Väitöskirjatutkija, tohtorikoulutettava, nuorempi tutkija, tutkijaopiskelija vai jatko-opiskelija?

Väitöskirjatutkija, FM Kaisa-Riitta Aho lähetti minulle ystävälliset nuhteet Liikunta & Tieteen numerosta 1/2021. Olin vaihtanut hänen kirjoituksen lopusta löytyvän nimikkeensä tohtorikoulutettavaksi. Aho ihmetteli aiheesta asiaa: ”väitöskirjatutkija kuvaa tutkijanurani vaihetta ja auttaa identifioitumaan osaksi tutkijayhteisöä.”

Sana vain ja pieni moka, voisi joku sanoa. Jäin kuitenkin miettimään asiaa. Kyse ei ole mitättömästä yksityiskohdasta, vaan se koskettaa suurta joukkoa yliopistoon sidoksissa olevia ihmisiä. Tilastokeskuksen mukaan Suomen yliopistoissa opiskeli vuonna 2019 noin 18 000 henkilöä tavoitteenaan tohtorintutkinto ja 1 700 valmistui tohtoriksi.

Itse väitöskirjaa tehdessäni 2000-luvun alussa en syventynyt miettimään asiaa kovin syvällisesti. Pidin itseäni tutkijana, vaikka toisenlaisiakin väitteitä asemastani kuulin. Olin kirjoittanut tai toimittanut yli 20 kirjaa, joista kaikki olivat vaatineet tutkimuksellista otetta. Virallisissa yhteyksissä olin Jyväskylän yliopiston jatko-opiskelija.

Kielitoimisto ei ole ottanut kantaa tohtoroituvien nimikkeeseen. Suomen kielen lautakunta tosin suositti 1990-luvulla käyttämään sanaa tutkijaopiskelija. Tutkijakoulutettavaa lautakunta ei pitänyt sopivana tittelinä. Tutkijaopiskelija on kuitenkaan jäänyt liki tuntemattomaksi käsitteeksi. Sen sijaan käytössä on useita nimikkeitä henkilöstä, jonka aikomuksena on suorittaa tohtorintutkinnon yliopiston palkkaamana. Hän voi olla nuorempi tutkija, tohtorikoulutettava, tohtoriopiskelija, tutkijaupseeri tai väitöskirjatutkija. Ruotsiksi käytössä ovat forskarstuderande tai doktorand.

Väitöskirjantekijöitä on kutsuttu tavallisimmin sekä arkikielessä että virallisissa yhteyksissä jatko–opiskelijoiksi tai tohtorikoulutettaviksi. Karkeasti jaoteltuna jatko-opiskelijoita ovat kaikki väitöskirjantekijät, tohtorikoulutettavia työsuhteiset väitöskirjantekijät. Tohtorikoulutettava on ollut väitöskirjaa työsuhteessa tekevien nimikkeistä suosituin. Vuonna 2016 työsuhteisista jatko-opiskelijoista 3 609 oli tohtorikoulutettavia ja 495 nuorempia tutkijoita.

Tohtoriksi tähtäävä: vähän vai paljon tutkija?

Nimikkeistä jatko-opiskelija, tohtorikoulutettava ja tutkijaopiskelija korostavat väitöskirjan olevan opinnäyte, joka on laadittava tohtorinarvon saamiseksi. Tämä ajattelutavan edustajat saattavat verrata väitöskirjaa jopa ajokorttiin, joka on suoritettava ennen kuin voidaan puhua tutkijasta. Toisaalta nämä nimikkeet peittävät alleen sen, että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden asiantuntijoiden päätoiminen väitöskirjatyö on oikeaa työtä, jonka tuloksena syntyy suuri osa yliopistojen tutkimustuloksista.

Puhuminen jatko-opiskelusta ja tohtorikoulutettavasta voi jopa vaikeuttaa tohtoriksi valmistuneen työllistymistä. Väitöskirjatyötä ei mielletä välttämättä ”työksi”, vaan teoriapainotteiseksi maisteriopintojen jatkoksi, joka ei ole tuonut ”todellista” työkokemusta. Paikan voikin saada tohtorin sijaan saada ”oikeita töitä” tehnyt maisteri.

Tieteentekijöiden liitolle titteleistä kelpaavat nuorempi tutkija tai väitöskirjatutkija. Liitto pitää väitöskirjantekijöiden nimeämistä opiskelija-asemaa ja koulutettavana olemista korostaen ongelmallisena.   Väitöskirjatutkijan nimikettä käyttävät Jyväskylän ja Tampereen yliopistot. Jyväskylä muutti käytäntöään tammikuussa 2021.

Helppoa nimikkeen muuttaminen ei ole. Jatko-opiskelija ja tohtorikoulutettava ovat yleisesti käytössä. Nuoremmasta tutkijasta ei käy välttämättä ilmi, että se viittaa nimenomaan väitöskirjan tekevään henkilöön. Väitöskirjatutkija tuntuu omienkin kokemusteni perusteella hyvältä ratkaisulta. Tohtoriksi päästääkseen on kyettävä itsenäiseen työskentelyyn, johon liittyy tutkimuskysymysten, metodologisten pohdintojen, analyysin ja tulosten asettaminen ohjaajien, esitarkastajien ja vastaväittäjän kriittiseen tarkasteluun. Käytännöt ja toteutustavat vaihtelevat tieteenaloittain, mutta perusprosessi on sama. Väitöskirjatutkija sopii sanana enemmän kuin hyvin kuvaamaan tohtoriksi tähtäävän tilannetta.

Miten väitöskirjatutkija soveltuu käytettäväksi niistä tohtoriksi haluavista, jotka eivät ole yliopiston palveluksessa? Heitä on enemmistö väitöskirjojen tekijöistä. Itsekin kokosin väitöskirjaa pääosin muiden töiden ohessa, loppuvaiheessa kylläkin väitöskirjatutkijana – apurahan turvin. Selvää on, että väitöskirjatutkija ei kuvaa ainakaan kaikkien tohtoriksi halavien tilannetta. En osaa kuitenkaan vastata kysymykseen, joten jätän sen auki.

Jouko Kokkonen
toimituspäällikkö
Liikunta & Tiede -lehti