Kielletään some aikuisilta

Some kilisee kaikkialla, vie huomiota kaikelta ja kaikilta. Töissä ja kotona, arjessa ja juhlissa, harrastuksissa ja kouluissa. Ei ihme, että olemme levottomia. Että emme osaa keskittyä. Että ohimoita jyskyttää, silmiä särkee ja aivoissa on jatkuva sumu.

Sellaista se on, kun olemme koko ajan kiinni kaikessa ja yhteydessä kaikkiin – vaikka samalla vaivaa outo tunne siitä, että emme ole kunnolla kiinni missään emmekä yhteydessä mihinkään. Tietoa ja tunnemyrskyä pukkaa, mutta mikään ei tunnu miltään ja kaikkea on niin vaikea käsittää.

Päättäjät ja erilaiset somekommentoijat (näemmekö edes mikä ironia tässä on?) ovat aivan viime aikoina alkaneet vaatia somekieltoa alaikäisille. On nähty, miten koukussa meidän itse kasvattamamme nuoriso on, ja etsitään hätäjarrua.

Australia ehti jo tempaista verkon kiinni alaikäisiltään ja nyt samaa on alettu vaatia myös meillä. Eikä siinä mitään, asiassa on järkensä. Some aiheuttaa riippuvuutta. Lapsia ja nuoria on suojeltava, samoin kuin muiltakin koukuttavilta tuotteilta.

Samalla olisi kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään vähän laajemmin. Pelkkä äkkikielto on somekulttuurin toimintalogiikasta tuttu äkkireaktio asiassa, jossa olisi pohdittavaa enemmänkin.

Someriippuvuus on yhteiskunnallinen ilmiö, jolle pitäisi tehdä koko yhteiskuntana jotakin. Ikäraja olisi toki hyvä alku, mutta vie silti samalla huomion liikaakin lapsiin ja nuoriin.

Ihmiskunta on tehnyt itsellään ihmiskoetta 1990-luvulta asti. Niin aivotutkijoiden tutkimusdata kuin koulujen ja kasvatustyön ammattilaisten kokemus kertovat samaa viestiä. Some ei tee ihmiselle hyvää. Tästä kulkee keskuudessamme esimerkkeinä lukuisia sellaisia ihmisiä, jotka avasivat matkapuhelimen ensimmäisen kerran täysi-ikäisinä.

Nuorisoa on hyvä valistaa, ikärajat ovat hyväksi, mutta on turha luulla, ettei someriippuvuus olisi myös aikuisväestön ongelma.

Someriippuvuus ei tee hyvää yksilöille, mutta ei myöskään yhteisöille, toimintakulttuureille ja tavoillemme elää yhteisellä maapallolla ihmisiksi.

Kun asiaan on alettu reagoida, olisi hyvä huomata nekin sukupolvet, jotka ovat digitaalisen kulttuurin luoneet. Somevirtoja seuratessa kun ei voi välttyä huomiolta, että monet ongelmat tulevat esiin yli 40-vuotiaiden käytöksessä. Aikuisten ongelma on ehkä hieman toinen kuin nuorilla, mutta jokin pimeä voima riivaa myös monia somea käyttäviä aikuisia.

Olisi hyvä havaita, mitä some tekee yksilölle myös aikuisena – ja miten se samalla kääntää yleistä keskusteluilmapiiriä ja koko yhteiskunnan toimintakulttuuria yhä tunkkaisemmaksi.

Tämä yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja yksilöiden hyvinvointia rapauttava ilmiö ei synny nuorten sometuksesta, vaan aikuisten, ennen kaikkea keski-ikäisten aikuisten, tekemänä. Joten, mitä jos kieltäisimme somen myös aikuisilta?

Toki voi olla, ettei aikuisten somekielto realismia ole. Voisimmeko kuitenkin lisätä myös aikuisten ohjausta, valistusta ja kontrollia sen verran, että selkeämmin kaikki ymmärtäisimme mikä on järkevä viikkoannos juuri tätä huumetta. Samalla voisimme kysyä minkälaisia rakenteita, ympäristöjä ja toimintamalleja meidän olisi sen vuoksi syytä itsellemme yhteiskuntana jatkossa rakentaa?

Jari Kupila

päätoimittaja, Liikunta & Tiede -lehti

 

Lue myös muut lehden 1/2026 verkkoartikkelit

Jouko Kontulasta: Ihan lääkkeeksi vaan

Politiikka näkyy talvikisoissakin

Nikotiinituotteet – liikunnan ja urheilun turhakkeet

Vuoden 2026 kuntoilutrendit: Teknologia, hyvinvointi ja yhteisöllisyys ohjaavat liikkumista

Antti Heikkinen: Ihmisen on hyvä olla liikkeessä

Urheilukirjavuosi 2025: Tasokasta seurahistoriaa ja ymmärrystä ihmisyydestä