Blogi

Kirjoittaja:

liikuntatieteiden erityisasiantuntija Vilja Sipilä, LTS

Julkaistu:

01.10.2019

Jaa:

Miten suojaamme lapsia ja nuoria väkivallalta ja hyväksikäytöltä liikunnassa?

Miten suojaamme lapsia ja nuoria väkivallalta ja hyväksikäytöltä liikunnassa?

Syyskuun lopussa vietettiin Euroopan komission aloitteesta urheiluviikkoa (European week of Sport). Suomessa kohteena olivat erityisesti peruskouluikäiset lapset ja nuoret. Suomi järjesti 24.9.2019 Euroopan unionin puheenjohtajamaana seminaarin, joka käsitteli lasten liikkumiseen liittyviä uhkia. Safeguarding Children in Sport -seminaarissa arkaluonteista aihetta käsiteltiin tutkimuksen ja käytännön näkökulmista.

Pääsin tutustumaan aiheeseen jo Liikuntatieteen päivillä elokuun lopussa. Professori (emerita) Kari Fasting kertoi luennossaan (”Non-accidental violence in Sport”), että joka kolmas tyttö on kohdannut väkivaltaa ennen täysi-ikäisyyttä ja yhtä seitsemästä lapsesta on pahoinpidelty. Luvut ovat hälyttäviä. Kaikista haavoittuvaisimpia ryhmiä ovat vammaiset, lapset ja nuoret urheilijat, etniset vähemmistöt ja LTGB-urheilijat: ne, jotka ovat jo valmiiksi heikommassa asemassa. Fasting korosti, että väkivaltatapauksissa kyse on vallan ja luottamussuhteen väärinkäyttämisestä. Lapsen ja nuoren harrastusympäristön tulisi hänen mukaansa olla aina henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti turvallinen. Aikuisten ja valmentajien tulee auktoriteettiasemassa huolehtia tästä.

EU-seminaarissa Tine Vertommen Antwerpenin yliopistosta totesi, että tutkijat ovat heränneet lasten ja nuorten kohtaaman väkivallan yleisyyteen liikunta- ja urheilumaailmassa vasta viimeisimmän kymmenen vuoden aikana. Vertommen esitteli Euroopan komission toteuttamaa alaikäisten suojelua urheilussa koskevaa tutkimuskatsausta. Sen perusteella aihepiiriin liittyvien aloitteiden toteutus, seuranta ja arviointi ovat huonosti dokumentoituja ja tutkimusasetelmat vaihtelevia. Hyvien käytäntöjen kehittäminen lasten ja nuorten suojeluun vaatisikin laadukkaasti toteutettuja tutkimuksia ja vertailukelpoisia mittareita. Lisäksi käsitteiden määrittely ovat merkittävä haaste kansallisesti ja kansainvälisesti.

Suomessa ei ole virallista käännöstä termille ”safeguarding”. Olen itse viitannut tähän puhumalla lasten ja nuorten ”suojelusta” ja ”liikuntaturvasta”. Vertommenin määritelmän mukaan ”safeguarding” on ”toimenpiteitä, joilla varmistetaan kaikkien liikuntaan ja urheiluun osallistuvien lasten positiiviset kokemukset harrastaessa” ja ”toimintamalleja, joilla pidetään lapset turvassa vahingoilta, vahingoittamiselta, väkivallalta ja hyväksikäytöltä”.

Väkivalta mielletään helposti ainoastaan fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseksi. Sen alle kuuluvat kuitenkin myös henkinen väkivalta, seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö, laiminlyöminen, kiusaaminen ja tahallinen väkivalta. Liikuntaturva ja suojelu (safeguarding) vaativat selkeää määrittelyä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, jotta sen pohjalta voidaan kehittää kansainvälisesti toimivia hyviä käytäntöjä lasten ja nuorten väkivallan ennaltaehkäisyyn sekä tarvittaessa puuttumiseen liikunta- ja urheiluharrastuksissa.

