Tekoäly hoi, oi ja voi!

Tekoäly ei ainakaan jätä, vaan sen kehitys kiitää niin nopsasti, etteivät tavalliset ihmiset pysy lainkaan mukana tahdissa. Vanhassa maailmassa ei niin kauan sitten tavattiin sanoa, että mikään ei ole niin vanha kuin eilisen sanomalehti. Tänä päivänä samaa voi melkein sanoa tekoälystä.

Tekoäly hoi, älä jätä! Luulin hetken oivaltaneeni jotain, mutta internethaku kertoi, että jo vuonna 2016 Jani Niipola oli kirjoittanut Kauppalehteen aiheesta kolumnin. Tuolloin tekoälyn läpimurto yleiseen tietoisuuteen oli vielä vuosien päässä. Liipola tiivisti näkymät kymmenen vuoden jälkiviisaasti tarkasteluna osuvasti:

”Tekoäly muuttaa markkinoinnin, koska se muuttaa työn. Kaikki, mikä voidaan automatisoida, automatisoidaan.”

Tekoälyyn kohdistuvia huolia ja odotuksia riittää. Ei asia ihan uusi ole. Jo vuonna 1959 puhuttiin sähköaivoista. Ei ihan pieleen mennyt käsite tuokaan.

On paikallaan päivittää toipumiskertomustani, kun olen sen julkaisemisen aloittanut. Kävely on alkanut vähitellen muistuttaa tavallista kävelyä. Hetkellinen huippunopeus on kuusi kilometriä tunnissa, normaali keskivauhti sentään pari kilometriä alhaisempi.
Iso ilo on ollut palata jalkapallokentälle. Olen poikani kanssa tehnyt soveltavia maalivahtitreenejä. Sellaisiakin on – ainakin, kun itse keksii. Pieniä askelia eri suuntiin tulee paljon. Se vasta on kuntouttavaa. Samanlaisia liikkeitä ei oikein yksin viitsi tehdä. Pallo lisää huimasti ainakin minun liikkumisintoani. Väittävät, että liikunta on lääke, mutta minusta pallo se vasta hyvä lääkinnällinen laite on.

Tekoälyä käytämme ainakin passiivisesti kaikki me, jotka verkossa pyörimme ja älypuhelimia käytämme. Kokonaan sivussa tekoälyn vaikutuksilta ei taida olla kukaan, mutta mummopuhelimella soittonsa hoitava äitini on lähellä tätä tilaa. Hän ei ole ainoa, joten tekoäly- ja digikohkauksessa pitäisi edelleen muistaa ison osan suomalaisista elävän yhä hyvin perinteisessä viestintämaailmassa. Toki vanhakin oppii pakon edessä uusia konsteja. Äitini kaksoissisar pitää Kiuruvedeltä yhteyttä tyttäreensä Lontooseen videopuheluilla.

Itse olen ollut konservatiivinen tekoälyn käyttäjä. Käännösapua ja haastattelujen purkua hyödynnän, mutta tulokset on tarkistettava huolella. Jutut ideoin ja kirjoitan vanhalla tavalla – tai oikeammin 40 vuotta sitten oppimallani tavalla tietokoneen tekstinkäsittelyohjelmalla. Kirjoituskoneella naputtelin aikoinaan jonkin verran juttuja, mutta siinäkin oli huikea yhden rivin korjausnäyttö. Tai itse asiassa isä-Lassi osti 1980-luvun alussa mekaanisen naputtimen. Sillä opettelin kaksisormijärjestelmäni.

Ehkä asenteeni on minulle ominaista impivaaralaisuutta. Lähdin hyvin hitaisesti mukaan myös some-maailmaan. Silloinkin asiaan oli tartuttava töiden takia 2010-luvun puolimaissa. Ehdin kokemaan Facebookin ja Twitterin yhteisöllisten kukoistuskausien lopun ja olen joutunut näkemään molempien rämettymisen. Tekoälyn laajamittaisen käytön osalta en vielä näe omalla kohdallani kovin isoja hyötyjä. Taidan kitkutella eläkkeelle sukeltamatta kovin syvälle tekoälyn maailmaan.

Tekoälyn käyttö levittäytyy liikunnan kentillekin. Tarvitseeko tavallinen liikkuja esimerkiksi tekoälyä liikuntaohjelman laatimiseen? Ei välttämättä minusta. Olen aikoinaan harjoitellut aika lailla tuntemuspohjalta kuntoilijalle ihan reippaita määriä. Jokin runko oli mielessä, mutta jos juoksu, hiihto tai pyöräily ei tuntunut jonain päivänä kulkevan, niin liikuskelin jonkin verran ja palailin kotiin. Lihaskuntotreenejä tein jokusen kerran viikossa.

Tekoälyn on väitetty tehostavan työntekoa ja vapauttavan aikaa muuhun. Minulle tämä puhe kuulostaa samalta kuin ruokakaupan mainos, joka viekoittelee tilaamaan ostokset kotiin, koska silloin jää aikaa vaikka liikunnalle. Somen selaamiseen se taitaa mennä. Ja jos tehostamalla saamme samaa tauhkaa yhä enemmän, niin meininki on kuin neuvostotaloudessa – määrä ratkaisee, laadulla ei ole väliä. Tekohälyllä tuotetaan tehokkaasti tekoälyähkyä.

Tekoäly toimii ja kehittyy hyvin nyt kun eri sovellusten käytössä on runsaasti erilaista raaka-ainetta. Saattaako tulevaisuudessa käydä niin, että tekoälyyn tukeutuvien ihmisten luovuus ehtyy. Voiko tekoälyn kehitys johtaa teknofasistisen yläluokan nousuun, josta on viitteitä Yhdysvalloissa. Kiinassa tekoäly on jo nyt oivallinen autoritäärisen hallinnon työväline. Urheilulle jää tässä visiossa yhä enemmän järjestelmää oikeuttavien sirkushuvien tuottaminen.

Loppuihmetyksenä en malta olla lausumatta Kruununvuorensillasta, jonka piti avata helsinkiläisille todella uudenlainen liikuntasauma. Kaikki ei mennyt kuin Degerössä (Laajasalo). Sillan avaamisen jälkeen onkin riittänyt puhetta liikuntasaumasta, ei liikunnan vaan liikkumisen turvallisuuden näkökulmasta. Vauhdilla siltaa alas huiluttelevat ovat jatkaneet matkaa ei-toivottuun suuntaan. Kokemukset on otettava muistutuksena siitä, että liikkumisympäristöjen suunnittelu ei ole todellakaan helppoa.

Jouko Kokkonen

Jouko Kontulasta ihmettelee Suomen eloa ja maailmanmenoa itähelsinkiläisen lähiön näkökulmasta. Minut keksi Lasse Lehtinen, joka kirjoitti Iltasanomissa 6.11.2017, että ”sananvapauden ritari on kadun mies tai nainen, ’Jouko Kontulasta’, jolta käydään kysymässä kaikkea maan ja taivaan väliltä”.

 

 

Lue myös lehden muut verkkoartikkelit:

Pääkirjoitus: Inhimillisen viisauden tarve kasvaa tekoälyn voimistuessa

Data ja tekoäly eivät syrjäytä ihmistä valmentajana

Miten tekoäly muuttaa liikuntatutkimuksen tulevaisuutta?

Somenäkyvyyden (syöksy) kierteessä: Urheilijat digitaalisena työvoimana

Liikkeen lisääminen kunnissa vaatii yhteispeliä