Urheiluhistorialla siintää uusi kukoistuskausi

Oikeiden mappien pariin pääsy on jo vaikeutunut Kansallisarkistossa merkittävästi. Historianopiskelijoiden ja -tutkijoiden tilannetta ei helpota toimipisteiden sulkeminen muun muassa Joensuussa, Jyväskylässä ja Oulussa.

Urheiluhistorian nousuun avaa mahdollisuuden jo se, että liikuntaa ja urheilua koskevasta keskeisestä arkistoaineistosta hyvin suuri osa on arkistoitu Olympiastadionilla Tahto-urheilumuseon yhteydessä toimivaan Urheiluarkistoon. Asiakirjojen lisäksi arkistossa on erittäin laaja kokoelma eri toimijoilta karttuneita valokuvia. Museon varastosta löytyy esineistöä, joka saattaa sekin tarjota tutkimuksellisia lähtökohtia.

Urheiluarkistonkin aineistosta on digitoitu eniten käytettyjä lähteitä, kuten SVUL:n ja TUL:n pöytäkirjoja ja toimintakertomuksia sekä lehtiä ja kirjoja. Pääosa asiakirjoista on kuitenkin käytössä ainoastaan paperisina. Niiden läpikäynnissä on oma viehätyksensä. Ainakin oman tutkimuksen kannalta epäolennaisen seasta löytyy toisinaan pieniä aarteita, jotka saavat tutkijan hykertelemään tyytyväisenä.

Urheiluarkiston yhteydessä palvelee tutkijoita urheilukirjasto, jonka hyllyiltä löytyvää aineistoa ei saa muualta Suomesta käsiinsä. Nykyinen Urheilumuseon kirjasto täyttää tällä viikolla 80 vuotta. Suomen Urheilukirjasto avautui yleisölle maaliskuussa 1946.

Aineisto mahdollistaa tutkimuksen, mutta lisäpotkua siihen tuo Urheiluarkiston ammattitaitoinen henkilökunta. Arkistonsa perin pohjin tunteva väki osaa neuvoa lähteille, joita tutkija ei tulisi ajatelleeksikaan. Keskustelut urheiluarkistolaisten kanssa ovat myös vieneet omaa tutkimustani monesti eteenpäin ja avanneet aivojumeja.

Kansallisarkistossakin olen saanut hyviä neuvoja nokikkain asioidessani. Tämäkin ulottuvuus ohenee, kun arkiston ottama mitä ilmeisin digiharhaloikka pitenee. Julkisella puolella kaupunkien ja kuntien arkistoihin kannattaakin suunnistaa niiden ollessa vielä perinteisellä tavalla käytössä.

Urheiluarkisto on yksi Suomen yksityisistä keskusarkistoista, joista usea muukin voi olla hyödyllinen urheiluhistorian tutkijalle. Hyviä esimerkkejä ovat Elinkeinoelämän Keskusarkisto, Kansan Arkisto, Keskustan ja maaseudun arkisto, Porvarillisen Työn Arkisto, Työväen Arkisto ja Urho Kekkosen arkisto. SA-kuvista löytyy kiinnostavia otoksia sota-ajan urheilusta.

Liikunta- ja urheiluaineistoja löytyy kosolti myös muun Kansalliskirjaston digitoimista sanoma- ja aikakauslehdistä. Eduskunnan pöytäkirjat tarjoavat aineistoa liikuntahallinnon kehitystä tutkivalle. Digitointi toimiikin erityisen tämäntyyppisissä aineistoissa.

Myös Liikunta & Tiede on digitoitu vuodesta 1990 alkaen. Aineisto on LTS:n jäsenten ja lehden tilaajien käytettävissä. Näköislehdet ovat vuodesta 2020 alkaen maksutta luettavissa vuoden viiveellä. Lisäksi Liikunta & Tieteessä ilmestyneet vertaisarvioidut tutkimusartikkelit löytyvät verkosta vuodesta 2008.

Ja lopuksi. En toivo urheiluhistorian nousua laajemman kansallisen historian tutkimuksen kustannuksella. Ollaan hakoteillä, jos aineiston saatavuuden helppous ohjaa tutkimusta. Niin kuitenkin käy, kun elävässä elämässä opiskelijan on valmistuttava ja tutkijan raavittava elantonsa kasaan.

On suorastaan häkellyttävää, että arkistomylläyksessä ei ole otettu huomioon sen vaikutuksia suomalaiseen historiankirjoitukseen. Joku historiamme kuitenkin kertoo. Tapahtuuko se tulevaisuudessa sirpaleisesta lähteistä tekoälyllä kursittuna? Vähemmän ystävälliset tahot ovat myös auliita antamaan omia tulkintojaan. Koko kansallisen historiamme vääntelyä ei yksin urheiluhistoria riitä torjumaan.

 

Jouko Kokkonen
toimituspäällikkö

Lähteet: Yksityiset keskusarkistot, www.yksityisetkeskusarkistot.fi