Tohtori kenttätöissä: heittämällä kuntoon? (osa I)

Olen tehnyt Kurkimäen kentällä Itä-Helsingissä lumitöitä tammikuun ensimmäisistä lumisateista lähtien. Yhtenä monista talkoolaisista olen varmistanut, että FC Konnun jalkapalloilijoilla on ollut käytössään harjoittelupaikka koronarajoitustenkin aikana.

Lunta on riittänyt kolata asti. Penkat kasvoivat niin leveiksi, että on ollut tarpeen kaventaa. Löysin helmikuun puolivälin jälkeen sisäisen lapiomieheni. Ajattelin, että lumisateita ei enää juurikaan tule. Penkkoja pienentämällä kohti sivurajaa yhteistyössä kevätauringon kanssa.

Kaventuneiden lumivallien viereen mahtui kolattua lunta. Nyt on alkanut uusi penkkojen leikkauskierros. Vähitellen on tarkoitus hivuttautua kohti sivurajaa, jonne on matkaa neljä, viisi metriä. Ja lumikerroksen paksuus on toista metriä. Murtautuminen laitaan läpi ei tule olemaan helppoa.

On sitä ennenkin lumitöitä tehty jalkapallon eteen. Mieleen tuli vuoden 1986 suururakka Kuusysi–Śteaua Bukarest-ottelun alla. Urheiluseurojen talkoolaiset puhdistivat Olympiastadionin katsomot lumesta. Siellä heilui lapiomiehiä Kontulan Urheilijoiden ykkösdivisioonan edustusjoukkueesta. Syksyllä samat kaverit melkein nostivat KontU:n mestaruussarjaan.

Olin 19. maaliskuuta paikalla kokemassa koleana maaliskuisena iltana hyytävän tappion. Siitäkin on kulunut tämän blogin ilmestyessä tasan 35 vuotta. En ollut vielä Kontulassa käynytkään, vaikka Helsingissä asuin. Ensimmäisen minut toi Kontulaan metro ja HKL:n matkustajalaskenta syksyllä 1986. Metroliikenne Kontulaan oli juuri alkanut. Pysyvämmin minut Kontulaan kiinnitti tyttöystävä, josta sittemmin tuli vaimoni.

Tuhansia kuutioita lunta

Aikaisempina talvina ohuempikin lumikerros on Kurkimäessä jätetty suosiolla odottamaan kevättä. Tänä vuonna talkooväki ryhtyi kolaamaan ja lapioimaan kenttää, kun hallissa ei saanut harjoitella. Treenit uhkasivat keskeytyä kokonaan.

Kolatessa on kerennyt laskeskella siirretyn lumen määrää. Lunta tuli erityisen paljon tammikuun lopulla. Osan kenttää peitti 32 senttiä tiivistä lunta. Alue, jolta lumen saattoi kolata, oli 90 x 50 metriä. Tästä saattaa laskea, että kolattavaa oli siis 1 440 kuutiometriä eli liki 100 kuorma-autokuormallista.

Veikkaustuottojen kohtaloakin olen ehtinyt pähkäillä. Kurkimäen kenttääkään ei olisi tehty ilman FC Konnun liikuntapaikkarakentamiseen osoitetuista varoista saamaa tukea. Vaan pitääkö pelikenttiä rakentaa peliriippuvaisten kustannuksella ja ylipäätään pienituloisilta kerätyllä piiloverolla? Jos liikunta on niin tärkeä asia kuin kansanedustajat liikuntapoliittista selontekoa kehuessaan kilvan todistelivat, niin rahoituksen luulisi löytyvän muutoinkin.

Suomi muuttuu

Lunta kelkkoessa huomaa, että kenttä on ahkerassa epävirallisessa käytössä. Kaveriporukoita käy höntsäilemässä ja tavoitteellisemmin harjoittelevia käy tekemässä yksilötreenejä. Naapuriseurojen verkkareissa palloileviakin on usein liikkeellä. Kelpaa kenttä näinä aikoina hölkkääjille, nyrkkeilijöille ja painijoillekin. Porukkaa alkoi olla niin paljon, että FC Kontun oli otettava käyttöön seuran sisäiset omaharjoitteluvuorot, jotta eri joukkueiden pelaajat saavat tehtyä turvallisesti vastuuvalmentajansa lähettämät viikkotreenit.

