Sata vuotta täyttänyt TUL sai historiakirjoituksensa ajan tasalle
Työväen Urheiluliitto täytti tammikuussa sata vuotta. Juhlavuoden kunniaksi TUL on julkaissut historiateoksen, joka ei ole hymistelevä juhlakirja. Seppo Hentilä käy läpi TUL:n lähihistoriaa ja järjestön pitkiä kaaria empaattisesti, mutta kipukohtia sivuuttamatta.
Seppo Hentilän TUL:n satavuotishistoria ”TUL liikuttaa, kasvattaa, vaikuttaa – Suomen Työväen Urheiluliitto 1919–2019” julkistettiin perjantaina 10.5.2019. Hentilä on aikoinaan kirjoittanut kolmiosaisen TUL:n 60-vuotishistorian, mutta uutuuskirja on enemmän itsenäinen teos kuin aikaisempien jatko-osa.
Sain kunnian esittää kommenttipuheenvuoron julkistamistilaisuudessa. Tein sen vähän vinosti porvarinäkökulmasta. Sinänsä ”porvarikulmaa” ei tarvinnut hakea. Olen ollut eniten mukana kolmen seuran toiminnassa: Kiuruveden Jänne, Viipurin Urheilijat ja FC Kontu (Kontulan Urheilijat). Kaikki kolme pesunkestäviä porvariseuroja.
Kirjoitan Hentilän teoksesta arvion Liikunta & Tieteen numeroon 4/2019, joten pihtailen vähän tässä blogissa. Vaan sen voi oitis sanoa, että kyseessä on merkittävästi suomalaista urheiluhistoriaa täydentävä teos. Poliittisen historian emeritusprofessori osaa vetää isoja linjoja ja yhdistää järjestötoiminnan yhteiskunnan suurempiin käänteisiin.
Emeritusprofessori Hentilä myönsi esittelypuheenvuorossaan, että urakka oli kova. Se suorastaan uhkasi näännyttää miehen. Hentilä kertoi joutuneensa kirjoittamaan vuonna 2018 jokaisena päivänä. TUL-hankkeen kanssa limittyi Hentilän kirjoittama ”Sisällissodan pitkät varjot”, joka valittiin vuoden 2018 tiedekirjaksi.
Urakasta selviytymisen mahdollisti osaltaan Hannu Itkosen johtama historiatoimikunta. Hentilä kiittääkin vuolaasti Itkosta esipuheessa. Myös Urheilumuseon asiantuntemus näkyy lopputuloksessa. Ossi Viidan arkistotyö ja Merja Vilenin osaamiseen tukeutunut kuvatoimitus ansaitsee tunnustusta.
Kuvien laadussa havainnollistuu selvimmin ero Hentilän 30 vuoden takaiseen sarjaan. Henkilökuvat ovat ilmeikkäitä ja toiminnallisiakin kuvia on varsin paljon. Urheilumuseon kokoelmissa olevat TUL:n kuvat ovat tarjonneet hyvän pohjan. Taittoa voi kiittää: selkeä, konstailematon ja luettava.
”Osapuolijako” ja ”kompensaatiokommunistit” – mitä?
Kirja on hyvä, mutta joiltakin osin se vaatii kokemus- tai perustietoja. Mietin esimerkiksi sitä, miten kahtiajaon ja vastakkainasettelun liikuntakulttuuri avautuu nuoremmalle lukijapolvelle. Ehkä ei ihan helposti: ”osapuolijako” ja ”kompensaatiokommunistit” ovat mennyttä maailmaa, jota on vaikea selittää. Maailma, joka oli olemassa 1980-luvulla, ei ihan helposti avaudu Hentilänkään tekstistä.
Ohjelmatyöstä Hentilä kirjoittaa paljon ja laajasti. Ohjelmatyössä TUL on epäilemättä selättänyt porvarivastustajansa – aivan kuten työläisseurojen painijat olivat useimmiten porvarien niskanpäällä molskilla. Vähemmälle jää minusta pohdinta ohjelmien vaikuttavuudesta. Uumoilen, että ne ovat vaikuttaneet liikuntapoliittiseen keskusteluun, onhan niitä ollut laatimassa kovan tason tekijöitä. Mutta miten paljon ohjelmat ovat suunnanneet paikallistason toimintaa?
Työläisurheilun – sikäli, mikäli sitä on – 2010-luvun identiteetin ja olemuksen määrittely osoittautuu ongelmalliseksi myös tämän teoksen pohjalta. Samalla tuli mieleen laajempi kysymys: mikä on työväenliike 2019?
Ulkoasultaan kirja on komea. Härnäsin ”porvariverkkareissani” väkeä sinivihreästä kannesta. Jälkipuheissa kävi ilmi, että taisin osua osin oikeaan. Punaistakin olisi kanteen haluttu, mutta kustantaja päättää lopulta kannen ulkoasun ja kirjan nimen. Päätynauhassa punainen näkyy. Häivähdys punaista siis.
Hentilän tekstiä lukiessa nousi vääjäämättä esiin ajatus siitä, että Suomen Valtakunnan Urheiluliiton historia on edelleen kirjoittamatta. TUL on saanut historiansa kansiin, SVUL:sta sitä ei ole. Suomalaisessa urheiluhistoriassa on edelleenkin isoja aukkoja.
Blogitekstin kirjoittaja: erikoistutkija Jouko Kokkonen, LTS
Ps. Osapuolijako tarkoitti 1990-luvulle asti TUL:n luottamushenkilöiden jakoa sosiaalidemokraatteihin ja kommunisteihin. Samassa suhteessa jaettiin myös liiton työpaikat. Kompensaatiokommunisteista alettiin puhua sen jälkeen, kun TUK yhdistyi TUL:n kanssa 1979. Kaikille TUK:n työntekijöille, jotka olivat sosiaalidemokraatteja, turvattiin työpaikka. TUL:iin otettiin vastaavasti lisää kommunistitaustaista väkeä, "kompensaatiokommunisteja".
Teoksen kansi, kustantaja SKS.