymyksessä. Sitten tämmöisiä varustekierrätysmalleja ja tapahtumien erilaisia hyviä toimintamalleja. Niin ruvettiin semmoista kasamaan ja sitten siitä syntyi Sitran rahoituksella ja yhteistyöllä niin tehtiin tämmöinen Keke-koutsi sivusto, jossa on kerätty näitä vinkkejä seuroille. Eli tämä on nyt meidän yksi tämmöinen työkalu ja tätä meidän Tähtiseura-laatuohjelman kautta jalkautetaan seuroille. Toki se on ihan kaikkien seurojen käytössä. Ja nyt sitten vielä ollaan rakentamassa tämmöistä vastuullinen urheiluseura verkkokoulutusta, jossa varmasti nämä samat asiat tulevat sitten myöskin esille. Ehkä jollain tavalla uudistetaan, siinä tulevat myös nämä muut vastuullisuuden aspektit sitten, mutta saadaan myös verkkokoulutusta sitten ensi vuonna seuratasolle. Ja tietenkin keskeisessä roolissahan tässä on, Olympiakomitea ei suinkaan ole ainoa, joka tätä tekee, ainoa toimija tässä vaan lajiliitot ovat tosi keskeisessä roolissa. Ja monissa lajiliitoissa on myös tämä oma työ käynnissä tai pitkälläkin jo. Ja esimerkiksi Palloliitto, nyt kun mainitsit jalkapallon niin Palloliitto on kysellyt näitä ympäristöasenteita heidän seurakentältä ja toimijakentältä ja saanut niitä selville. Ja toiveita myös siihen, että mitä voitaisiin tehdä. Ja selkeästi seurakentällä on, ja perheillä, jotka ovat mukana toiminnassa niin on semmoisia tarpeita siihen, että linjattaisi ja sovittaisi semmoisia käytäntöjä ja kehitettäisiin myös nämä ympäristövastuut ja ilmastonäkökulma huomioiden sitä toimintaa.

Jan Erola: Päähäni tulee kaksi tapaa käsitellä tätä ympäristötulokulmaa urheilijan kautta tai liikunnan harrastajan näkökulmasta. Toinen on katsoa, onko laji pahis. Eli onko lajiin liittyvä tapa, miten urheilua harjoitetaan. Liittyykö siihen lähtökohtaisesti paljon hiilijalanjäljen muotoja. Ja sitten toinen näkökulma olisi katsoa, että miten monta per kapita se vaikutus sitten on. Minulle tulee mieleen vaikkapa takavuosilta, kun on rakennettu merkittäviä hyppyrimäkiä, hirvittävä määrä betonia, mikä on ikään kuin nykynäkökulmasta hiilijalanjälkipahis verrattuna vaikkapa puurakentamiseen. Ja nykyään siitä hyppää aika harva ihminen ja tullaan kenties pitkien matkojen päästä hyppäämään niin per hyppääjä se hiilijalanjälki, jos nyt rakennettaisi vaikkapa uusi iso betoninen niin kuin Lahden hyppyrimäki, mitä varmaan nykyään ei enää tehdä semmoisia näillä menestymisillä. Se olisi yksi tulokulma. Toinen voisi olla se, että nimenomaan joku jääkiekko tai yhtä lailla jalkapallo, jossa lämmitetään nykyään niitä kenttiä. Minunkin lapset pelaavat ulkona tuolla pakkasessa ja sitten siellä on lämmitetty kenttä, josta haihtuu hirvittävä määrä energiaa koko ajan taivaan tuuliin. Miten, jos kysytään Villeltä tästä, niin miten sinä käsittelisit tätä näin urheilukohtaisesti leimaamatta nyt enempää mäkihyppääjiä ilmastorikollisiksi tai jääkiekkoilijoita tai golffaajia. Eikös se ole semmoinen, jolle on perinteisesti sormea heristelty. Hirvittäviä pinta-aloja pannaan nurmikolle ja niitä koko ajan ylläpidetään. Mitä Ville tähän purkaisit näitä asioita?