Toisinaan Kurkimäessä kaikuu uussuomi, kun ”vannotaan”, toisinaan ”Jumalan nimeen”. ”Wallah” on asettunut sujuvasti monen niin sanotun supisuomalaisen suuhun. Eikä menoa tarvitse kauan kuunnella vakuuttuakseen, että V-alkuinen sana on yksi puhutun suomen yleisimmistä vuonna 2021.

Mieleen tulee Zlatan, ruotsalaisen jalkapallon hyväpahapoika. Kurkimäen kentältä ei ehkä ole kasvamassa yhtä kovaa sälliä. Varmaksi sitä ei voi tietää. Jalkapalloilijoita osasta huurteisella tekonurmella treenanneista taatusti tulee. Monesta pojasta ja tytöstä näkee, että unelma kuljettaa kentälle.

Ehtii sitä kolatessa miettiä poikkeusolojen vaikutusta urheilijoiden tulevaisuuteen. Joillakin se voi kirkastaa motivaatiota, osalla heikentää intoa. Kun on pakko treenata yksin tai pienessä porukassa, niin oma-aloitteisuus ja kurinalaisuus korostuvat. Sama ilmiö on näkynyt läheltä seurattuna etäkoulussakin.

Entä ne kiistellyt koronasuositukset? Vaikuttaa, että osalle turvaväli on täysin tuntematon sana. Pikkukiistat johtavat valvottujen omatoimivuorojen ulkopuolella helposti nahinaan ja painiin. Vaikuttaa, että tieto turhien lähikontaktien välttämisessä ei ole kulkenut kaikille. 

Heittämällä kuntoon?

Olin ostanut vuoden alussa kuntosalikortin, jota en ollut ennen helmikuun loppua ehtinyt käyttää kertaakaan. Lumityöt ja hiihtolenkit riittivät liikunnaksi yllin kyllin. En niin mahdottoman paljon pidä salilla käymisestä, mutta johonkin ne virkistyssetelit oli vaihdettava. Älysin lopulta jäädyttää Arctic Gymin kortin odottamaan syksyä. Yhden kerran kävin salilla, juuri sopivasti päivänä, jona ilmoitettiin uusista rajoituksista.

Lumenluonnin ja hiihdon ohella pelasin treeneissä maalivahtina. Ei harjoituksellisesti pojille ihanneratkaisu, mutta meillä on krooninen veskaripula. Kolaamalla varmistin siis omankin pelipaikkani.

Oma kunto on tuntemuksien perusteella kohentunut. Lumityöt eivät tunnu niin raskailta - oikeastaan jo rakkailta. Ilta ilman lapiotuntia on pilalla. Vaa’an lisäksi en käytä muita mittareita. Painolukemat ovat oikeansuuntaisia, siis laskussa.

Ihan heittämällä kuntoon ei pääse, mutta heittämällä voi päästä kuntoon.

Jouko Kokkonen, FT
”Jouko Kontulasta”
apuvalmentaja
FC Kontu P 06

Ps. Moni ihmettelee varmaan, miksi Kurkimäen kenttää ei ole aurattu koneilla. Syitä on useita. Muutama vuosi sitten asennetun tekonurmen takuu on voimassa. Auraus olisi tehtävä erikoisterillä. Se vielä voisi järjestyäkin, mutta lumi on varastoitava kenttäalueelle, joka on turhan nafti. Miksi lumimassoja ei kuljeta pois? Samalla lähtisi mukaan aikamoinen määrä kumirouhetta. Menee sitä nytkin sulamisveden mukana viemäriin, mutta suurin osa jää kentälle. Pikkulingolla olemme siirtäneet joitakin kertoja pääosan lumesta. Lopputulos on silloinkin viimeistelty kolaamalla.