Hölmöläisten peittoa kutomassa
Viideltä ei-olympialajin lajiliitolta evätään jatkossa huippu-urheilun tehostamistuet. Ulkopuoliselle avustuspäätökset näyttäytyvät poukkoilevilta.
Viisi lajiliittoa, AKK-Motorsport, Keilailuliitto, Moottoriliitto, Salibandyliitto ja Suunnistusliitto, saivat toissa viikolla ikäviä uutisia. Niille ei jatkossa enää myönnetä huippu-urheilun tehostamistukea. Päätös on kova isku näille viidelle ei-olympialajin lajiliitoille.
Päätöksen tukien lakkauttamisesta tekivät Olympiakomitea, ministeriö ja sen asettama asiantuntijatyöryhmä. Päätös juontaa juurensa mitalittomiin Pariisin kesäolympialaisiin. Sen jälkeen vaadittiin muutosta vasemmalta ja oikealta.
Mitalikatopaniikissa entinen liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist (r) perusti asiantuntijaryhmän. Siihen kuuluvat lentopallovalmentaja Tuomas Sammelvuo, ex-aitajuoksija Arto Bryggare, ex-hiihtäjä Virpi Sarasvuo, valmentaja Kyösti Lampinen, lääketieteen tohtori Sergei Iljukov, miekkailija Niko Vuorinen ja ex-parahiihtäjä Tanja Kari. Myöhemmin ryhmä täydentyi ex-jääkiekkoilijalla Saija Tarkilla.
Ryhmä on toiminut kaikessa hiljaisuudessa perustamisesta lähtien. Tämä ei-olympialajeilta evätty avustus oli ensimmäinen pihaus ryhmän työstä. Ylen mukaan haastattelujakaan ryhmäläiset eivät ole antaneet.
Suunta on sinänsä ymmärrettävä: kun rahaa on vähän, halutaan keskittää resursseja ja hakea mitaleja. Silti toteutus mietityttää.
Apurahaa saa, tehostamistukea ei
Irvokkaaksi päätöksen tekee se, että useammalle ei-olympialajin urheilijalle myönnettiin urheilija-apurahaa vuodelle 2026. Näin siitä huolimatta, että apurahaa saaneiden urheilijoiden määrä puolittui. Neljälle keilailijalle myönnettiin suuri 24 000 euron apuraha ja kolmelle heistä kaksivuotisena. Suunnistajista 12 000 euron apurahan sai seitsemän urheilijaa. Samaan aikaan moni olympialajin urheilija jäi kokonaan ilman apurahaa.
Tuntuu oudolta, että yhdessä tukimuodossa menestys ei-olympialajissa kelpaa, mutta toisessa tuki evätään, koska laji ei kuulu viiden renkaan kisoihin.
Samaa pohti myös Jyväskylän ammattikorkeakoulun johtava tutkija Kati Lehtonen LinkedIn päivityksessään: miksi yksilötukea myönnetään edelleen ei-olympialajien urheilijoille, jos laji ei muuten ole tukikelpoinen.
Lehtonen kysyi myös, oliko lajin huippu-urheilutoiminnan laadulla mitään merkitystä, kun tehostamistukia arvioitiin uudelleen. Hänen mukaansa ei-olympialaji on kriteerinä ymmärrettävästi helppo arvioida, mutta kovin mekaaninen.
Jos arvioitaisiin kansainvälistä kilpailua, niin maastohiihdon pitäisi olla melkein ensimmäisenä luiskassa. Olympialaisissa maastohiihdossa miesten viestiin osallistui vain 10 maata. Suunnistuksessa vuoden 2026 MM-sprinttikisojen sekaviestissä oli lähtöviivalla 32 maata.
Jos mietitään lajin harrastajamääriä tai menestystä, niin salibandy on Suomessa kolmanneksi harrastetuin palloilulaji. Joulukuun alussa alkavat miesten salibandyn MM-kisat Tampereella, joissa Suomi on taas Ruotsin ohella yksi ennakkosuosikeista.
Keilauksen MM-kisoista vuonna 2025 Suomen kokonaissaldo oli kuusi mitalia.
Onko menestys eri lajeissa siis eri arvoista?
Entä jos tavoite on pelkkä olympiamitali?
Jos olympiamitali on ainoa mittari, kannattaa katsoa lukuja. OTM Lassi Jyrkkiö purkaa Liikunta & Tiede -lehden erinomaisessa artikkelissaan (3/2025) mitalikadon syitä. Yksi niistä on otollisten olympialajien harrastajapula. Lapsista 70 prosenttia aloittaa Suomessa urheilun joukkuelajin parissa. Kuitenkaan Suomen melkein 500 olympiamitalista yhtäkään ei ole voitettu kesäolympialaisten joukkuepeleistä. Yksilölajien mitalilahjakkuuksia on etsittävä jäljellejäävistä 30 prosentista ja pienenevistä ikäluokista.
Piilevä mitalipotentiaali on Jyrkkiön mukaan painoluokkalajeissa. Niissä mitalit jaetaan kolmen sijaan neljälle, koska pronssimitalin saa kaksi urheilijaa, eikä edes mahtimaa saa asettaa kuin yhden urheilijan per painoluokka. Pariisissa painissa jaettiin 64 mitalia ja judossa 60. Pariisissa naisten maratonin kolmesta mitalista kilpaili yli 90 urheilijaa, naisten nyrkkeilyssä osallistujamäärä painoluokkaa kohden oli 16–22.
Jos toiveena on mahdollisimman suuri mitalisaalis, pitäisi Suomessa rahat laittaa naisten kamppailulajeihin. Tällainen laskelma näyttää, kuinka suoraviivainen mitalilogiikka voi olla. Etenkin paini ja myös nyrkkeily ovat olleet suomalaisia menestyslajeja olympiakisoissa.
Ehkä tämänkaltainen muutamaan lajiin panostaminen kuuluu diktaattorimaisiin valtioihin, joissa menestys on tärkeää maan imagon pönkittämiseksi.
Suomessa sen sijaan toivoisi, että avustuskriteerit olisivat selkeitä ja johdonmukaisia, niistä keskusteltaisiin avoimesti ja viestittäisiin läpinäkyvästi. Ulkopuoliselle avustuspäätökset näyttäytyvät poukkoilevilta. Kollegani puhuu joskus hölmöläisten peitosta, ja vähän tuntuu, että sitä kudotaan nytkin.

Hanna Vehviläinen
tiedeviestinnän asiantuntija
Liikuntatieteellinen Seura
Lähteet:
Holopainen, P. & Forsberg, P. Ei-olympialajit menettävät tärkeät rahansa – suunnistuspomo kuvaa päätöstä rajuksi iskuksi huippu-urheilutoiminnalle, luettu 11.11.2026 https://yle.fi/a/74-20255342
Holopainen, P. Suomen huippu-urheilu sai viime vuonna huippunimekkään taustaryhmän – siitä ei ole sen koommin kuultu mitään, luettu 11.11.2026 https://yle.fi/a/74-20249374
Niemistö, J. Apurahaa saaneiden urheilijoiden määrä puolittui, luettu 11.11.2026 https://www.hs.fi/urheilu/art-2000011725912.html
Jyrkkiö, L. Liikunta & Tiede -lehti 3/2025, Mitalikadon syy: otollisten olympialajien harrastajapula, luettu 11.11.2026 https://www.lts.fi/liikunta-tiede/artikkelit/mitalikadon-syy-otollisten-olympialajien-harrastajapula.html
