Blogi

Kirjoittaja:

Jouko Kokkonen, toimituspäällikkö, Liikunta & Tiede -lehti

Julkaistu:

18.12.2025

Jaa:

Lisää liikettä joulukalentereilla?

Lisää liikettä joulukalentereilla?

Joulun alla innostuin kotisohvalla tutkiskelemaan verkosta löytyviä liikunnallisia joulukalentereita. Kovin sykähdyttäväksi ne eivät osoittautuneet.

Jouluna pitäisi olla maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Ruodin kuitenkin liikunnallisia joulukalentereita kriittisesti sillä uhallakin, että jään ilman lahjoja.

Liikunnallisia joulukalentereita löytyy nettihaulla melkoinen liuta. Liikkuva koulu, Liikkuva varhaiskasvatus ja Liikkuva opiskelu ovat koonneet joulukalentereita, joiden on toivottu tuovan liikettä joulukuuhun. Liikkuvan perheen joulukuun ulkoiluvinkit kannustavat Facebookissa lähtemään ulos ja luontoon. Vinkkien kerääjien mukaan liikunnallinen joulukalenteri lisää liikettä opiskelu- ja työpäiviin ja piristää joulunodotusta.

Myös Finlands Svenska Idrott on laatinut oman Julkul 2025 -joulukalenterin. Tämän vuoden kalenteri olisi vaatinut sähköpostitilauksen, jota en jaksanut tehdä. Viime vuoden kalenteri oli sinänsä pirtsakka, mutta kovin asiapitoinen. Valistuksen voimaan luottaa myös Liikkuvat-kokonaisuus. Liikkuva opiskelu patistaa lisäämään aktiivisuutta opiskelu- ja työmatkoihin.

Mikä piristäisikään enemmän pimeitä työ- ja opiskelupäiviä kuin hyötyliikunta? Tsempatkaa oppilaitoksenne opiskelijoita ja henkilökuntaa liikkumaan kävellen tai pyörällä töihin.”

Sain myös tietää, että ”tulostettavat taukoliikuntakortit tuovat liikettä opetukseen”. Ärisen mielessäni vastaan: eikö edes joulun alla pääse turvaan liikuntavalistukselta.

Liikkuvan koulun vinkeistä löytyvä Physical Education Advent Calender tarjoaa päivittäisen liikuntatehtävän, jonka väitetään olevan ”hauska ja helppo”. Kenelle on, kenelle ei. Jalkapallojunioreita seuranneena voin sanoa, etteivät kaikki liikkeet luonnu liikuntaa harrastaviltakaan tuosta vain. Varsin kilpailuhenkisiäkin tehtävät ovat. Isä ja poika kilpailevat parin, kolmen minuutin mittaisissa videoissa, kumpi pystyykö tekemään useampia toistoja tai yltää pitempään suositukseen. Homman pilaa pahiten videosta toiseen toistuva rasittava konemusa.

Lapin kaupunkiluonto luo outoa taikaa

Joulukalenterisuosikkini löytyi Rovaniemeltä. Lapin seniori- ja aikuiskuntoutus Oy on laatinut liikunnallisen joulukalenterin, jonka luukuista avautuu yksinkertainen liikuntavinkki. Suurin osa liikkeistä luontuu keneltä tahansa. Luminen näkymä tuo jouluntuntua.

Liikkujat ovat tavallisissa ulkoiluvaatteissa eivätkä näytä himoliikkujilta. Pieni miinus siitä, että yhtään miestä ei videoilla esiinny.

Paikallisille tarjoaa pientä aivojumppaa kuvauspaikkaa koskeva kysymys. Rovaniemen kaupunkiluonto näkyy useissa videoissa ja luo jouluista tunnelmaa. 16–21 sekuntia pitkät videopätkät ovat sopivan napakoita. Ääntä ei ole, mutta näin lyhyissä pätkissä se ei ole tarpeenkaan. Kalenteri on konstailemattoman sympaattisuutensa ansiosta pienen otantani selvä voittaja.

Liikunnallisia joulukalentereita yhdistää valistava ote, jossa sinänsä ei ole mitään pahaa. Toisaalta ne eivät suuremmin tempaise mukaansa. Kaikkineen ne ovat hyviä vinkkipaketteja liikuntatuokioiden järjestäjille ja myös niille, joita valistava ote ei häiritse.

Silmäys liikunnallisten joulukalentereiden tarjontaan kertoo, ettei mukaansatempaavan kalenterin tekeminen ole helppoa. Liikunta-aiheisia joulukalentereita löytyisi myös erilaisia liikuntavälineitä sisältävinä. Niitä en käynyt testaamaan. Kävi mielessä, että kalentereista löytyvistä välineistä saa ainakin hyvää vauhtia liikunnallisiin uudenvuodenlupauksiin.
 

Jouko Kokkonen
toimituspäällikkö

 

Linkit:

Liikunnallisilla joulukalentereilla liikettä joulukuuhun https://liikkuvakoulu.fi/ideapankki/idea/liikunnallisilla-joulukalentereilla-liiketta-joulukuuhun/

Liikunnallinen joulukalenteri: 24 liikettä lisäävää vinkkiä joulukuuhun https://liikkuvaopiskelu.fi/ideapankki/idea/liikunnallinen-joulukalenteri-24-liiketta-lisaavaa-vinkkia-joulukuuhun/

Physical Education Advent Calender (@aratjaujotourstories) https://www.youtube.com/playlist?list=PLaOhq-TCnHO5TzvbpI-EQeUfqgaieaXDF

Julkalender 2025. (Julkul 2017–2025) https://idrott.fi/barnochunga/inspiration/kalendrar

Lapin Seniori- ja aikuiskuntoutuksen joulukalenteri https://www.facebook.com/lapinseniorijaaikuiskuntoutus/