Liikunta ja Tiede -lehti Liikunta & Tiede -lehti 4/2019

Kirjoittaja:

LitT Elina Hasanen

Julkaistu:

06.09.2019

Luonto lisää lasten liikettä – mutta mistä aikaa luonnolle?

Luonto lisää lasten liikettä – mutta mistä aikaa luonnolle?
Kuva: Minna Jokinen.

Mitä tapahtui, kun neljä koululuokkaa pääsi kokonaisiksi päiviksi liikkumaan luontoon. Lapset kantoivat retkiltä kotiin intoa ja malleja luonnossa liikkumiseen. Kaverisuhteet ja yhteishenki vahvistuivat. Jopa ote ruuduista kirposi. Luonnossa liikkuminen jää kuitenkin liian usein taka-alalle, kun arki painaa päälle.

Luontoympäristön ja luonnossa liikkumisen on todettu tukevan lasten ja nuorten hyvinvointia, kasvua ja kehitystä monin tavoin. Läheisen luontosuhteen rakentuminen lapsena tukee liikunnallista elämäntapaa myös aikuisuudessa. Viime vuosikymmeninä huoli lasten pääsystä luontoon ja luontosuhteen heikkenemisestä on lisääntynyt. (Hartig ym. 2014.)

Kun etsitään mahdollisuuksia vahvistaa lasten suhdetta luonnossa liikkumiseen, on tarpeen tuntea luonnossa liikkumisen tapojen lisäksi myös sen asema lasten elämässä ja arjessa. Kiinnittyminen luonnossa liikkumiseen, kuten mihin tahansa toimintaan edellyttää sekä subjektiivisia merkityksellisyyden kokemuksia että suotuisia olosuhteita ja rakenteellisia kehyksiä arkitodellisuudessa. (Itkonen & Kauravaara 2015; Simula 2012, 13-14.)

Luonto lisää liikettä -hankkeessa vietiin 10–11-vuotiaita lapsia luontoon haluten tarjota heille tarttumapintaa hyvinvointia lisäävään luonnossa liikkumiseen. Hankkeen tutkijat halusivat saada lasten äänen esiin. He kysyivät, millainen luonnossa liikkuminen on lapsille mielekästä ja merkityksellistä. Lasten kokemukset ja merkityksenannot toivat esiin, millaista arkitodellisuutta ne heijastavat. Millainen osa luonnossa liikkumisella on lasten elämän kulttuurisissa, sosiaalisissa ja fyysisissä konteksteissa?

Vapautta ja ulkoilmaa, oppeja ja luokkahenkeä

Luontoliikuntapäivät olivat luonnossa oman luokan kanssa vietettyjä koulupäiviä. Päiviin kuuluneet aktiviteetit, toimintatavat ja toiminnan tulokset merkityksellistyivät osin tavallisen kouluarjen vastapainona, osin sitä tukevina asioina.

Lapsille tärkeä vapauden tuntu syntyi valinnanvapaudesta toiminnan muotojen, tahtien ja tapojen sekä tavoitteiden suhteen. Päivät olivat aikuisten raamittamia. Ne sisälsivät paljon ohjausta, mutta aikaa ja tilaa jäi myös omaehtoiselle liikkumiselle ja muulle ajanvietolle. Lapset ottivat tämän ilolla vastaan ikuisjohtoisen arjen vastapainoksi. Vapauden tuntu sai liikettä aikaan, ja luonto toimintaympäristönä edisti vapauden tuntua. Luonto on omaehtoisuuden ja leikkisyyden salliva ja jopa niihin kannustava, tarkoituksenmukaisuutta korostaviin luokkahuoneisiin ja liikuntapaikkoihin verrattuna väljempi tila. (Ks. Hasanen 2017; Skår ym. 2016.)

Luontoliikuntapäivillä koetut aistielämykset olivat lapsille tärkeitä. He kokivat raikkaan ulkoilman, rauhan ja kauneuden arjesta erottuviksi. Pitkäaikainen ulkona oleminen oli harvinaista lasten elämässä. Sitä ei oudoksuttu, vaan he kokivat sen tulleen tarpeeseen. Lapset yhdistivät raikkaassa ilmassa oleskelun muun muassa parempaan koulun arjessa jaksamiseen.

Merkityksellistä oli myös uuden oppiminen. Oppimisen taustalla oli riittävä määrä ohjausta, mutta liiallinen tavoitteellisuus onnistuttiin välttämään ja sen sijaan ruokkimaan kokemusta omien taitojen riittämisestä. Liikuntataitojen yhteydessä tämä on tärkeää, sillä koettu lahjakkuuden puute ja pärjäämiseen liittyvät huolet estävät usein liikuntaharrastuksiin osallistumista (Hakanen ym. 2019, 23). Luontoliikuntapäivillä uusien liikkumisen muotojen kokeilu ja toimintojen sopiva haasteellisuus toivat lapsille onnistumisen ja itsensä ylittämisen kokemuksia.