Ville Uusitalo: Tuo on hyvä kysymys. Ja tuo on tavallaan se jako, miten tätä asiaa voisi lähestyä. Per urheilija esimerkiksi. Me olemme esimerkiksi tehnyt yhteistyötä jääkiekon ja golfin kanssa. Kuitenkin näissä molemmissa lajeissa oikeastaan suurin ilmastomuutokseen vaikuttava tekijä on se, golfissa ensinnäkin, että miten ne pelaajat tulevat sinne kentälle. Ikään kuin työkoneiden osuus, se kalusto, toki sillä on ilmastonmuutosvaikutuksia. Se on toiseksi suurin vaikutin, mutta paljon suurempi vaikutus on sillä, kun pelaajat tulevat pääasiassa omilla autoilla sinne kentälle. 
Jan Erola:
Niin siis city-golfkentät olisivat se juttu. Pitäisi saada lähiöiden keskelle golf-kenttiä. Vai mikä on?

Ville Uusitalo: Toki se lyhyt matka tai sitten se, että pääseekö sinne julkisilla ja miten. Sillä on tosi iso merkitys. 

Jan Erola: Liittyy tämä elämäntapaan myöskin?

Ville Uusitalo: Kyllä. Sitten taas jääkiekossa niin totta kai jäähallit kuluttavat paljon energiaa. Ne kuluttivat aikaisemmin vielä enemmän. Suomessa on tehty tosi hyvää työtä sen suhteen, että esimerkiksi jäähalleissa on tehty energiaremontteja ja sitten paljon mietitään tämmöisiä energiaintegraatioita, että esimerkiksi jäähallien hukkalämpöä käytettäisiin uimahallien lämmityksessä ja tällaisia, millä saadaan sitä energian kulutusta alas. Mutta sen lisäksi myös, koska meidän yhteiskunta koko ajan muuttuu, meidän energiajärjestelmämme menee koko ajan vähähiilisempään suuntaan. Esimerkiksi Lahdessa olemme Pelicansin hiilijalanjälkeä laskettu ja siinä on esimerkiksi valtavan iso merkitys sillä, että Lahti Energia luopui kivihiilen käytöstä. Ja silloin kaukolämmön tuotannon päästöt tippuivat, niin sillä on ollut iso merkitys myös Pelicansin hiilijalanjälkeen. Että tämä ei ole semmoinen yksittäinen saareke vaan kaikki ovat kytkeytyneet toisiinsa. Ja juuri tämä infrakin, että miten sinne jäähallille vaikka pääsee. Mutta esimerkiksi Pelicansin kohdalla, kun olemme laskeneet sen hiilijalanjäljen, niin siinäkin ja koko SM-liigan osalta myöskin suurimmaksi hiililähteeksi tulee se, että kun katsojat tulevat peleihin. 

Jan Erola: Sittenhän korona on hieno asia. Katsojat eivät tule paikan päälle, joten onko, Karoliina sinulle pallo tässä, onko tämä nyt onni ja autuus? Jos kerran sinun tontillasi on nyt ympäristökysymykset. Niin, että on hienoa, että ihmiset eivät pääse katsomaan urheilua paikan päälle. 

Karoliina Ketola: Ei kyllä voi niinkään sanoa. On tämä tietenkin tämmöinen mielenkiintoinen laboratorio tämä vuosi. Voi katsoa, että mitä se vaikuttaa. Varmaan ehkä auttaa kehittämään niitä erilaisia ratkaisuja, että voihan olla, että tämmöisestä etäseuraamisesta, etäharjoituksista tai etämitätahansa niin siitä tulee osa meidän arkea jatkossakin. Varmaan tässä on muitakin näkökulmia. 

Jan Erola: Saattaa olla.

