Äänessä valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki

Valtion liikuntaneuvostoa johtaa kaudella 2019–2023 kansanedustaja Paavo Arhinmäki. Liikunta & Tiede -lehti kävi haastattelemassa Arhinmäkeä. Lehtihaastattelun lomassa Jouko Kokkonen teki podcastin, jossa Arhinmäki avaa näkemyksiään VLN:n tulevan toimikauden tavoitteista sekä liikuntaneuvoston roolista ja merkityksestä.

Henkilökohtaisesti Paavo Arhinmäki haluaa VLN:n puheenjohtajuuden myötä olla mukana kehittämässä lasten ja nuorten liikkumista sekä kannustamassa liikunnalliseen elämäntapaan ylipäätään. Mahdollisuuksia lasten ja vanhempien yhteiseen liikkumiseen pitäisi lisätä.

"Huomaan itsekin omien lasten kanssa, että useinhan se on niin, että sitä seisoo siellä kaukalon laidalla, kun lapset liikkuu."

Kuuntele podcast ​​​​Spotifyssa

Lue Paavo Arhinmäen ajatuksista myös Liikunta & Tiede -lehdestä 5/2019.

Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäki ja Liikunta & Tiede -lehden toimituspäällikkö Jouko Kokkonen jakavat innostuksen jalkapalloiluun. Kuva: Riitta-Ilona Pummi-Kuusela.

Tekstivastine 13.10.2019 julkaistusta Tieteen ja käytännön äärellä -podcastin Äänessä valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja -jaksosta

 

Alkujuonto: Liikuntatieteellisen Seuran podcast. Tieteen ja käytännön äärellä.

Jouko Kokkonen: Valtion liikuntaneuvostoa johtaa kaudella 2019–2023 kansanedustaja Paavo Arhinmäki vasemmistoliitosta. Miltä VLN:n tuleva kausi näyttää sinusta?

Paavo Arhinmäki: Olen ensinnäkin tosi innostunut, että tulin valituksi tähän liikuntaneuvoston puheenjohtajaksi. Että kun on aina ollut rakkautta liikuntaa ja urheilua kohtaan. Ja kun on taustaa myös urheiluministerinä toimimisesta, niin uskon, että siitä laajasta kokemuksesta ja osaamisesta on jotain hyötyä tässä tehtävässä. Minusta liikuntaneuvoston rooli, sehän on asiantuntijaelimen rooli, lausuntojen antaja, keskustelun herättäjän rooli ja erityisesti näen, että se mitä liikuntaneuvosto nyt on viime vuosina vahvistanut, on tämmöisen tiedolla johtamisen ja tutkimuksellista puolta. Toivon, että tämä rooli edelleen pysyy vahvana. Ja että nimenomaan pyritään tuomaan tutkimusten ja tutkimustiedon kautta erilaisia teemoja. Ja jos nyt ajattelen, että mitä erityisesti omalta osaltani haluan nostaa, niin lasten ja nuorten liikkumista ja liikuntaa. Ja sitä, että miten siihen panostaminen on tietysti yksilön kannalta hyvin tärkeätä, mutta koko yhteiskunnan kannalta. Jos ajatellaan, nythän viime eduskuntakauden ihan lopusta tuli tämä ensimmäinen liikuntapoliittinen selonteko. Itse asiassa se selontekoteksti ei ollut mitenkään erityinen. Siinä oli käyty läpi aika lailla ne asiat, jotka olivat tiedossa, mutta sen taustaksi koottiin mielestäni erittäin laadukas ja hyvä yhteenveto tutkitusta tiedosta. Se oli itseasiassa arvokkaampi se taustamateriaali kuin se, itse selonteko oli arvokas, koska sen kautta tuli myös tämä koonti näistä tutkimusmateriaaleista. Itsekin olen löytänyt sieltä semmoisia asioita, joita en ollut aikaisemmin ajatellut. Vaikkapa sellainen, että pienillä lapsilla, että miten tärkeätä on se, että liikutaan yhdessä vanhempien kanssa. Huomaan itsekin omien lasteni kanssa, että useinhan se on niin, että sitä seisoo siellä kaukalon laidalla, kun lapset liikkuvat. Enemmän, miten me luodaan mahdollisuuksia liikkua yhdessä lasten kanssa.

Jouko Kokkonen: No miten sinä näet VLN:n merkityksen suhteessa opetusministeriöön? Jos peilaat sitä vielä tämän oman kulttuuri- ja urheiluministeripestin kautta.