Yhdessäolon ja yhteisöllisyyden merkitykset nousivat tärkeiksi, kun luokka vietti kokonaisia päiviä toimien yhteistyössä ja välillä kilpaillen. Kaverisuhteiden tiivistyminen ja koko luokan yhteishengen vahvistuminen olivat kallisarvoisia viemisiä kouluarkeen. Lapset katsoivat luontoliikuntapäiviä sekä niiden antia vahvasti sosiaalisesta näkökulmasta, mikä heijastaa vertaisryhmien merkitystä tässä iässä. Joihinkin aktiviteetteihin sisältynyttä kilpailullisuutta lapset arvostivat vähemmän. He kokivat kilpailun vastakkaisena yhteistyölle ja yhteen kuulumiselle. Kilpailu ei siten vastaa kaikkien lasten tarpeita, eikä ole omiaan vahvistamaan suhdetta luonnossa liikkumiseen. Havaintoa voi verrata tutkimustuloksiin, joiden mukaan kilpailullisuus koetaan yleisesti liikunnan harrastamisen esteeksi, eikä enää tärkeäksi merkitykseksi (Hakanen ym. 2019; Koski & Hirvensalo 2019).

Rauhaa – myös ruuduista

Luonnossa liikkumisella vaikutti olevan melko vankka sija lasten arvomaailmassa. Yli puolet interventioon osallistuneista lapsista arvioi sen itselleen hyvin tärkeäksi asiaksi ja noin 90 prosenttia hyvin tai melko tärkeäksi asiaksi. Interventio edisti lasten kiinnittymistä luonnossa liikkumiseen tutustuttamalla luonnossa liikkumisen muotoihin ja tarjoamalla omakohtaisia kokemuksia sen vaikutuksista hyvinvointiin. Moni vaikutti löytävän luonnossa liikkumisesta uusia itselleen merkityksellisiä asioita.

Ajallemme tyypillinen urbaani luontokäsitys, jossa luonto nähdään arjen vastapainona (esim. Simula 2012), paistoi aineistosta. Lapsille luonto edustaa ensisijassa aistielämyksiä, rauhaa ja elpymistä sekä vapautta ja leikkisyyttä. Luontoon vetäydytään arjen ympäristöistä ja velvollisuuksista hyvän olon lähteille. Luonto on myös kontakteja eläimiin ja kasvillisuuteen sekä yhdessäolon paikka, jossa liikuttiin kavereiden ja perheen kanssa. Luonnossa liikkumista katsotaan myös sen hyvinvointivaikutusten eli hyötyjen kautta; se virkistää koulutehtävien lomassa ja kohentaa fyysistä kuntoa.

Luontoon lähdetään yleensä lähelle, yleensä metsään. ”Tärkeimmäksi” ulkoiluympäristöksi koetaan kuitenkin vesistöt. ”Luontoa” ei aineistonkeruussa määritelty. Aineistosta tuli ilmi, että kaupungissa asuville lapsille ”luonnoksi” saattaa riittää puiden olemassaolo. Haastatteluissa tuli esiin myös luontoympäristöön liittyviä pelkoja. Esimerkiksi eksymistä pelkäävälle kaupunkilaistytölle arjen mieluisa luontoympäristö oli lähellä tuttua urbaania: ihmisiä ja kulkuväyliä.

Lapset näkivät luontoon lähtemisen myös irtautumisena ruutujen ääreltä. Ruutuaika jossakin muodossa kuului lähes joka toisen lapsen vapaa-ajan suosikkipuuhien joukkoon. Ajanvietto ruutujen äärellä näyttäytyi lapsille tärkeänä asiana sekä helppona valintana. Siitä puhuttiin myös kielteiseen sävyyn joutavana oleiluna, joka oli hyvä keskeyttää virkistävään ulkoiluun. Teknologian käyttö luonnossa liikuttaessa ei aineistossa tullut esiin, vaan ruudut ja luonto nähtiin erillisinä ja vastakkaisina tiloina.