Ville Uusitalo: Ehkä itse näkisin tämän niin, että kun puhutaan kestävyydestä, niin kestävyys perinteisesti muodostuu ympäristöllisestä kestävyydestä, taloudellisesta ja sosiaalisesta. Varmasti tämä urheilun seuraamisella paikan päällä, niin sillä on valtavan iso sosiaalinen merkitys taas. Ikään kuin tässä on nämä eri näkökulmat. Ja sitten on myös se taloudellinen kestävyys. Että mistä se tulee se, miten se talous pyörii. Ne pitää kaikki pitää mukana. Ja miettiä ehkä niitä ratkaisuja, mitkä tukevat kaikkea. Esimerkiksi se, että pääseekö sinne peleihin julkisella liikenteellä, onko siellä vaikka pyörille hyvät säilytyspaikat, onko nämä tapahtumat semmoisissa paikoissa mihin pääsee helposti ja kannustetaanko ihmisiä siihen jotenkin. Mielestäni se on se isoin kysymys. 

Jan Erola: Miten kun tuolla Amerikanmaalla on ollut tämmöisiä niin kuin NBA:ssa pelattiin, ne menivät sinne, jos oikein muista, sinne Disneylandin ympäristöön sinne Anaheimiin. Joka tapauksessa olivat yhdessä paikassa ja pelasivat ikään kuin suljetun sarjan siellä ja näin olleen ikään kuin ainakin vähennettiin sitä reissaamista. Onko tässä mahdollisuus ajatella, että vaikka jatkossa seuraavaa ohjelmaa tai muuta tehtäisiin enemmän niin, että viikonlopun aikana pelattaisiin vaikkapa kaksi matsia? Jos vaikka jalkapallojoukkue matkustaa Rovaniemelle, niin siellä olisikin lauantaina ja sunnuntaina ottelu HJK:lla siellä. Eikä sinne mentäisiin pariin kolmeen kertaan. Onko tämä ajatus mitä pitäisi teidän mielestänne pitäisi miettiä? Vai onko tässä jälleen kerran se, että ihmiset haluavat tasaisin väliajoin käydä siellä ja se on sitten epäreilua, jos Rovaniemellä on vain kerran kolmessa kuukaudessa HJK tai kerran vuodessa HJK.

Ville Uusitalo: Voisin tuohon kommentoida. Silloin kun tarkasteltiin tätä jääkiekon SM-liigan hiilijalanjälkeä. Jääkiekossahan pelataan jo sillä tavalla, että vaikka Itä-Suomen joukkue, vaikka Saipa kun lähtee Raumalle, niin se saattaa sitten samana viikonloppuna pelata Porissa. Sen sijaan, että he matkustaisivat kaksi kertaa edes taas. Ja sillä on jo tietysti muitakin vaikutuksia minkä takia niin tehdään, mutta sillä on myös tähän hiilijalanjälkiasiaan vaikutus. Toki sitten se joukkuereissaaminen itsessään niin kyllähän sen vaikutus on kuitenkin huomattavan paljon pienempi kuin sen yleisön tai vaikka sen hallin energiakäytön. Mutta varsinkin jos lennetään niin kuin Yhdysvalloissa ja tuolla paljon, niin silloin se tietenkin sitten. Ja etäisyydet ovat tosi pitkiä niin sitten se korostuu vielä. Että ei ehkä Suomen sisäisessä välttämättä. Toki se on hyvä asia, mutta se volyymi ei sitten ole kuitenkaan niin iso. Ja sitten se, että kun Suomessakin seurat reissaavat niin useinhan ne menevät kuitenkin kohtalaisen uusilla busseilla. Niin ei siinä nyt sitten kuitenkaan ne päästöt niin isot siitä ole. 

Jan Erola: Karoliina, kuinka suuresta ilmiöstä tässä nyt, jos sinä katsot tätä sieltä Olympiakomitean näkökulmasta, niin onko tämä enemmän symbolinen ele, missä osallistutaan, että mekin haluamme olla mukana ja se on tärkeää, väheksymättä ollenkaan sen näitä eettisiä ulottuvuuksia. Vai pystyykö urheiluväki merkittävällä tavalla muuttamaan koko kansan käyttäytymistä?

