Tutkimusuutinen

Kirjoittaja:

Hanna-Mari Toivonen

Julkaistu:

26.09.2022

Jaa:

Huippuvalmentajien henkinen hyvinvointi koetuksella jo kauden alla

Huippuvalmentajien henkinen hyvinvointi koetuksella jo kauden alla
Kuva: Antero Aaltonen.

Huippuvalmentajan työpaikka on uhattuna, jos tulosta ei tule. Korkeat stressitasot saattavat altistaa työuupumukseen ja alentaa henkistä hyvinvointia. Baldockin ja kumppaneiden tutkimuksen mukaan Englannin korkeimmilla sarjatasoilla työskentelevät jalkapallovalmentajat kokivat ennen kauden alkua henkisen hyvinvointinsa alhaiseksi korkeiden menestyspaineiden vuoksi.

Kauden aikana valmentajat kokivat henkisen hyvinvointinsa kohtalaiseksi ja loppuun palamisen oireet alhaisiksi tai kohtalaisiksi. Loppukaudesta valmentajien henkinen uupumus ja itsensä epätodelliseksi ja vieraaksi tunteminen (engl. depersonalization) olivat korkeita suuren työtaakan, konfliktien sekä suoritukseen ja organisaatioon liittyvien stressitekijöiden vuoksi.

Tutkimuksessa selvitettiin kyselyillä 18:n miespuolisen huippujalkapallovalmentajan stressiin liittyviä tekijöitä ja henkistä hyvinvointia neljästi kauden aikana. Lisäksi kahdeksaa valmentajista haastateltiin neljästi kauden aikana, jolloin tutkijat selvittivät kyselyssä tunnistettujen stressitekijöiden vaikutusta henkiseen hyvinvointiin.

Vakavimmiksi arvioidut stressitekijät johtivat läpi kauden heikentyneeseen henkiseen hyvinvointiin ja suoritussaavutusten puutteeseen sekä lisääntyneeseen itsensä epätodelliseksi ja vieraaksi tuntemiseen. Valmentajat, jotka epäonnistuivat stressin tehokkaassa säätelyssä, kokivat enemmän kielteisiä tunteita ja muita negatiivisia henkilökohtaisia seurauksia.

Tutkijoiden mukaan valmentajien stressikokemusten kauden aikaisten vaihteluiden ja henkiseen hyvinvointiin kohdistuvan vaikutuksen kokonaisvaltainen ymmärtäminen auttaa kouluttamaan valmentajia ymmärtämään heidän rooliinsa liittyvän stressin vaikutuksia. Stressikokemuksia aiheuttavat esimerkiksi stressitekijät, selviytymisstrategiat ja tunnereaktiot. Etenkin sosiaaliset verkostot auttoivat valmentajia stressitekijöiden käsittelyssä, joten tutkijat kannustivat heitä panostamaan niihin.

Hanna-Mari Toivonen
hanna-mari.h-m.toivonen(at)jyu.fi

LÄHDE

Baldock, L., Cropley, B., Mellalieu, S. D., & Neil, R. 2022. A longitudinal examination of stress and mental ill-/well-being in elite football coaches. The Sport Psychologist. https://doi-org.ezproxy.jyu.fi/10.1123/tsp.2021-0184

Kirjoitus on julkaistu alun perin Liikunta & Tiede -lehdessä 4/2022.