Aikaa luonnolle

Suurin osa lapsista piti luonnossa liikkumista mieluisana arjen tekemisenä. Huomattava osa lapsista kyselyittäin noin 30–50 %) kertoi liikkuvansa luonnossa kuitenkin melko harvoin. Lasten selityksissä korostuivat ajan puute sekä muun tekemisen määrä. Kokemus ajan puutteesta viittaa paitsi koulutehtävien kaltaisiin velvollisuuksiin myös ajankäytön priorisointiin. Ruudun ääreen oli helppo jäädä. Harrastukset olivat tärkeitä mutta aikaa vieviä, eikä niiden jälkeen enää lähdetty iltapimeässä ulos. Luonnossa liikkuminen oli kovin usein arjessa altavastaaja koetuista merkityksistään ja todetuista vaikutuksistaan huolimatta.

Havainnot käänsivät ajatukset siihen, kuinka aikuiset ohjaavat lasten ajankäyttöä ja millaisiin tiloihin arkea sijoitetaan. Kuinka ujuttaa luonnossa liikkumista lasten arjen rakenteisiin, tehdä se sekä helpommaksi että arvostetummaksi valinnaksi? Tämänkin tutkimuksen tulokset korostavat lähellä sijaitsevien viherympäristöjen merkitystä. Koulun puoleen kääntymiselle on perusteluja. Luonnossa liikkumisen määrää koulussa piti liian vähäisenä lähes puolet tutkituista, ja intervention anti etenkin lasten sosiaaliselle hyvinvoinnille koululuokassa oli selvä. Mietittävää löytyy liikuntaseurojen harjoituspaikoista. Pohtia voi myös perheiden ajankäyttöön liittyviä arvoja, sillä yhdessä luonnossa vietetyn ajan lisääminen olisi sekä lasten, vanhempien että yhteiskunnan intressien mukaista (ks. Lapsen aika – Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040).

Aikuisten hallinnoimien instituutioiden rinnalla elävät lasten ja nuorten todellisuudessa heidän omat kulttuurinsa omine pyrkimyksineen. Nähtäväksi jää esimerkiksi, millaisiin suuntiin ilmastonmuutos ja luonnon kasvava arvo vievät omaehtoisen liikkumisen kulttuureita sekä miten kehittyy ruutujen ja luonnon rinnakkaiselo.

ELINA HASANEN, LitT
Sähköposti: elina.hasanen@gmail.com

Artikkeli perustuu tutkimukseen Hasanen, E. & Vähäsarja, K. 2019. Luonto lisää liikettä – Mikä innostaa kouluikäistä? Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 228. Tutkimusraportti on luettavissa Metsähallituksen verkkosivuilta: https://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/2379

LÄHTEET

Hakanen, T., Myllyniemi, S. & Salasuo, M. 2019. Oikeus liikkua. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2018. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö / Valtion liikuntaneuvosto / Valtion nuorisoneuvosto/ Nuorisotutkimusverkosto.

Hartig, T., Mitchell, R., de Vries, S. & Frumkin, H. 2014. Nature and Health. Annual Review of Public Health 35, 207–228.

Hasanen, E. 2017. ”Me ollaan koko ajan liikkeessä” – Tutkimus nuorten omaehtoisen liikkumisen muodoista ja merkityksistä tilan kehyksissä. Studies in Sport, Physical Education and Health 261. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Itkonen, H. & Kauravaara, K. 2015. Tulkintojen jäljillä. Teoksessa H. Itkonen & K. Kauravaara (toim.) Liikunta kansalaisten elämänkulussa. Tulkintoja liikkumisesta ja liikunnanedistämisestä. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 296. Jyväskylä: LIKES, 135–182.

Koski, P. & Hirvensalo, M. 2019. Liikunnan merkitykset ja esteet. Julkaisussa S. Kokko & L. Martin (toim.) Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019:1. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, 67–74.

Lapsen aika – Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-698-0.

Simula, M. 2012. Luonnossa liikkumisen kulttuuriset representaatiot – Diskurssianalyysi suomalaisten luonnossa liikkumista käsittelevistä haastatteluista. Studies in Sport, Physical Education and Health 182. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Skår, M., Gundersen, V. & O’Brien, L. 2016. How to engage children with nature: Why not just let them play? Children’s Geographies 14 (5), 527–540.

 

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Liikunta & Tiede -lehdessä 4/2019 ja se on luettavissa myös pdf-muodossa.

Luontoliikuntapäivään kuulunut melonta oli uusi liikuntamuoto monille lapsille. Vesillä liikkuminen kysyi myös yhteistyötaitoa kaverin kanssa. Kuva: Minna Jokinen.

Luontoliikuntapäivään kuulunut melonta oli uusi liikuntamuoto monille lapsille. Vesillä liikkuminen kysyi myös yhteistyötaitoa kaverin kanssa. Kuva: Minna Jokinen