Karoliina Ketola: Hyvä, kun tuli tämä näkökulma puheeksi. Sitä odotinkin, että mielestäni meillä on myöskin tosi tärkeä rooli siinä, että mahdollisuus olla nostamassa näitä asioita esille sellaisessa yhteydessä, mikä tavoittaa tosi laajan kuulijakunnan tai ihmisjoukon. Me voimme olla viestinviejiä ja nostaa tätä kysymystä laajasti ihmisten mieliin ja saada toivottavasti sitä kautta kuluttajia, tavallisia ihmisiä miettimään omia valintojaan. Se mitä urheilu voi omia ympäristövaikutuksia vähentää niin se on tietty osa ja ei ole ollenkaan pieni juttu sekään, mutta mielestäni se on vielä suurempi se, mitä urheilu voi tehdä tähän yleisesti tähän keskustelun lisääjänä ja tämmöisen ajattelun herättämisessä ja asian tärkeyden esille nostamisessa.     

Jan Erola: Mitäs jos tämän voisi ajatella niin, että jos saarnaat jo tosiuskovaisille, jos menet vaikkapa ympäristöjärjestön tilaisuuteen puhumaan, että muistakaa nyt olla ympäristöystävällisiä, niin siinä puhutaan jo tosiuskovaiselle ja siellä enää se puhumisen vaikutus on kovin vähäistä. Mutta jos mennään puhumaan sitten kun urheilujärjestöt tekevät laajan läpileikkauksen, ei koko väestöön, mutta hyvin suureen osaan aktiiviväestöä, joka sitten pystyy levittämään sanaa eteenpäin. Mitä olette miettinyt, mitä kaikkea muuta tässä voitaisi? Jos ympäristöasiat saadaan lyötyä läpi niin mikäs olisi seuraava semmoinen asia mihinkä urheilujärjestöjä voitaisi hyödyntää? Onko joku äänestäminen tai joku muu sellainen, joka ei kuitenkaan leimautuisi minkään erityisen puoluekannan taakse. Vai onko nämä semmoisia vähän vaikeampia kysymyksiä lähteä määrittämään itse. Teillä on iso ase käsissä, jos koko kansa saadaan kääntymään johonkin aatteeseen kuten vaikka ymmärtämään hiilijalanjälkien merkitystä. Niin mikä se voisi olla? Onko jotain muita, onko teillä semmoinen aktiivinen kela siellä Olympiakomiteassa, että no niin, nyt me saimme tämän ympäristökysymyksen pöydälle, mitäs seuraavaksi?

Karoliina Ketola: Minusta tuntuu, että urheiluun liitetään toisaalta sitten myöskin aika paljon odotuksia monenlaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden tai ongelmien ratkaisussa. Että maailman rauha ja siitä alaspäin. Mutta tietenkin täytyy suhteuttaa, että mikä se rooli aina voi olla. On tässä vielä tekemistä tässä ilmastokysymyksen, sen nostamisessakin. Pidetään vielä tämä. 

Jan Erola: Vielä Villeltä tämän tänne akateemiseen maailmaan. Miten sinä näet teidän roolinne tässä tiedon jalkauttamisessa? Onko tämä urheilu hyvä käsikassara siinä?

