Blogi

Kirjoittaja:

Jouko Kokkonen, toimituspäällikkö, Liikunta & Tiede -lehti

Julkaistu:

28.06.2021

Jaa:

Toki on olympialaiset, mutta…

Toki on olympialaiset, mutta…

Tokion olympiakisat alkavat tänään 23. heinäkuuta 2021 vuoden normaaliaikataulusta myöhässä. Siirto vei mukanaan valtaosan olympiatunnelmasta. Korona-ajan kisat ovat tuoneet kirkkaaseen valokeilaan Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) ongelmat. Niiden ratkomiseen KOK:lla ei näytä olevan kykyä.

Tokiossa järjestetään olympiakisat toisen kerran. Niistä ei tule vuoden 1964 kisojen tapaan kansakuntaa yhdistävää tapahtumaa. Tokio ja Japani eivät silti halunneet kahdesti kisajärjestelyistä luopumaan joutuneen järjestäjäkaupungin kyseenalaista kunniaa. Olympiakisat viedään läpi, vaikka yli puolet japanilaisista vastusti niiden järjestämistä. Painavimman vastalauseen esitti Japanin lääkäriliitto, joka toukokuussa vetosi kisojen peruuttamiseksi.

Ulkomaalaisilla kisaturisteilla ei ole asiaa kisoihin. Tunnelmaa ei kohota myöskään se, että olympialaisiin otetaan maksimissaan 10 000 katsojaa kilpailupaikkaa kohden. 

Mutta KOK:lla ei ole varaa perua kisoja. Järjestö tarvitsee kisojen tuomat dollarit pitääkseen koneensa käynnissä. Lausannen olympiapohatoiden lisäksi olympiatuloista ovat riippuvaisia monet kansainväliset lajiliitot ja lukuisat kansalliset olympiakomiteat. KOK jakaa rahaa eri tahoille varmistaakseen kisojen jatkuvuuden ja maantieteellisen kattavuuden.

Olympiakisojen avajaiset ovat tähän asti hukuttaneet megatapahtumana alleen säännönmukaisesti edeltäneen kritiikin. Rion kisojen alettua Brasiliaa piinannut ZIKA-virus ja kaupungin köyhien asuinalueiden purkaminen katosivat urheiluvyöryn alle. Sama lääke ei enää toimi ainakaan täydellä teholla. Kun Japanin keisari Akihito julistaa vuoden 2020 olympiakisat avatuksi, niin pandemian aiheuttama huoli on yhä läsnä.

KOK on näyttäytynyt pandemian keskellä tunteettomalta toimijalta, joka puskee kohti kisoja paikallisesta vastustuksesta huolimatta. Toiminta heikentää entisestään järjestön mainetta ja vaikeuttaa sen mahdollisuuksia löytää järjestäjäkaupunkeja etenkin Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Asiantilan muuttamiseksi KOK:n olisi rajoitettava kisajärjestelyjen laajuutta ja suunnattava toteutusta olemassa olevien suorituspaikkojen käyttöön.

Tokion olympiakisojen kisojen motto on ”Tunteet yhdistävät” (linkki United by Emotions -videoon) kuvaa sinänsä hyvin mediaurheilun luonnetta. Aivan koronapandemian alla julkaistu tunnuslause kertoo tahattomastikin mediajulkisuuden kyllästämästä urheilua. Kaiken lisäksi esittelyvideolla esiintyy japanilais-amerikkalainen tennistähti Naomi Osaka, joka toukokuun lopussa 2021 vetäytyi julkisuuspaineiden aiheuttamien mielenterveydellisten syiden vuoksi Ranskan avoimista tennismestaruuskilpailuista.

KOK voi toki jättää arvostelun pääosin huomiotta ja tukeutua siihen osaan maapallosta, jossa demokratia ja yleinen mielipide eivät hankaloita olympiabisnestä. KOK saa rahansa ja diktaattorit propagandaruiskeensa. Kitisevän lännen urheilijat saavat tulla mukaan KOK:n ehdoilla.

Puheenjohtaja Thomas Bach on urheiluteknokraatti, jolla ei näytä olevan halua eikä kykyä uudistaa olympialiikettä. Ongelmista huolimatta kansainvälisen olympialiikkeen ei kannata julistaa olevan vielä kuoleman kielissä. Olympiakisojen painoarvo vähenee todennäköisesti suhteessa suuriin yksittäisten joukkuelajien suurtapahtumiin, mutta maallisena rituaalina tapahtuman merkitys säilyy.

Historiansa aikana KOK on tehnyt useita linjanmuutoksia, jotka ovat toistaiseksi pitäneet järjestön hengissä. Kylmän sodan aikana antikommunisti J. Sigfrid Edström oli valmis tekemään liiton itse paholaisen, Josif Stalinin kanssa, saadakseen Neuvostoliiton johtaman blokin kisoihin. Rasitteeksi hallitsijoiden liehittelystä on jäänyt KOK:n olematon vaikutusvalta ihmisoikeuksia polkeviin hallituksiin. Kylmän sodan loppukaudella KOK muutti Juan Antonio Samaranchin johdolla suhtautumistaan ammattiurheiluun.

Urheilun yhdistävää voimaa julistava olympia-aate on ollut savuverho, jonka suojissa KOK on voinut toimia. Pandemia on puhaltanut verhon hajalle. Kovin moni ei usko enää maailman urheilevan nuorison kohtaavan olympiakisoissa jalon olympia-aatteen innostamana. Viihde

Jouko Kokkonen