Politiikka ja MM-jalkapallo ovat aina kuuluneet yhteen. Osa 1: vuodet 1930–1990

Ensimmäiset jalkapallon MM-kisat järjesti Uruguay vuonna 1930. Maa voitti olympiakultaa Pariisissa 1924 ja Amsterdamissa 1928. Pieni Etelä-Amerikan maa palloili itsensä samalla maailmankartalle. Uruguay osoitti olevansa omaleimainen itsenäinen valtio, eikä mikään Argentiinasta sattumalta irtautunut provinssi. Maa onnistui myös saamaan järjestettäväkseen lajin ensimmäiset MM-kilpailut vuonna 1930. Tuolloin tuli kuluneeksi sata vuotta Uruguayn perustuslain vahvistamisesta.

Ensimmäisiä MM-kisoja varjosti maailmanlaajuinen talouslama, eivätkä monet Euroopan maat lähettäneet joukkueitaan pitkälle matkalle. Euroopasta olivat mukana lopulta 13 joukkueen kutsukilpailuna pelatussa turnauksessa Belgia, Jugoslavia, Romania ja Ranska. Uruguaylaisten riemuksi isäntäjoukkue voitti loppuottelussa Argentiinan 4–2. Mondevideossa alkoi pitkät juhlat ja Buenos Airesissa lensi kiviä kohti Uruguayn lähetystöä.

Mussolinin pelikirja

Vuonna 1934 kisoja isännöi Benito Mussolinin johtama fasistinen Italia. Pieni poliittinen viesti sisältyi siihen, että maailmanmestari Uruguay jättäytyi pois kisoista protestina sille, että Euroopan edustus oli vuonna 1930 ollut niin pieni. Isosti politiikalla pullisteli Mussolini, joka pönkitti valtaansa urheilun avulla. Jalkapallo oli fasistisen urheilu-uhon tärkein väline. Italian joukkue sai turnauksessa apua Mussolinin vihaa pelänneiltä tai lahjuksia saaneilta tuomareilta ja eteni maailmanmestariksi. Loppuottelussa Italiaa vastaan pelasi demokraattisesti johdettu Tšekkoslovakia. Diktatuuri otti vertauskuvallisen erävoiton demokratiasta.

Vuoden 1938 MM-kisat pelattiin kansanrintaman johtamassa Ranskassa. Mussolinin määräyksestä Italia käytti Ranskaa vastaan pelatessaan täysmustaa peliasua, joka liitti joukkueen suoraan fasistiseen kuvakieleen. Italia voitti ottelun 3–1. Muutoin Italia pelasi taivaansinisissä paidoissa ja valkoisissa housuissa. Häivähdyksen fasismiin toivat mustat sukat, joissa oli sininen raita.

Loppuottelussa Italia voitti autoritäärisesti johdetun Unkarin 4–2. Myös Unkari oli panostanut paljon urheiluun 1930-luvulla. Finaalissa kohtasi kaksi koulukuntaa: kovat ja aggressiiviset italialaiset kohtasivat teknisempää jalkapalloa pelanneet unkarilaiset. Mussolini muistutti joukkueelle loppuottelun alla lähettämässään sähkeessä, että kyse oli elämästä ja kuolemasta.

Itävallan miehistö olisi ollut turnauksen kärkimaita, ellei maa olisi joutunut liittymään Suur-Saksaan keväällä 1938. Saksa havitteli miehistöönsä huonolla menestyksellä Itävallan huippupelaajia. Muun muassa joukkueen suurin tähti Matthias Sindelar kieltäytyi. Hän kuoli epäselvissä olosuhteissa vuoden 1939 alkupuolella. Espanja ei voinut osallistua kisoihin maassa käynnissä olleen sisällissodan vuoksi.

Kylmän sodan heijastumia

Neljännet MM-kisat pelattiin toisen maailmansodan vuoksi vasta vuonna 1950 Brasiliassa. Saksa ja Japani eivät saaneet osallistua karsintoihin ja itäblokin maat boikotoivat niitä Neuvostoliiton johdolla. Stalinin ohjauksesta irtautunut Jugoslavia selvisi karsinnoista kisoihin. Uruguay onnistui aiheuttamaan järkytyksen isäntämaalle voittamalla sen maailmanmestaruuden ratkaisseessa loppusarjan viimeisessä ottelussa 2–1. Maracanan stadionilla ottelua seurasi ilmeisesti yli 200 000 katsojaa. Häviö pienelle etelänaapurille oli enemmän kuin urheilutappio. Uruguayn tie loppusarjaan oli harvinaisen helppo. Sen alkulohko kutistui kahteen joukkueeseen, kun Ranska ilmoitti jättäytyvänsä korkeiden matkakulujen vuoksi kisoista. 8–0 voitto Boliviasta riitti. MM-kisat tekivät Brasiliaa tappiosta huolimatta tunnetuksi maailmalla. Se pakotti myös kehittämään brasilialaista jalkapalloa.

