Blogi

Kirjoittaja:

Hannes Penttilä, viestinnän suunnittelija

Julkaistu:

08.01.2026

Jaa:

Soveltavan liikunnan opinnäytetyöstä tukea kuntien liikuntasuunnitelmiin

Soveltavan liikunnan opinnäytetyöt hyödyttävät sekä opiskelijoita tulevina alansa ammattilaisina että kuntia palvelujen tarjoajina.

Soveltavan liikunnan merkitykseen ja sen vaikutuksiin voi herätä opiskelujen ja henkilökohtaisten kokemusten kautta. Toimeksiantoa miettivälle organisaatiolle opinnäytetyön tekijä ja itse opinnäytetyö voivat tarkoittaa arvokkaita resursseja, joilla soveltavaa liikuntaa kehitetään konkreettisesti. Voi olla, että ilman opiskelijan panosta mikään kehittäminen ei etenisi, eli kyse voi olla todella merkittävästä lisäresurssista.

LTS:n SOPIVA-hanke on myös ollut mukana sparraamassa soveltavaan liikuntaan liittyviä opinnäytetöitä. Erityisesti yhdessä on pohdittu, miten pystytään hyödyntämään SOPIVA-hankkeen tarjoamia työkaluja käytännössä. Hankkeen asiantuntijatukea on tarjottu opinnäytetöiden tekijöille eri vaiheissa .

Sosionomi soveltavan liikunnan maailmassa

Marko opiskelee LAB-Ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta sosionomiksi. Hän on valmistunut liikuntaneuvojaksi Pajulahdesta ja opintoihin kuului soveltavan liikunnan kurssi.

Joskus yksittäinen tapahtuma saa jopa ymmärtämää soveltavan liikunnan merkityksen yksilölle kertaheitolla. Eikä taustan tarvitse olla liikunnan opinnoissa, vaan esimerkiksi Marko sosiaalialan opiskelijana kiinnostui aiheesta omakohtaisen kokemuksen kautta.

– Minulla on kehitysvammainen tytär ja kun häntä odotettiin, tajusin että minulla ei ole mitään kokemusta Downin syndroomasta tai ylipäätänsä kehitysvammasta. Minulla on kuitenkin pitkä tausta kamppailulajeista ja olen myös käynyt Lahden Judoseuran treeneissä jonkin verran. Tiesin, että siellä on sovellettua judoa ja soitinkin ohjaajalle, ja kysyin voisiko siellä tulla käymään ja tutustumaan treeneihin ja harrastajiin. Missään muussa harrastuksessa tai treenissä ei ole yhtä lämpimästi ja innokkaasti otettu vastaan, kuin sovelletussa judossa ja olenkin siitä asti käynyt mukana apuohjaajana.

Kun opinnäytetyö on kesken, sparraus ja reflektointi auttaa eteenpäin, varsinkin jos tukea saa monelta taholta. Marko tekee selvitystä soveltavan liikunnan tilanteesta Päijät-Hämeen alueella. Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu (PHLU) ja SOPIVA-hanke ovat auttaneet sparraamalla, miten viedä opinnäytetyötä eteenpäin ja selkiyttäneet sen aihetta.

– Uskon, että opinnäytetyöni voi auttaa kuntia kehittämään soveltavaa liikuntaa. Lisäksi uskon työstä olevan hyötyä myös PHLU:lle ja heidän hankkeilleen sekä yhteistyölle kuntien kanssa. On tosi iso motivaattori tehdä työtä, jolla on merkitystä.

Marko tiesi jo heti opintojen alussa haluavansa tehdä opinnäytetyön, josta on hyötyä jollekin toimijalle. Ensimmäisessä harjoittelussaan PHLU:lla Avoimet Ovet -hankkeessa syntyikin ajatus, että PHLU:lla voisi olla kiinnostusta opinnäytetyöyhteistyölle.

Sairaanhoitaja YAMK -opiskelija tapaa työssään soveltavan liikunnan asiakkaita

Soveltavaa liikuntaa voi myös herätä pohtimaan oman työn kautta. On hyvä muistaa, että opiskelijan tai työntekijän ei tarvitse olla liikunta-alalta ollakseen kiinnostunut soveltavasta liikunnasta. Esimerkiksi sote-alan opiskelijoista ja työntekijöistä löytyy myös kiinnostusta ja valmiuksia tehdä opinnäytetyö aiheesta. Tausta voi olla esimerkiksi hoitoalan YAMK-opinnoista, kuten Elina kertoo. Hän opiskelee Karelian ammattikorkeakoulussa ikäosaamisen kehittämistä ja johtamista (Sairaanhoitaja YAMK). 

