Blogi

Kirjoittaja:

Salla Karjalainen, tiedeviestijä, Liikuntatieteellinen Seura

Julkaistu:

08.09.2020

Jaa:

Yhdenvertaisuuden vaaliminen liikunnassa: radikaalia aktivismia vai normaalia käytöstä?

Yhdenvertaisuuden vaaliminen liikunnassa: radikaalia aktivismia vai normaalia käytöstä?
Kuva: Unsplash

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokevat hälyttävän usein epäasiallista kohtelua liikuntaharrastuksissa. Puhe urheilun ja liikunnan joukkuehengestä tai yhteisöllisyydestä on vain vitsi, jos emme voi taata jokaiselle turvallista tilaa liikkua omana itsenään. Kunnioittavan ja yhdenvertaisen kohtelun luulisi 2020-luvulla olevan osa normaaleja käytöstapoja myös liikuntakentillä. Onneksi muutosta parempaan on havaittavissa esimerkiksi uusissa vaihtoehtolajeissa. 

Sisuskaluja kylmää ajatellessani, että lähes kolmannes 10–29 -vuotiaista nuorista kokee liikuntaharrastuksissa kiusaamista ja syrjintää. Epäasiallista kohtelua kokevat erityisesti yli 15-vuotiaat sekä vähemmistöryhmiin kuuluvat nuoret. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvista nuorista 60 prosenttia kertoo kokevansa kiusaamista ja syrjintää liikuntaharrastuksessa joskus tai usein. Näin kertoo Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus vuodelta 2018.

Kunnioitukseen ja yhdenvertaisuuteen perustuvat sosiaaliset suhteet eivät ole itsestään selviä yhteiskunnassamme, eivätkä ne ole sitä myöskään liikunnassa. Se ei yllätä, mutta pahalta asian miettiminen tuntuu. En ilolla liputa liikuntayhteisön puolesta, joka syrjii ja sulkee ulkopuolelle.

Ohjelmilla, kannanotoilla ja valmennuksilla on pyritty puuttumaan kiusaamiseen ja eriarvoisuutta synnyttäviin käytäntöihin. Työtä on tehty sekä liikunnan ja urheilun ”reilun pelin” hengessä että myös osana laajempaa väestösuhdepolitiikkaa. Emme kuitenkaan voi olla suorituksistamme vielä kovin ylpeitä. Systemaattisia ja koko liikunta- ja urheilutoiminnan läpäiseviä toimenpiteitä tarvitaan. Aihetta ruotii ratkaisuehdotuksineen tänä vuonna julkaistu Nuorisotutkimusseuran teos “Siitä on pikemminkin vaiettu” – Kirjoituksia kiusaamisesta, syrjinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa

Uusissa vaihtoehtolajeissa lähtökohtana on yhdenvertaisuus

Vaihtoehtolajeja – kuten skeittausta, scoottausta, roller derbyä ja parkouria – harrastavat nuoret pyrkivät itse aktiivisesti kohti yhdenvertaista, avointa ja moninaisuutta kunnioittavaa liikuntakulttuuria, havaitsi Anni Rannikko sosiologian väitöskirjassaan vuonna 2018. Rannikon väitöstutkimus kertoo kiinnostavasta nuorten omaehtoisesta liikuntakulttuurin muutoksesta.

Rannikon väitöskirjassa vaihtoehtoliikuntaa harrastavat nuoret ottivat kunnioitusta ja yhdenvertaisuutta korostavilla periaatteillaan osaa julkiseen keskusteluun epätasa-arvosta, vihapuheesta sekä syrjinnästä. Nuoret toivat esiin kokemiaan liikunta- ja urheilutoimintaan liittyviä ongelmia, joita ovat muun muassa mukaan pääsemisen vaikeus, kilpailullisuus, syrjintä ja hierarkkisuus. Yhdenvertaisuuteen pyrkiminen näyttäytyi näiden nuorten toiminnassa vaihtoehtoisena ja jopa radikaalina tavoitteena.

Hyvistä aikeista huolimatta mukaanpääsy ei aina toteudu

Omaehtoiseen tekemiseen perustuva vaihtoehtoliikunta tarjoaa aikuisten ohjauksesta vapaita ja luovuuteen kannustavia yhteisöjä. Silti vapaa ja hierarkiattomuuteen pyrkivä lajitoiminta ei ole kaikkien yhdenvertaisesti saavutettavissa. Vaikka vaihtoehtolajeissa epätasa-arvoon suhtaudutaan kielteisesti, ei sitä Rannikon väitöstutkimuksen mukaan saada täysin haastettua. Esimerkiksi perinteisiä liikunnalliseen taitavuuteen ja kehon kyvykkyyteen liittyviä ihanteita on hankala ohittaa. Myös heteroseksuaalinen maskuliinisuus, aikuismaisuus ja argumentointikyky ovat usein eduksi. 