Paavo Arhinmäki: Sehän on nimenomaan asiantuntijaelin, jossa pitäisi käydä keskustelua ennen kuin ministeriö tekee päätöksiä. Antaa ajatuksia ja suuntaviivoja siihen. Ministeriö on se, joka tekee sitten ne lopulliset päätökset. Nythän meillä on hetken aikaa, vuoden verran, Hanna Kosonen liikunta-asioista vastaavana ministerinä, jolla itsellä on taustaa myös liikuntaneuvostosta ja uskon, että hän antaa sille työlle arvoa. Ajattelisin niin, että liikuntaneuvoston rooli on se, että se tekee vähän tämmöisiä pidemmälle meneviä pohdintoja sen käytännön päätöksenteon tueksi. Vaikkapa nyt kun meillä olosuhde- ja liikuntapaikkarakentamista pohditaan, että miten sitä tulevaisuudessa tehdään. Mielestäni luonnollinen rooli olisi se, että valtion liikuntaneuvoston jaosto asiantuntijaelimenä valmistelisi siitä pohjat. Ja sitten ministeriö niiden pohjien puitteissa sitten tekee niitä päätöksiä. 

Jouko Kokkonen: Miten riittävät tässä suhteessa VLN:n resurssit sitten?

Paavo Arhinmäki: Eihän valtion liikuntaneuvoston resurssithan eivät ole kovin suuret, että siellä on kolme ihmistä töissä. Eikä ajatus ole niinkään se, että valtion liikuntaneuvosto itse tekisi vaan että jonkun verran pyrkisi nimenomaan näiden jaostojen, joita ei nyt vielä ole perustettu. Ensimmäinen kokous meillä on ensi viikolla. Mutta tulisi jaostoja ja niihin tulisi niitä asiantuntijoita ja asiantuntijat antaisivat sen asiantuntemuksen kautta oman panoksensa. Kukaanhan ei viitsi asiantuntemustaan ja työtään antaa, jos ei koe, että siitä on myös hyötyä. Se työ, jota tehdään, niin se vaikuttaisi. Jonkun verranhan valtion liikuntaneuvosto pystyy tekemään, ei itse vaan tilata jonkun verran tutkimusta. Sillähän pystytään ohjaamaan, että minkä tyyppisiä teemoja toivotaan, että tutkitaan, niin liikuntapoliittista keskustelua. 

Jouko Kokkonen: Mikä ylipäätään on VLN:n mahdollisuus vaikuttaa tähän liikuntapoliittiseen keskusteluun ja ehkä liikuntapolitiikkaankin suuntaan?

Paavo Arhinmäki: Itse ajattelisin niin, että se nimenomaan on valtion liikuntaneuvoston rooli. Pyrkiä käymään sitä keskustelua myös julkisuuden suuntaan. Että jos katsoo valtion liikuntaneuvoston kokoonpanoa, niin sehän rakentuu, se on parlamentaarinen elin. Se on parlamentaaristen voimasuhteiden mukaan koottu ja puolueen asettamat ihmiset, mutta sellaisia ihmisiä, joilla on pitkä kokemus liikunnasta. Sitä kautta myös muita, siellä on useita kansanedustajia. Molemmat varapuheenjohtajat ovat myös kansanedustajia. Useita jäseniä on kansanedustajina. Siinä olisi se joukko, joka voisi käydä myös julkisuudessa liikuntapoliittista keskustelua. Sitähän käydään aika vähän. Itse asiassa suomalaisessa yhteiskunnassa, niin mediassa kuin sitten politiikassakin. Jos ajatellaan meidän mediaa, niin se urheilu-uutisointi, mikä on luonnollista, keskittyy enemmän suorituksiin ja tuloksiin. Ei niinkään semmoisia syvälle meneviä, että on joitain toimittajia, jotka pyrkivät tekemään semmoisia. Mutta se on vähän erityyppistä urheilujournalismia. Ja sitten toisaalta, esimerkiksi eduskunnassa, niin vähän on luonnollisia paikkoja keskustella liikunnasta, koska eduskuntatyössähän erityisesti keskustellaan niistä, jotka tulevat lakiesityksinä eduskuntaa tai valtioneuvostoesityksinä. Ja sitten palautekeskustelua sitten sen jälkeen, kun ne ovat olleet valiokuntien käsittelyssä. Olen huomannut sen jo aikoinaan toimiessani kulttuuri- ja urheiluministerinä, että vähän on semmoisia luonnollisia paikkoja päästä keskustelemaan kulttuurista ja liikunnasta, jotka ovat aivan valtavan merkittäviä ja ihmisiä koskettavia asioita eduskuntatyössä, koska se loppujen lopuksi, eduskuntatyö, ne keskustelut määrittyvät aika pitkälle sen mukaisesti, että missä tehdään lainsäädäntöä. Ei liikunnan tai kulttuurin puolella niin paljon ole sitä lainsäädäntöä ja lainsäädäntömuutoksia kuin jossain toisaalla. Työelämä- tai sosiaalikysymyksissä niin sitä on jatkuvasti. 