– Olen laajemmin alkanut miettiä, mitä soveltava liikunta voisi tarkoittaa omassa työssäni, sillä olen kehitysvammapuolella töissä ja meillä on paljon liikkuvia ihmisiä asiakkaina. Työskentelen tällä hetkellä tehostetussa kehitysvammaisten asumisyksikössä ja olen kolmen yksikön ainoa sairaanhoitaja. Olen huomannut, että he hyödyntävät myös soveltavan liikunnan palveluita. Tämä oli minulle itseasiassa ihan uutta, ja en koskaan ollut ajatellut asiaa tätä kautta.

Elina kertoo soveltavan liikunnan olevan hänelle itselleen ajankohtaista, sillä hänellä on liikkumiseen liittyviä haittoja. Liikunnalla onkin hänelle iso merkitys, sillä hän saa siitä hyvänolontunteen ja samalla tulee pidettyä huolta omasta toimintakyvystä. Hän myös kannustaa lähipiiriään liikkeelle.

Opinnäyte voi olla hyvä tuki liikuntatoimen suunnittelutyössä, mutta hyöty voi näkyä myös opinnäytetyön tekijän omassa työssä konkreettisena ymmärryksen lisääntymisenä ja opinnäytetyöprosessissa syntyneen tiedon soveltamisena käytäntöön.

– Työstäni on varmasti hyötyä liikuntatoimelle suunnittelun tueksi sekä myös hyvinvointialueelle. Soveltavalla liikunnalla saadaan säästöjä myös ikääntyneiden työntekijöiden toimintakyvyn edistämisellä. Itselläni tietous soveltavasta liikunnasta lisääntyy. Työtäni voidaan hyödyntää myös kunnan menojen suunnittelussa ja arvioinnissa. Työ motivoi minua suunnattomasti oman osaamiseni kehittämisenä, ja liikunta itsessään on aina ollut elämässäni motivoivana tekijänä.

Joskus pelkkä tieto tuen ja sparrausavun olemassaolosta ja siitä, että työn valmistumista odotetaan innokkaasti, saa opinnäytetyöprosessin tuntumaan helpommalta. Varsinkin jos odotettu tuotos on jotain hyvin konkreettista, kuten soveltavan liikunnan nykytilanteen kartoitus.

– Tiedän, että vaikka minulla on kova urakka työni kanssa edessä, saan SOPIVA-hankkeelta ja liikuntatoimelta tarvittaessa tukea. Tieto rauhoittaa ja motivoi minua entisestään. Myös oppilaitokseni odottaa kovasti työni valmistumista, koska heidänkin mielestään aihe on mielenkiintoinen, ja heillä todella vähän tutkittu.

Vaikka liikuntatoimen työntekijät ovat kiireisiä, Elina sai jo suunnitteluvaiheessa apua, kuten taustamateriaalia ja kannustuksen olla yhteydessä, jos tarvitaan mitä vain aiheeseen liittyvää. Liikuntatoimi odottaakin kovasti työn valmistumista, sillä se saa käytännössä tiivistetyn tiedon soveltavan liikunnan nykytilasta sekä mahdollisista yhteistyökumppaneista.

Opinnäytetyön toimeksiantajan näkökulma

Loimaan liikuntapalveluiden liikuntapalvelupäällikkö Anu Pitkänen toteaa, että opinnäytetyöyhteistyötä on hyödynnetty liian vähän. Erityisesti loppuvaiheen opiskelijat ovat todella valmiita työelämään ja he ovatkin arvokas lisäresurssi varsinkin pienen kunnan näkökulmasta.

Yleensä käy niin, että opiskelija on yhteydessä esimerkiksi liikunnanohjaajaan pohtiessaan, löytyisikö liikuntapalveluista sopivaa aihetta opinnäytetyöhön. Usein liikunnanohjaajan kanssa yhteisesti mietitään ja todetaan että kyllä meiltä varmasti kiinnostavia aiheita löytyy.

– Soveltavan liikunnan kehittämistä on tehty pitkään osana liikunnanohjaajien perustyötä ja osana erillishankkeita, mutta ajattelimme, että lisäresurssi tähän on erinomainen asia. Samaan aikaan työn alla ollut kaupungin liikuntasuunnitelma sai meidät miettimään, että olisi hyvä hyödyntää opiskelijan omaa kiinnostusta soveltavaa liikuntaa kohtaan. Näin opinnäytetyön aiheeksi valikoitui soveltavan liikunnan nykytilanteen kartoitus ja kehittämistarpeet.

