Se oli siinä – ja mitä sen jälkeen?

Hieno hetkihän se oli toukokuussa 1995. Taloyhtiön talkoissa virittäydyimme tunnelmaan. Vielä 1990-luvulla ominainen pitkän kaavan mukainen talkoosaunominen sai jäädä. Oli kiire television ääreen.

Minulla ei ollut ex-vaimoa enempää perhettä. Häntä ei kiekko kiinnostanut. Onneksi virolainen ystäväni Vallo oli kylässä. Jännitimme yhdessä ja hän onnitteli voiton jälkeen kädestä pitäen. Otimme voitonmaljan ja toisenkin. Kun kävin saattelemassa Valloa bussille, niin pihan aika ujot pojat kysyivät ”katoitko peliä”. Kun vastasin myöntävästi, niin he kajauttivat ”hyvä Suomi”!

Tarinaan kuuluu, että voiton ansiosta Suomi nousi lamasta. Hyvää tarinaa ei kannata pilata sillä, että bruttokansantuote oli kääntynyt kasvuun jo kaksi vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli edelleen hyvin korkea ja alkoi laskea hitaasti. Yhtenä vertauskuvallisena laman päätepisteenä MM-kultaa voi pitää, mutta lamasta se ei Suomea nostanut.

Kaikki kunnia joukkueelle ja valmentajalle, vaikka urheiluvoitolle annetut merkitykset olivat kovin liioiteltuja. Päävalmentaja Curt Lindströmistä tuli kysytty puhuja, jonka johtamisopeille oli kysyntää. Liikuntatieteen päivilläkin ”Curre” kävi esiintymässä. Isolle yleisölle hän ei kertonut mitään erityistä. Lite bättre – och så vidare. Miten olisi voinutkaan? Osaamisalueensa ulkopuolella hän sittenkin liikkui. Vaan ainahan koulutustilaisuuksissa on ohjelmaa oltava.

MM-kultaa on virheellisesti pidetty jäähallibuumin alkuna. Työ oli tehty ennen MM-menestystä ja tärkeimmät ratkaisut olivat tapahtuneet aiemmin. Suomeen oli rakennettu 1980-luvulla 40 jäähallia ja yhteismäärä oli vuosikymmenen lopussa 60. Vauhti ei laantunut lamasta huolimatta 1990-luvun alkupuolella. MM-huuma viritti hankkeita yhä pienemmille paikkakunnille, joilla ollaan buumista johtuen isojen korjausinvestointien edessä. Tilannetta ei helpota, että monesti samoissa kunnissa uimahallikin huutaa korjaamista. 

Yhden hallin MM-kulta varmasti nostatti pikavauhtia. Helsingissä oli pähkäilty suurhallin rakentamista 1980-luvulta lähtien. MM-kulta avasi tien Helsingin hallin valmistumiseen ennätysajassa. Kun hankkeen keulamies Hjallis Harkimo tuli toukokuulla 1995 esittelemään asiaa Valtion liikuntaneuvostoon (VLN), niin jäsenet olivat jo valmiiksi lääpällään. VLN:n rooli oli hankkeen kannalta ratkaiseva, valtion tuen varmistanut lausunto avasi rahoituskanavat. Areenan valmistuttua Harkimo lähti valloittamaan samalla konseptilla Eurooppaa. Tekemättä jäi. Toinen tarina on se, että Venäjän miehet nappasivat myöhemmin hallin osaksi Eurooppa-projektiaan.

Harkimon taustavoimana ahkeroi Kalervo Kummola, jonka asemaa suomalaisen urheilujohtamisen huipulla MM-kulta vahvisti. Kummolan on sanottu otsikoissa monesti jyrähtelevän, vaan useimmiten on riittänyt jorahtaminen toisesta suupielestä.

Senkin MM-kulta vahvisti, että poliitikkoja ei kannata aikalaistodistajina kuulla. He sanovat urheiluvoittojen hetkellä sen, mitä kansa haluaa. Juuri kulttuuriministeriksi valittu Claes Andersson onnitteli vuolaasti joukkuetta. Pääministeri Paavo Lipponen hehkutteli kultaa, mutta pelasi vanhan vesipalloilijan otteilla järjestämällä Mäkelänrinteen uintikeskukselle vähän isomman tuen kuin Helsinki-hallille.

Miten kävi MM-kullan ratkaisseen Tupu, Lupu & Hupu -ketjun? Ihan hyvin pelaajauran suhteen. Sen jälkeen Saku Koivulla ja Ville Peltosella on mennyt jääkiekon parissa keskinkertaisesti tai jopa huonommin. Koivun liikkeet Turun jääkiekkokuvioissa eivät ole sujuneet likikään ongelmitta. Peltosen valmentajaura on ollut tuskainen. Jere Lehtinen on selviytynyt veljenpojista parhaiten, mikä puolustavalle hyökkääjälle onkin ominaista.

Valmentajana on moni kultaleijona kokeillut. Mielenpainuvimman uran on tehnyt Raimo Helminen, joka nosti SaiPan loppuotteluihin keväällä 2025. Pitkä ura valmentajana on takana myös Antti Törmäsellä.

Oman elämänsä sankaria Timo Jutilaa ei voi unohtaa. On hän sen verran monta mainosta tehnyt.

Tukholman menestyshetki palautti urheilumenestysten yhteyden vertaamiseen sotasaavutuksiin. Ilmavoimien Draken-hävittäjät saattoivat kultaleijonia kuljettanutta konetta. Kenraali Adolf Ehrnrooth kävi luomassa henkeä MM-kisoissa 1997 lätkäjätkille. Paineet taisivat nousta uudessa Helsingin hallissa niin suuriksi, että tuloksena oli viides sija.

Ja jäihän keväältä 1995 korvakäytävän täytteitä. Den glider in oli vuoden 1995 virallinen kisabiisi. Jos Ruotsissa on osattu kolme sanaa suomea, sähköpatterin kyljessä lukevat ei saa peittää, niin lätkäbiisin lauseen hallitsee moni pakkoruotsin vannoutunut vastustajakin.

Antero Mertarannan MM-selostukset ponnauttivat kuuluisuuteen, josta ei selvästikään ole ollut helppo laskeutua. Joskus olisi vaan aika sanoa ”se oli siinä”. Ja jos MM-vuodesta kertovaa 1995 elokuvaa ei ole nähnyt, niin menetys ei ole suuri.

Kultahumussa ei puhuttu suuremmin siitä, että toisen maailmansodan päättymisestä oli kulunut 50 vuotta. Tai siitä, että Eurooppa-päivää oltaisiin viettämässä Suomessa ensimmäistä kertaa 9. toukokuuta.

MM-kevään voittajiin kuului Yle, joka oli saanut ostettua lähetysoikeudet takaisin MM-kisoista 1994 lähtien. Tukholmasta lähetyksiä tehtiin suuren maailman tyyliin erätaukohaastatteluineen. Ja maalikoosteissa soi Tom Jonesin If if i only knew.

Ja suurimman voiton taisi kulauttaa Hartwall, joka oli juuri tullut Karjala-turnauksen ja A-maajoukkueen sponsoriksi. Karjalan laimentunut suosio kääntyi huimaan nousuun. Kupittelun ja kiekottelun liitto on sen verran vahva.
 

Jouko Kokkonen
toimituspäällikkö, Liikunta & Tiede -lehti