Pääkirjoitus: Kohti valintojen aikaa

Kuta kuinkin kaikki puolueet lupailivat ennen vaaleja pitävänsä koulutusta ja tutkimusta säästötoimien ulkopuolella, mutta ei se leikkauksia silti välttämättä estä. Ei, jos löytyy tapa, jolla ne voi kohdentaa kansakunnan enemmistöön uppoavalla perustelulla.

Valtiovarainministeriö teki jo ennen vaaleja valintansa toimenpiteistä, joilla valtiontalouden suunta voisi kääntyä. Lista ei ole lopullinen, tapoja lisätä tuloja tai vähentää menoja mietitään koko ajan lisää, mutta iso osa VM:n ideoista lienee tulossa käyttöön.

Myös koulutussäästöt ovat listalla. Toki vain ehdotuksena, pitäähän kaikilta hallinnonaloilta joku ehdotus olla, mutta silti.

Ja tässä onkin sanoitus, jolla koulutusleikkaukset voisi ujuttaa hallitusohjelmaan.

Jos periaate on, että kaikki säästävät, voi sillä perustella myös koulutusleikkaukset – ainakin jos mukaan tulevat saatesanat siitä, että säästöt tehdään painotuksilla, ei juustohöylällä. Tämän tyyppistä ajatusta on muutamissa viimeaikojen kommenteissa ollut jo kuultavissakin.

Suomessa ei ole aikoihin käyty kokonaisvaltaista keskustelua siitä, mitä yhteiskunta lopulta koulutus- ja tutkimussektorin panostensa vastapainoksi haluaa – ja suunnattu panoksia sen mukaisesti. On mieluummin kuristettu kaikkia kurkusta kuin katkottu kenenkään kaulaa.

Kun yhteinen kakku hupenee, tämä keskustelu tulee heräämään kaikessa. Myös koulu-, tiede- ja tutkimusasioissa. Jos juustohöylällä on raavittu jo niin, että koko toimiala uhkaa kuihtua, on toimittava toisin – höyläämisen sijasta on leikattava jotakin pois ja pidettävä muiden toimintojen rahoitus entisellään, ellei peräti korkeampana.

Mikähän on liikunta-alan koulutusta ja tutkimusta tekevän yhteisön vastaus, kun kysytään miksi leikkauksia ei kohdistettaisi juuri siihen – miksi juuri sen resurssit pitää turvata, vaikka niin monesta muusta leikataan?

Kysymys on liikuntapuolen tutkimus- ja koulutustoiminnalle kriittinen siksikin, että myös valtion liikuntabudjetin kanssa taitaa olla edessä painotuskeskustelu.

VM:n listalla oli kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön rahoituksesta 500–700 miljoonan euron leikkausidea. Näin tuli selväksi, mitä tarkoittaa se, ettei Veikkauksen tulopottia enää jaeta edunsaajille, vaan rahoitus tulee normaalin budjettiharkinnan mukaan.

Tämäkin oli vain ehdotus, mutta se houkuttanee hallitusohjelman tekijöitä. Etenkin kun tämäkin leikkaus kannustaisi toimialaa omaan painotuskeskusteluunsa.

Tuon kokoluokan leikkaus iskisi liikuntabudjettiin niin ison loven, ettei mikään juustohöylä sitä silottelisi. Eteen tulisi asia, joka olisi ajat sitten pitänyt oma-aloitteisesti kohdata, mutta eipä ole kohdattu. Jos VM:n esitys toteutuu, se pakottaa pohtimaan aivan uudella otteella minkälaista järjestörakennetta ja mitä toimintoja valtion tulee urheilussa ja liikunnassa oikeasti rahoittaa.

Siinä missä mikä tahansa koulutusleikkaus tuntuu nyt vaikealta, liikunnan ja urheilun puolella valtiovallan kannustava kepinisku olisi tässä mielessä jopa tervetullut. Sitä paitsi, jos koulutuksesta leikataan, on kohtuutonta, jos valtiontukeaan 2000-luvun kuluessa suhteettomasti veikkausautomaatin avulla kasvattaneet kulttuuri ja liikunta eivät joudu omiin talkoisiinsa.

Tämä ”jos koulutuksestakin leikataan, niin kyllä teiltäkin…”-peruste olisi tietysti kätevä tapa perustella leikkauksia muuallakin. Jo se tekee koulutusleikkauksista houkuttelevan.

JARI KUPILA

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Liikunta & Tiede -lehdessä 2/2023 ja se on luettavissa myös pdf-muodossa.