Rannikko toteaa, että vaihtoehtoliikunnassa yhdenvertaisuutta yritetään edistää osin samalla tavalla kuin perinteisessä liikuntaseuratoiminnassa: sen sijaan että keskityttäisiin syrjivien rakenteiden purkamiseen, korostetaan reiluutta. 

"Syrjinnän olemassaoloa on hankala nähdä, osoittaa ja arvostella, kun sen vastustamiseen on sitouduttu periaatteiden ja julistusten tasolla – sitähän ei silloin pitäisi tapahtua. Liikuntaan liittyvä reilun pelin eetos kätkee eriarvoisuutta. Kyse on myös siitä, että syrjintä ja ulossulkeminen jäävät helposti piiloon niiltä, joita ne eivät suoraan kosketa", Rannikko kirjoittaa.

Samaa tarinaa kertoo esimerkiksi keväällä 2020 julkaistu SUEKin ja Luisteluliiton selvitys, jossa paljastui kiusaamis- ja syrjintäkokemuksia myös oman lajini roller derbyn parista. Inhimilliselle toiminnalle ominaisia sisä- ja ulkoryhmiä syntyy siis myös siellä, missä yhdenvertaisuuden nimeen vannotaan liikuntakentillä hartaimmin.

Havainnot kertovat ärsyttävän osuvasti syrjivien rakenteiden sitkeydestä ja viheliäisyydestä. Onneksi tahtotilaa oppia ja kehittyä kuitenkin löytyy. Väitän, että vaihtoehtolajien nuorilla aktiiveilla on paljon paloa ja annettavaa liikunta- ja urheilutoiminnan yhdenvertaisuuden kehittämiselle.

Inhimillisiä kohtaamisia, kiitos!

Yhdenvertainen ja avoin ilmapiiri luodaan arkikohtaamisissa. On tärkeää, että jokainen liikuntatoimintaan osallistuva tuntee, että voi turvallisesti tulla paikalle sellaisena kuin on ja keskittyä olennaiseen: liikkumiseen.

Mitä sitten pitäisi tapahtua? Miten pääsisimme kiinni sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten kokemusmaailmaan? Koska maailmaa on hankala muuttaa kerralla, lähtisin ensin liikkeelle syväluotaavasta pohdinnasta siitä, mitä voimme jokainen itse tehdä kunnioittavamman ja yhdenvertaisemman liikuntakulttuurin eteen.

Oppia voimme ottaa vuonna 2018 julkaistun Sukupuolena ihminen -tietokirjan ohjeistuksesta siitä, miten meidän kannattaa toimia, kun kohtaamme toisen ihmisen:

  • Käytä toisesta sitä nimeä tai niitä nimiä, joita hän pyytää käyttämään. Tämä koskee myös lempinimiä.
  • Käytä vain niitä sukupuolittavia sanoja, jotka vastaavat toisen sukupuolta. Jos et tiedä toisen sukupuolta tai sitä, mitkä sukupuolittavat sanat hänelle käyvät, puhu hänestä sukupuolineutraalisti.
  • Kun puhut kieltä, jossa on sukupuolitetut pronominit (esim. she/he/they), kysy aina, mitä pronominia toisesta tulee käyttää, ja toimi sen mukaan.
  • Älä oleta tietäväsi toisen sukupuolta esimerkiksi ulkonäön, äänen tai pukeutumisen perusteella.
  • Älä puhu niin kuin sukupuolia olisi vain kaksi tai kolme.
  • Ihminen, jonka sukupuoli vastaa syntymässä määritettyä sukupuolta, on cissukupuolinen. Käytä heistä sanaa cissukupuolinen, eikä esimerkiksi ”normaali” tai ”tavallinen”.
  • Kunnioita toista ihmistä ja hänen oikeuttaan yksityisyyteen. Jokaisella on oikeus pitää sukupuolensa, transsukupuolisuutensa, kehonsa piirteet ja läpikäymänsä muutokset omana tietonaan.

Toisen ihmisen kohtaaminen neutraalisti ja kunnioittavasti ei pitäisi vuonna 2020 olla radikaali teko. Päinvastoin, se on olennainen osa hyviä arjen käytöstapoja.

Salla Karjalainen
tiedeviestijä
Liikuntatieteellinen Seura