Seminaarissa kuultiin käytännön esimerkkejä siitä, miten eri organisaatiot ja tahot ovat tarttuneet aiheeseen. Kansainvälinen Olympiakomitea on tuottanut kaikille avoimen webinaarisarjan, joka käsittelee lasten ja nuorten oikeuksia ja suojelua. Euroopan jalkapalloliitossa (UEFA) työskentelee häirintäasioista vastaava, jolle kuka tahansa voi laittaa viestiä. Liiton sivustolta löytyy paljon aineistoa lasten ja nuorten suojelusta. Erasmus+ -ohjelmalla on meneillään kolmivuotinen hanke i-Protect, jossa kehitetään lasten turvallista urheiluharrastusta palveleva sähköinen alusta. Se sisältää työkaluja ja ohjeita väkivallan eri muotojen ennaltaehkäisemiseen. Sivusto on tarkoitettu ruohonjuuritason organisaatioille, alaikäisille urheilijoille ja heidän vanhemmilleen, valmentajille ja johtajille.

Voi pohtia, kuinka tehokkaasti näillä keinoilla voidaan puuttua lasten ja nuorten kohtamaan väkivaltaan. Lapsen tai nuorten on vaikea tuoda esiin itseensä kohdistunut väkivalta. Liikunta ja urheiluharrastuksissa luodaan vahvoja luottamuksellisia suhteita. Ne voivat olla harrastusryhmässä harrastavien vertaisryhmäläisten välisiä suhteita tai kenen tahansa harrastuksen parissa toimivan ja harrastajan välinen suhde. Väkivaltaa voi ilmetä kaikissa suhteissa, ei aina valmentajan ja valmennettavan välillä.

Mitä merkityksellisempi ja tärkeä luottamussuhde, sitä hankalampaa uhrin on tuoda tapahtunut esiin. Lapsi tai nuori voi kokea voimakkaita häpeän ja syyllisyyden tunteita. Hän voi pitää itseään syyllisenä kohteluun. Nuori ei halua rikkoa luottamuksellista suhdetta pelätessään hylkäämistä. Uhri saattaa luulla väkivallan olevan normaalia ja hyväksyttävää, koska rajoista ei ole puhuttu. On tyypillistä, että lapsi tai nuori pelkää, että häntä ei uskota. Puheeksi ottamisen kynnys voi olla todella korkea.

Miten voimme tehdä lasten ja nuorten liikuntaympäristöstä turvallisemman? Toimia tarvitaan niin ylätasolla kuin kentällä. Väkivallan pitää olla määritelty käsitteellisesti niin, että harmaata aluetta tai tulkinnanvaraa ei ole. Alaikäisen koskemattomuus ja turvallisuus on oltava kaiken toiminnan lähtökohta. Avun pitää löytyä läheltä.

Tietoisuus paranee koulutuksen ja tiedottamisen avulla. Lajiliittojen sivuilta tulisi löytyä toimintaohjeet, miten väkivaltatapauksiin puututaan ja miten ne käsitellään. Lajiliitoilta pitäisi vaatia alaikäisten suojelun käsikirjaa/ ohjeistusta.

Viestin toimintaohjeista pitää välittyä myös kentälle. Kaikkien liikunnan ja urheilun parissa toimivien pitää saada tieto käsitteistä, toimintapolitiikasta ja oikeuksista. Lapsia ja nuoria tulee rohkaista tuomaan esille arkaluontoisia kokemuksiaan luottamuksellisesti ilman tuomitsemista. Auktoriteettiasemassa olevien on puolestaan huolehdittava, että turvallisen ympäristön takaavia pelisääntöjä noudatetaan ja niitä toteutetaan yhdenvertaisesti.

Blogitekstin kirjoittaja: liikuntatieteiden erityisasiantuntija Vilja Sipilä, LTS