Ville Uusitalo: Mielestäni se on erinomainen. Meillähän ei itsellämme ollut missään vaiheessa ajatusta, että aletaanpa tutkimaan urheilun ilmastovaikutuksia tai miten niitä voisi pienentää. Vaan se kiinnostus tuli sieltä urheilukentästä. Koska olimme tehneet tämän tyyppisiä tarkasteluja muille niin sitten sieltä alkoikin tulla yhteydenottoja, että heitä kiinnostaisi tämä asia. Ja oikeastaan kun olemme tehneet näitä niin enenemissä määrin tämä tarjoaa mahdollisuuksia. Tätä on tutkittu loppujen lopuksi maailmalaajuisesti tosi vähän. Se mitä Suomessa on tehty esimerkiksi eri lajeissa tai seuroissa tähän ilmastonmuutoksen hillintään tai sen laskentaan tai muuhun, on herättänyt kansainvälistä mielenkiintoa. Ehkä yksi vaikutin tässä on myös se, että esimerkiksi vaikka nyt sanotaan tuo Meri-Teijon golfkenttä oli kiinnostunut omasta hiilijalanjäljestään ja mitä he voisivat sille tehdä. Niin he ottivat tämän esimerkin roolin, niin tämä sama ajattelu levisi muihin Suomen golfkenttiin tai hyvin moniin ja sitten sitä on ollut esillä Euroopassa ja muuta. Että se esimerkin voima ja se vaikutus sitä kautta. Että vaikka sen yhden golfkentän hiilijalanjälki ei kovin suuri olekaan, mutta sitten kun, onko maailmassa nyt 60 miljoonaa golfinpelaajaa, niin sitten sitä kautta se vaikutus alkaakin olla jo merkittävä, jos heidän toimintaansa pystyy vaikuttamaan ja heidän näihin kilpailupaikkoihin. Mutta kyllä näen, että tämä on semmoinen, mitä seuraa laaja läpileikkaus ihmisistä urheilua. Että kyllä siinä mielestäni näiden urheilijoiden esimerkki, seurojen esimerkki, kaikki on tosi kiinnostavaa juuri nimenomaan tämän asian jalkauttamisen kannalta ja ehkä vielä, että mitä ihminen voi tehdä omassa elämässään ilmastovaikutusten pienentämiseksi esimerkiksi.

Jan Erola: Karoliina ja Ville, mulla tässä vielä loppuun tuli mieleen ajatus. Vuonna 1941, jossa onnistuttiin yhdistämään perinteisesti urheiluun liittyvä kansallisuusaate ja siinä tapauksessa ei vielä ymmärretty hiilijalanjälkeä vuonna 1941, mutta oli tämä kävelymaaottelu, jos muistatte. Siis Suomi haastoi Ruotsin ja suomalaiset tekivät tämmöisiä. Teidän kummankin keskusteluissa on tullut tämä liikkumisen aiheuttaman hiilijalanjäljen suuri merkitys. Tässähän voisi yhdistää nyt kärpäset. Mutta kun puhutaan kuitenkin väestä, joka on kuitenkin lähtökohtaisesti kilpailuviettistä, ainakin joukossa niitä on paljon. Entä jos Suomi ottaisi uuden tämmöisen kävelyhaasteen. Nyt kun tässä ollaan korona-aikana opittu paljon kävelemään muutenkin ulkona, niin tehtäisiin tästäkin pelillistämisestä jollain lailla tämmöinen kansallinen hanke. Mitäs Olympiakomitea tykkäisi tällaisesta ajatuksesta?

Karoliina Ketola: Sinällään hyvä idea. Meillähän on myös toinen haaste, tämä kansan liikkumattomuus. Ja liian vähäinen fyysinen aktiivisuus. Sekään ei mene pelkästään niihin, jotka eivät harrasta seuroissa vaan yhtä lailla seuroissa harrastaviin. Tavallaan tämä voisi olla yksi osa ratkaisemassa sitäkin ongelmaa, että jos saamme vähemmän autokyytejä ja autolla kulkemista ja sitten taas lisää omin voimin kulkemista treeneihin niin tästä tulee meidän muitakin tavoitteita saadaan eteenpäin.     

Jan Erola: Toivottavasti nyt tämä tuleva talvi, jo käynnistynyt talvi ei ole vähäluminen vaan me saamme paljon uusia jalanjälkiä, jotta hiilijalanjälki pienenisi. Lämmin kiitos Karoliina ja Ville tästä keskustelusta. 

Ville Uusitalo: Kiitos paljon.

Karoliina Ketola: Kiitos.

Loppujuonto: Liikuntatieteellinen Seura – Liikunnan tiedeviestintää vuodesta 1933. Lisätietoa Seurasta ja tuoreinta tietoa liikuntatieteistä osoitteesta lts.fi.