Miten lapsen oikeudet toteutuvat liikunnassa ja urheilussa?

Lapsen oikeuksien toteutumiseen liikunnassa liittyvät ongelmat ovat olleet parin viimeisen vuoden aikana paljon esillä. Aihetta on puitu niin liikuntakuplassa kuin valtamedioissa. Keskustelua on herättänyt muun muassa Nuorisotutkimusverkoston alkuvuonna 2020 julkaisema kirjoituskokoelma ”Siitä on pikemminkin vaiettu” – kirjoituksia kiusaamisesta, syrjinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa (Berg ym. 2020). Kokoelmassa lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun epäkohtiin tarttui laaja joukko asiantuntijoita (linkki julkaisuun). Syksyllä tuli keskustelun toinen aalto, kun Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry julkaisi Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa -tutkimuksen (linkki julkaisuun). 

Kielteisiä esimerkkejä riittää. Suomi on toisaalta puolustanut lapsen oikeuksia liikunnassa kansainvälisillä foorumeilla. Euroopan unionin puheenjohtajamaana Suomi järjesti 24.9.2019 seminaarin, joka käsitteli lasten liikkumiseen liittyviä uhkia. Safeguarding Children in Sport -seminaarissa arkaluonteista aihetta lähestyttiin tutkimuksen ja käytännön näkökulmista. Seminaari ajoittui samanaikaisesti Euroopan urheiluviikon (European Week of Sport) kanssa. Seminaarin annista voi lukea lisää blogikirjoituksesta. Vaikka Suomessa lapsen oikeudet toteutuvat moniin muihin maihin nähden hienosti, on omalla tontilla silti vielä paljon tekemistä. 

Itä-Suomen yliopiston professori Virve Toivosen mukaan EU:n komission vuonna 2019 teettämässä selvityksessä Suomen urheilupolitiikan valmiudet turvata lapsen oikeudet urheilussa arvioitiin kolmiportaisella asteikolla matalimmalle tasolle. Mukana selvityksessä oli viisitoista maata (lue julkaisu). Asiaan voi vaikuttaa se, että Suomessa on herätty teemaan vasta hiljattain. Toivonen toi esiin myös lainsäädännön puutteet. Hallituksen esityksessä liikuntalaiksi (HE 190/2014 vp) keskeiseksi tavoitteeksi määritellään lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen edistäminen liikunnan avulla sekä eriarvoisuuden vähentäminen liikunnassa (Liikuntalaki 2 §). Toivosen mielestä lasten tulisi kuitenkin näkyä nykyistä vahvemmin lain sääntelyssä, jotta tavoitteet siirtyisivät paremmin käytäntöön. 

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen kertoi, miten Yhdistyneiden kansakuntien Lapsen oikeuksien julistuksen tulisi ohjata lasten liikunnan ja urheilun toimijoita. Pekkarisen mielestä lapsen oikeuksia voidaan aidosti edistää vasta, kun yhteiskunnassa hylätään perinteinen ajatus lapsuudesta ajanjaksona, jolloin kehittymätön ihmisolento sosiaalistuu kohti täysi-ikäisyyttä. Perinteisen, nyt jo vanhentuneen, näkemyksen mukaan lapsuus on vain vaihe ennen aikuistumista. Tämä näkemys vähättelee lapsuuden merkitystä ja ajaa helposti aikuislähtöiseen ajatteluun. Siksi näkökulma tulisi päivittää. Lapsuus on itsearvoista ja tärkeää ja lapsilla on siihen oikeus. Lapsia tulee kunnioittaa yksilöinä ja tunnustaa heidän yhteisöjen aktiivisiksi jäseniksi.

Asiantuntija Mina Mojtahedi Ihmisoikeusliitosta kysyi, ymmärretäänkö liikunnassa ja urheilussa tarpeeksi hyvin, mitä lapsen oikeuksilla tarkoitetaan. Esimerkkinä Mojtahedi käytti kiusaamista. Lapset saattavat puhuvat kiusaamisesta, vaikka kyseessä on oikeastaan häirintä tai syrjintä. Tiedossa on, että etenkin uskonnollisiin tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kokevat syrjintää tai häirintää. Lapset eivät aina osaa sanoittaa kokemuksiaan. Aikuisetkaan eivät osaa tunnistaa, milloin kyseessä on häirintä tai syrjintä. 

Miten lasten oikeudet toteutuisivat paremmin käytännössä? Teemaseminaarin puhujat olivat yhtä mieltä siitä, oli että lapsia tulisi osallistaa ja kuulla enemmän toiminnassa. Heidän tulisi saada esittää omia mielipiteitään ja toimia turvallisessa toimintaympäristössä. Kuulluksi tuleminen on tärkeää itsenäisyyden ja itsetunnon kasvamisen kannalta. 

Liikunnassa ja urheilussa ei ole kyse vain lajista, vaan myös kokonaisvaltaisesta kehityksestä. Siksi liikunta onkin niin lasten kuin aikuisten keskuudessa niin suosittua. Liikkuessaan lapset pääsevät haastamaan itseään ja oppivat uusia asioita, joka lisää minäpystyvyyden tunnetta. Ryhmässä opitaan arvokkaita sosiaalisia taitoja. Lasten liikunnassa ja urheilussa lapsi on keskiössä, itseisarvo. Aikuinen on väline, jonka velvollisuutena on luoda turvallinen yksilölliseen kasvuun ohjaava toimintaympäristö. Kuten SC Vantaan esitys pelkisti asetelman: ”Jos lapsi ei halua tehdä takaperin volttia, ei sitä ole pakko tehdä”.

Lapsen oikeuksien toteutumisen tulee ohjata toimintaa niin lainsäädännössä kuin ruohonjuuritasolla. Lasten parissa toimivien aikuisten tietoisuutta lapsen oikeuksista tulee vahvistaa. Kaltoinkohtelun eri muodot tulee tunnistaa paremmin. 

Lasten ja nuorten kanssa toimiminen vaatii aikuisilta paljon. Pitää olla rohkeutta katsoa epäkohtia omassa toiminnassa, jotta ne voi korjata. Pelkkä tunnistaminen ei riitä, vaan tarvitaan myös konkreettisia ohjeita ja toimintamalleja siitä, mitä seuraa lapsen oikeuksien rikkomisesta. Sen lisäksi lapsia tulisi kuulla yhä enemmän heitä koskettavassa päätöksenteossa. Lapset ovat idearikkaita ja älykkäitä, mitä ei aikuisten sovi unohtaa.

Vilja Sipilä
Liikuntatieteiden erityisasiantuntija
Liikuntantatieteellinen Seura