Sveitsin MM-kisoissa 1954 politiikka oli läsnä ensi silmäyksellä vähän. Kisat ajoittuivat kuitenkin kylmän sodan taitekohtaan, jossa Neuvostoliiton johtama itäblokki siirtyi Josif Stalinin jälkeiseen aikaan. Etelä-Korea osallistui ensimmäisenä Aasian maana kisoihin vuosi Korean niemimaan jakaneen verisen sodan jälkeen. Vuonna 1952 olympiakultaa Helsingissä voittanut Unkari oli suurin ennakkosuosikki. Maailmanmestaruuden voitti kuitenkin Länsi-Saksa, jonka kansalaisille saavutus oli ensimmäinen yhteinen myönteinen kokemus toisen maailmansodan täydellisen moraalisen ja sotilaallisen tappion jälkeen. Unkarissa tappio nostatti kommunistihallinnon vastaisia mielenosoituksia. Itävalta ylsi kolmanneksi voittamalla pronssiottelussa Uruguayn. Jalkapallolla oli myös Itävallassa suuri merkitys rakennettaessa uutta kansallista identiteettiä.

Vuonna 1958 MM-kisoja isännöi kansankoti-ideologiansa kukoistuskautta elänyt Ruotsi. Jalkapallolla oli tässä ajattelussa tärkeä asema. Valtiovalta, kunnat ja yksityiset yritykset tukivat jalkapallon nousua kansakuntaa laajasti yhdistäväksi urheilumuodoksi, joka vahvisti niin kansallista kuin paikallista identiteettiä. MM-isännyys toi työn tulokset näkyväksi kansainvälisesti. Isäntämaa ylsi pronssitilalle, kuten oli yltänyt myös kahdeksan vuotta aiemmin Brasiliassa.

Kisojen karsinnoissa nousi esiin Israelin ja islamilaisten maiden välinen vastakkainasettelu. Indonesia, Egypti ja Sudan kieltäytyivät pelaamasta Israelia vastaan, joka periaatteessa sai tämän seurauksena kisapaikan. FIFA päätti kuitenkin, että lopputurnaukseen ei voi päästä pelaamatta otteluakaan. Jatkokarsinnassa Wales voitti Israelin yhteismaalein 4–0.

Chile järjesti vuoden 1962 MM-lopputurnauksen vaikeissa olosuhteissa. Maa oli saanut järjestelyoikeudet, kun Sveitsin ja Ruotsin jälkeen oli löydettävä isäntämaa Euroopan ulkopuolelta. FIFA päätyi Chilen, koska Argentiinan poliittinen tilanne oli epävakaa. Vuonna 1960 Etelä-Chilessä tapahtui tuhoisa maanjäristys, jonka vahinkojen korjaaminen vaati paljon voimavaroja. Chile ei kuitenkaan halunnut luopua MM-kisojen järjestämisestä, sillä se näyttäytyi kansan mielialaa kohottaneena yhteisponnistuksena. Stadioneja oli suunnitellun kahdeksan sijaan käytössä neljä. Isäntämaa saavutti yllättäen pronssitilan.

Jalkapallon maailmanpiiri ei laajentunut kivuttomasti

Englannin MM-kisoissa 1966 eniten päänvaivaa aiheutti Korean demokraattisen tasavallan eli Pohjois-Korean osallistuminen. Maan ensimmäinen diktaattori Kim Il-Sung kutsui joukkueen puhutteluun ennen jatkokarsintaa Australiaa vastaan ja uhkasi pelaajien joutuvan työleirille, ellei MM-kisapaikkaa tule. Pohjois-Korea voitti Australian kahden ottelun yhteistuloksella 9–2. Britannia ilmoitti kieltävänsä pohjoiskorealaisilta pääsyn maahan, koska se ei ollut tunnustanut Korean demokraattista tasavaltaa. FIFA uhkasi tämän jälkeen siirtää MM-turnauksen Britanniasta muualle. Kisoihin sai kompromissina osallistua Pohjois-Korea, joukkue ei saanut käyttää maan virallista nimeä. Lisäksi kisoissa ei järjestetty kansallislaulut sisältäneitä alkuseremonioita lukuun ottamatta avaus- ja loppuotteluita. Pohjois-Korea voitti muun muassa Italian ja eteni neljännesfinaaliin.