Joskus opinnäyteyön aihe on niin ajankohtainen, että se nivoutuu osaksi esimerkiksi kaupungin liikuntasuunnitelmaa – jopa niin tarkasti, että kaupungin liikuntasuunnitelman laatiminen ja opinnäytetyö kulkevat aikataulullisestikin lähes rinnakkain.

– Olimme muutenkin päätyneet siihen, että kaupungin liikuntasuunnitelma sisältää sekä palveluiden että liikuntapaikkojen kehittämisen ja näin ollen soveltavan liikunnan kehittämistarpeet nivoutuivat osaksi liikuntapalveluiden kehittämistyötä. Toistaiseksi ei ole tarkoitus laatia erillisdokumenttia soveltavasta liikunnasta, mutta voi olla, että tämä tulee ajankohtaiseksi myöhemmin. Eli jatkoaihiota voisi olla seuraavalle opinnäytetyöstä kiinnostuneelle opiskelijalle tai kenties hankkeeseen.

Pitkänen kertoo, että Loimaan kaupungin liikuntasuunnitelma hyväksyttiin toukokuussa 2025 ja sen kehittämistoimet on nyt priorisoitu ja niitä työstetään tulevina vuosina. Soveltavan liikunnan asiat kulkevat osana suunnitelmaa. Erityinen kehittämisen kohde on palveluista viestiminen ja eri kohderyhmien tavoittaminen.  

Itse opinnäytetyöprosessissa on hyötyä, jos opiskelija tekee myös työharjoittelunsa samaan paikkaan. Opinnäytetyön sparraushetkiä on helppo löytää työpäivien lomasta.

– Opiskelijan kanssa sovittiin yhteisiä tapaamisia aihekokonaisuuden sparrauksen osalta, ja ne toistuivat säännöllisesti työn aikana. Meitä onnisti myös siinä suhteessa, että opiskelija toivoi meiltä myös työharjoittelupaikkaa opintojensa loppuvaiheessa, joten työharjoittelun aikana yhteisten sparraushetkin sopiminen oli vielä mutkattomampaa, vaikka opinnäytetyötä hän edelleen teki omalla ajallaan.

Anu Pitkänen toistaakin lopuksi, että opiskelijat ovat liian vähän hyödynnetty resurssi kuntien liikuntapalveluissa, sillä erityisesti loppuvaiheen opiskelijat omaavat jo hyvät valmiudet sekä käytännön liikunnanohjaustyöhön että asiantuntijatyön tukemiseen.

– Omassa tiimissäni on nyt muutaman vuoden aikana ollut useampia työharjoittelijoita ja suhtaudunkin asiaan positiivisesti. Olemme saaneet sekä työyhteisöltämme että opiskelijoilta hyvää palautetta näistä mahdollisuuksista. Työharjoitteluissa ja opinnäytetöissä on toki tärkeää, että opiskelija saa riittävästi tukea, mutta myös vastuuta toteuttaa työtä oman ammattitaitonsa ja persoonansa kautta. Tiimissäni olleiden opiskelijoiden työpanokseen olen ollut todella tyytyväinen, ja he ovat tuoneet myös iloa ja energiaa koko tiimin arkeen.

Opiskelija voi siis olla hyvinkin konkreettinen apu ja resurssi, kun esimerkiksi soveltavan liikunnan suunnitelmia työstetään kunnissa ja kaupungeissa. Myös eri alojen opiskelijoiden hyödyntäminen tuo laaja-alaisempaa osaamista ja näkökulmaa suunnitelmien työstöön. Toisaalta myös opiskelija on aktiivinen toimija, joka opinnäytteen tehtyään ja työllistyttyään vie karttunutta soveltavan liikunnan osaamistaan esimerkiksi sote-sektorin käyttöön. Tämä on arvokasta itsessään.

Nämä kolme näkökulmaa soveltavaan liikuntaan ja sen kehittämiseen osoittavat, että soveltavalla liikunnalla on merkitystä niin henkilökohtaisella kuin palvelujenkin tasolla. Se on kohtaamista, oivalluksia ja yhdessä rakentuvaa osaamista.
 

Hannes Penttilä
viestinnän suunnittelija