Jouko Kokkonen: Siinä mielessä liikuntapoliittisella selonteolla oli merkitystä?

Paavo Arhinmäki: Sen iso merkitys oli se, että me saimme kaksi kertaa iso liikuntapoliittinen keskustelu eduskuntaa. Silloin kun se tuotiin eduskuntaan ja sen jälkeen, kun se oli ollut valiokunnassa, niin vielä toinen keskustelu. Ne luonnolliset paikat oikeastaan ovat budjetin lähetekeskustelu ja sitten kun budjetti tulee takaisin saliin valiokuntakäsittelyn kautta. Mutta niissäkin olen huomannut, että kun siihen on ollut varattuna se yksi tunti, jossa on kulttuuri ja liikunta samassa tunnissa. Ja vaikkapa viime kaudella, kun oli eurooppa-asiatkin, niin se hajosi. Että ei semmoista pidemmälle menevämpää, syvemmälle menevämpää keskustelua ollut. Ja siksi pitää miettiä, että mitä ne muut foorumit ovat missä sitä pystyisi tuomaan. Se, että kerran vuodessa on vaikkapa liikuntafoorumi, jossa käydään jossain määrin tätä keskustelua. Mutta aika vähän siihen kytketään poliitikkoja mukaan. Sitten vielä huomionarvoista on se, että loppujen lopuksi, jos ajatellaan vaikkapa liikunnan julkista rahoitusta, niin sehän on, aika pieni osa on se mikä on valtion, se noin 150 miljoonaa, joka tulee veikkausvoittovaroista. Kunnathan ovat se paljon isompi toimija. Ja viime eduskuntavaalien alla mielestäni oli hyvä, että oli yllättävän paljon liikuntapoliittisia keskusteluja, nimenomaan toimijat järjestivät. Olisi tärkeätä, että paikalla olisi kuntien liikuntatoimista vastaavia ja muita. Että se vuoropuhelu, esimerkkinä, muistan, että oli jotkut kuntien liikuntaihmisten päivät, jossa oli vaalikeskustelu. Ehkä ne vaalikeskustelut olivat, ei sellaisia, että väitellään keskenään, vaan että haetaan niitä erilaisia näkemyksiä. Vaan nimenomaan, että haetaan samantyyppisiä näkemyksiä. Muistan vain, kun nostin esille, että liikuntapaikkarakentamisessa ja liikunnan resursseissa pitäisi miettiä sitä, että mitä lapset ja nuoret haluavat harrastaa ja tukea sitä, eikä niin, että ylhäältä päin, sen mukaan, että mitä me olemme harrastaneet, niin yritetään tuputtaa niitä. Nostin esimerkkinä vaikkapa täältä Helsingistä tuon Eltsun yleisurheilukentän ja sen vieressä olevan skeittiparkin. Että jos koska tahansa menet siihen, niin toinen on aivan aamusta iltaan tupaten täynnä nuoria. Ja toinen on aika tyhjillään. Pitäisi seurata sitä. Tarjota niitä puitteita ja niitä mahdollisuuksia, joita lapset ja nuoret haluavat harrastaa. Tämä yhtenä esimerkkinä. En ole nähnyt yhtään tukevaa skeittaajaa. Entisiä skeittaajia, jotka ovat nykyään tukevia, niin niitä kyllä on. Ja nyt se ehkä helpottaa sitä vastaanottamista, kun skeittaus on ensimmäistä kertaa olympialajikin. Mutta sen huomasin, että se reaktio siellä oli osalla vähän semmoinen, että heh, heh. Että meidänkö pitäisi nyt aloittaa jotain lökäpöksyjen skeittiramppeja tekemään. Kyllä, kyllä pitää alkaa tekemään. 