Afrikan maat boikotoivat vuoden 1966 karsintoja, joissa Aasian, Afrikan ja Oseanian maille oli jaossa yhteensä vain yksi kisapaikka. Boikotin taustavoimana toimi Ghanan presidentti Kwame Nkrumah, joka näki jalkapallon voivan toimia yhdistävänä voimana omassa maassaan ja koko Afrikassa. Ghana olisi kyennyt lähettämään kovatasoisen joukkue karsintoihin, mutta Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa suosinut osallistujajako johti kaikkien Afrikan maiden boikottiin.

Vuoden 1970 MM-kisat Meksikossa olivat jatkoa vuoden 1968 olympiaprojektille, jonka tarkoituksena oli rakentaa meksikolaisuutta urheilun suurtapahtumien avulla. Kisoihin selviytyneet Marokko ja Israel arvottiin tarkoituksella eri alkulohkoihin. Marokko oli uhannut jättäytyä pois turnauksesta, jos se joutuisi samaan lohkoon kuin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran lopputurnaukseen selvinnyt Israel. Juutalaisvaltion tietä oli tasoittanut Pohjois-Korean kieltäytyminen pelaamasta karsintaottelua sitä vastaan. Sekä Israel että Marokko jäivät alkulohkoissaan viimeisiksi.

Länsi-Saksa järjesti vuoden 1974 MM-kisat kaksi vuotta Münchenin olympiakisojen jälkeen. Onnistuneesti järjestetyt kaksi maailman suurinta urheilutapahtumaa kertoivat läntisen Saksan noususta Euroopan talousmahdiksi. Neuvostoliitto ei päässyt kisoihin, kun se ei suostunut pelaamaan pudotuspeliä Chilen pääkaupungissa Santiagossa. Syynä oli Chilessä vuonna 1973 tapahtunut verinen oikeistojuntan suorittama sotilasvallankaappaus.

Maailmanmestaruuden lopulta voittanut isäntämaa kärsi alkulohkossa yllättäen tappion Hampurissa neuvostoblokkiin kuuluneelle Itä-Saksalle. Länsi-Saksan on väitetty hävinneen tahallaan saadakseen itselleen edullisemmat jatkoasetelmat, mikä vallinneessa poliittisessa tilanteessa tuntuu erittäin epätodennäköiseltä. Länsi-Berliinin erityisasemaa keskellä Itä-Saksaa korosti se, että kolme ottelua pelattiin vuoden 1936 Olympiastadionilla. Kyseessä on myös ainoa kerta, kun MM-kisojen pelipaikkana on ollut kaksi olympiastadionia.

Kisat sotilasjuntan ja orastavan demokratian

Vuoden 1978 lopputurnauksen isäntämaassa Argentiinassa oli tapahtunut verinen sotilasvallankaappaus kaksi vuotta aiemmin. Jorge Viledan johtama juntta piti maata tiukassa otteessaan. Sotilashallitus otti kisoista irti kaiken mahdollisen propagandahyödyn välittämättä siitä, että 700 miljoonaa dollaria maksaneet järjestelyt nielivät kymmenen prosenttia ennestäänkin pahoin velkaantuneen maan budjetista. Kuluja nosti muun muassa värilähetykset mahdollistaneen tekniikan rakentaminen. Argentiinalaisilla itsellään ei ollut varaa siirtyä väritelevisioaikaan. Slummien asukkaat joutuivat jättämään kotinsa, jotta hallitus saattoi vakuutella köyhyyden olevan hävinneen Argentiinasta.

Argentiinan kisaisännyys herätti myös paljon arvostelua ja liikehdintää boikotin aikaansaamiseksi. Silti yksikään joukkue ei boikotoinut kisoja. Sen sijaan Hollannin joukkueen tähdet Johan Cruyff ja Wim van Henegem kieltäytyivät osallistumasta kisoihin poliittisista syistä. Ratkaisu on MM-kisojen historiassa poikkeuksellinen henkilökohtainen kannanotto.

Länsi-Saksan joukkueen maalivahti Sepp Maier yritti osallistua poliittisissa vainoissa kadonneiden henkilöiden äitien Buenos Airesissa järjestämään mielenosoitukseen, mutta perui aikeensa, kun FIFA uhkasi sulkea hänet kisoista. Toisaalta joukkueen kapteeni Berti Vogts väitti Argentiinan olevan maa, jossa vallitsee järjestys, eikä poliittisia vankeja hänen tietääkseen ollut. Argentiina voitti loppuottelussa Hollannin, mikä nosti hetkellisesti sotilashallituksen suosiota.