Jouko Kokkonen: Niin, että se yhä edelleen on.

Paavo Arhinmäki: Niin. Ja se muutos, mikä yhteiskunnassa on tapahtunut esimerkiksi se, että ei surkutella sitä, että ehkä yksilölajeja ei harrasteta niin paljon, niitä lajeja, joissa ollaan aikaisemmin menestytty. Vaan katsotaan, että nyt lapset ja nuoret, se on osa kaupungistumista. Osa yhteiskunnallista muutosta, että joukkuelajit, palloilulajit kiinnostavat. Mielestäni se pitää ottaa annettuna eikä niin, että että yritetään tavallaan kamppailla sitä kehitystä vastaan. 

Jouko Kokkonen: Tähän liikuntapoliittiseen selontekoon liittyy myös tämä liikkuva Suomi -ohjelma tai liikkumisohjelma ja nyt tämä ilmeisesti budjettineuvotteluissa siitä käydään aikamoista vääntöä. Mikä on sinun tämän hetken tuntuma?

Paavo Arhinmäki: Huomenna ollaan paljon viisaampia jo tai keskiviikkona. Se mitä valtion liikuntaneuvosto teki viime kaudella, oli minusta todella hienoa. Ne tekivät tämmöiset tuloskortit. Tavallaan hyvin yksikertaiset, jossa käytiin ministeriö ministeriöltä läpi, että mitä toimenpiteitä voidaan tehdä tämän liikkumisen edistämiseksi. Ja on eri ryhmiä, on lapset ja nuoret ja miksi puhun niistä niin paljon, on tietysti se, että kun saa nuorena liikunnallisen elämäntavan niin se kantaa läpi elämän. Ja jokaiselle pitää antaa taustoista riippumatta samanlaiset mahdollisuudet. Että sen takia se on se kaikkein tärkein ryhmä. Mutta sitten pitää käydä läpi, että työssäkäyvät tarvitsevat erilaisia ratkaisuja, eläkkeellä olevat. Ja oleellista on nähdä se, ettei opetus- ja kulttuuriministeriön, on se budjetti 150 tai vaikka se tuplaantuisi, niin sillä vielä ratkaista näitä vaan kysymys pitää tehdä laajassa yhteistyössä. Miten liikenne- ja viestintäministeriössä priorisoidaan kevyen liikenteen väyliä? Miten työ- ja elinkeinoministeriössä löydetään keinoja vaikka, pystytään kannustamaan työpaikoilla sitä, että töihin mennään kävellen, fillarilla. Miten työn ohessa pystytään liikkumaan? Nämä ovat siis sen tyyppisiä sosiaali- ja terveysministeriössä pitää miettiä, että mitkä ovat ne keinot, joilla saadaan vanhusväestö liikkumaan. Jos me ajatellaan yksin, että opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikkö tai liikuntaneuvosto voisi ne ratkaista, niin sitten me olemme oikeasti pulassa. Minusta hallitusohjelma on tältä osin, olen aika tyytyväinen siihen. Siihen on minusta kaksi oleellista huomiota, toinen on se, että lähdetään tätä Islannin mallia toteuttamaan Suomen versiota siitä, nimenomaan siitä, että tarjotaan lapsille niitä liikkumismahdollisuuksia heti koulun jälkeen, koulupäivän jatkeena. Myös Suomen mallissa on erilaisia malleja pitää olla eri puolella Suomea, koska eri puolella Suomea tilanne on erilainen. Että se on mielestäni äärimmäisen tärkeä. Toinen on se ajatus siitä, että joka on sinne sisäänkirjoitettu jatkuvasta liikkumisesta. Vielä jos sanon, tosiaan, että ympäristöministeriön, että jos saamme lisää rahoitusta vaikkapa luonnonsuojelullisesti. Se voi tarkoittaa pitkospuita ja se voi tarkoittaa kansallispuistoista huolehtimista ja muuta. Joka taas liikuttaa ihmisiä. Että tämmöinen kokonaisvaltaisempaa ajattelua tarvitaan.

Jouko Kokkonen: Kyllä. Kiitos.

Paavo Arhinmäki: Kiitoksia.

Jouko Kokkonen: Liikuntatieteellinen Seura, liikunnan tiedeviestintää vuodesta 1933. Lisätietoa Seurasta ja tuoreinta tietoa liikuntatieteistä osoitteessa lts.fi.