Espanja oli vuoden 1982 MM-kisojen aikana siirtymävaiheessa diktatuurista demokratiaan. Maassa oli koettu helmikuussa 1981 haurasta demokratiaa ravistellut epäonnistunut vallankaappausyritys, joka huonosti suunniteltunakin muistutti Francisco Francon vuonna 1975 päättyneen diktatuurin läheisyydestä. Kisojen osallistui ensimmäisen kerran 24 joukkuetta, mikä paransi Afrikan ja Aasian maiden mahdollisuuksia päästä kisoihin.

Kisojen alla lopputurnaukseen päässeet Argentiina ja Britannia kävivät Falklandin sodan huhti-kesäkuussa 1982. Britanniassa pohdittiin vetäytymistä kisoista Argentiinan osallistumisen vuoksi. Pääministeri Margaret Thatcher ei lopulta kääntynyt boikotin kannalle, sillä se olisi voitu tulkita sodan hävinneen Argentiinan propagandavoitoksi. Englannin ohella Skotlanti ja Pohjois-Irlanti osallistuivat kisoihin. Maailmanmestaruuden voitti Italia, jossa saavutus nostatti pintaan toisen maailmansodan jälkeen melko piilossa olleita nationalistisia tunteita.

Jatkosarjassa kommunistihallinnon julistaman sotatilan oloissa elänyt Puola pelasi kiihkeän ottelun Neuvostoliittoa vastaan. Tasapeli 0–0 riitti viemään Puolan välierään. Espanjalaiset poliisit poistivat katsomosta ottelun aikana televisiokuvissa hyvin näkyneen Puolan opposition koonneen Solidaarisuus-liikkeen kannatuslakanan. Puolan kisat päättyivät pronssijuhliin.

Kolumbian kaaos siirsi kisat Meksikoon

Kolumbia oli saanut vuoden 1986 kisojen järjestämisoikeudet jo vuonna 1974. Maan presidentti Belisario Betancour ilmoitti kuitenkin marraskuussa 1982, että maalla ei ollut varaa järjestää kisoja FIFAn asettamilla ehdoilla. Luopumisen syynä olivat yhtä lailla voimistunut maan sisäinen väkivalta ja huumekartellien kasvanut vaikutusvalta.

Kisaisännäksi pääsi Meksiko, jonka tarkoituksena oli jälleen esitellä maan kykyä järjestää urheilun suurtapahtuma. Järjestäjät suoriutuivat tehtävästään, mutta MM-kisoista tuli myös karnevalistinen protesti maata liki 50 vuotta hallinneen Institutionaalisen vallankumouspuolueen harjoittamaa uusliberalistista talouspolitiikkaa vastaan.

Irak selviytyi ensimmäisen kerran MM-kisojen lopputurnaukseen vuonna 1986. Saavutus palveli Saddam Husseinin hallinnon propagandaa. Hän nimitti poikansa Udayn valvomaan sekä jalkapallomaajoukkueen että maan olympiakomitean toimintaa. Samaan aikaan Irak kävi pitkää ja kuluttavaa sotaa Iranin kanssa.

Italian MM-kisat käytiin kesällä 1990 kylmän sodan viime vaiheessa. Lopputurnaukseen osallistui kolme maata, joita ei muutaman vuoden kuluttua ollut enää olemassa: Jugoslavia, Neuvostoliitto ja Tšekkoslovakia. Jugoslavia hajosi sotaisten vaiheiden kautta 1990-luvulla. Neuvostoliitto lakkasi olemasta näennäisen rauhanomaisesti vuoden 1991 lopussa, mutta imperiumin hajoamistuskat jatkuvat edelleen väkivaltaisina erityisesti Ukrainassa. Tšekit ja slovakit erkaantuivat toisistaan rauhanomaisesti vuoden 1993 alussa. Maailmanmestaruuden voittanut Saksan liittotasavalta, puhekielessä Länsi-Saksa, laajentui lokakuussa 1990, kun Saksan demokraattinen tasavalta yhdistyi siihen.
 

Jouko Kokkonen
päätoimittaja, Liikunta & Tiede -lehti

Blogin toinen osa, jossa läpi käydään vuosien 1994-2026 MM-kisat, ilmestyy viikolla 25.