Liikunta kuuluu kaikille, vai kuuluuko?

Kävelemme Kati Kauravaaran kanssa Malminkartanon täyttömäelle hakemaan laajoja perspektiivejä paitsi Länsi-Helsingin maisemiin, myös liikunnan yhdenvertaisuuden kysymyksiin. Kati tutki vuonna 2013 julkaistussa väitöskirjassaan liikunnan merkitystä nuorten kone- ja metallialan opiskelijoiden elämässä. Etnografisin keinoin hän pääsi lähelle nuorten arkea ja elämäntapaa sekä sitä, miksi he ylipäätään valitsevat tiettyjä asioita omaan elämäänsä.

– Tarkastelin, mitä ovat heidän elämänsuolansa, kuten niitä kutsuin. Niitä olivat vaikkapa hetkessä eläminen, kiireettömyys, mahdollisimman vähällä pääseminen ja kaverit. Tämähän ei ollut kovin yllättävää sinänsä. Liikuntatoimijat eivät useinkaan huomioi tällaista elämännäkemystä.

Katin mukaan  nuoret miehet voisivat tarttua hetkessä mahdollisuuksiin, jos niitä olisi. He käyttivät aikaansa ja hengailivat esimerkiksi huoltoasemilla. Heidän liikkumistaan voitaisiin lisätä tarjoamalla liikuntamahdollisuuksia juuri siellä, missä he muutenkin oleilevat.

Liikunnan myyttejä murtamassa

Mietimme, millä kaikilla tavoilla yhdenvertaisuus ja eriarvoisuus liittyvät liikuntaan. Onko niitä koskien vallalla vaikkapa jokin yleinen väärinkäsitys? Katin mukaan liikuntakentällä kaksi yleisesti esillä olevaa fraasia ovat ”liikunnan hyvä kertomus” sekä ”liikunta on yhteinen kieli”.

–  Molemmat ovat hyvin myönteisiä myyttejä. Liikunnan hyvän kertomuksen sisälle mahtuu paljon kaikkea sitä hyvää, mitä urheilulla on saatu aikaan, kuten miten pikkuinen Suomi on juostu maailmankartalle ja liikunnan myönteiset terveysvaikutukset. Ja tämä yhteinen kieli sanoo, että olemme kaikki mukana ja  yhdenvertaisia liikunnassa. Näiden viestien taakse hukkuu kuitenkin se, että valitettavasti tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät ole itsestäänselvyyksiä liikunnankaan kentällä. Liikunta ja urheilu eivät ole erillinen saareke, jossa asiat olisivat paremmin kuin muualla yhteiskunnassa.

Eli nämä hyvän liikunnan myytit eivät liity pelkästään huippu-urheiluun?

– Eivät mielestäni, vaan koskevat kaikkea liikkumista. Kokosimme Liikuntatieteellisen Seuran Jouko Kokkosen kanssa kymmenestä vertaisarvioidusta artikkelista koostuvan kirjan Eriarvoisuuden kasvot liikunnassa, joka osoittaa, ettei yhdenvertaisuus valitettavasti toteudu liikuntakentällä. Kirjan artikkelit ovat moniäänisiä puheenvuoroja eriarvoisuuden eri puolista. Ne näyttivät ensin yksittäisiltä, tiettyjä ryhmiä koskevilta ilmiöiltä. Mutta kun minulla oli Eva Rönkön kanssa mahdollisuus tarkastella artikkelien kokonaisuutta, alkoikin näyttää siltä, että liikunnan eriarvoisuus ei ole mikään marginaali-ilmiö. Tietyt samat piirteet toistuvat eri vähemmistöryhmien parissa.

Näkyykö eriarvoisuus suoraan siten, että vähemmistöihin kuuluvat liikkuvat vähemmän?

– Noin se usein esitetään. Pitäisi kuitenkin nähdä, miksi ihminen ei ehkä pääse liikkumaan siten kuin haluaisi. Hän voi kokea turvattomuutta jossakin liikuntaryhmässä. Hänellä on ehkä vain vähän mahdollisuuksia päättää omasta vapaa-ajastaan tai hän ei ehkä usko omiin kykyihinsä. Valinnanvaraa voi olla vähän tai ihminen saattaa kokea, että jotkin palvelut eivät juuri hänen kaltaisilleen tarkoitettu. Mitä useampaan liikkumisen kannalta kielteisesti asemoituvaan ryhmään ihminen kuuluu samanaikaisesti, sen haastavampaa hänen on löytää paikkansa liikunnan kentältä osallistujana tai aktiivisena toimijana.

En voi olla kysymättä Katilta: kenen vastuulle tämä eriarvoisuuden purkaminen kuuluu?

– Eriarvoisuus ei synny itsestään, vaan on tulosta meidän kaikkien toiminnasta. Sen purkaminen on meidän kaikkien vastuulla alkaen ihan siitä, mitä me yksittäiset kansalaiset voimme asialle tehdä. Mielestäni voimme paljonkin. Voin aloittaa miettimällä, millaisia ennakkokäsityksiä itselläni on tietystä ryhmästä. On luonnollista, että meillä kaikilla on ennakkoluuloja, mutta on tärkeä  pyrkiä tiedostamaan ne. Tiedostaminen on edellytys sille, että voin muuttaa omaa käytöstäni ja toimintaani.

Kati avaa, miten näemme tiettyä ryhmää edustavaksi luokitellun ihmisen liian usein vain tuon tietyn ryhmän kautta. Kun kohtaamme ihmisen, kohtaammeko hänet yksilönä vai tietyn ryhmän edustajana? Olemmeko kiinnostuneita hänestä vai oletammeko jo valmiiksi, mitä hän haluaa ja toivoo?

Terveisiä kuntiin

Kiipeämme Malminkartanon kuntoportaita pitkin mäen huipulle. Samalla keskustelemme siitä, miten tasavertaisia liikuntamahdollisuuksia voidaan luoda.

– On vaikea sanoa, kuinka laajasti liikkumiseen liittyvät eriarvoisuusongelmat nähdään. Paljon enemmän olisi kuitenkin havaittavaa, jos katsottaisiin tarkemmin. Yksi keskeinen keino yhdenvertaisuuden edistämiseksi on osallistaminen. Nähdäänkö kuntalaiset toiminnan kohteina vai otetaanko heidät subjekteina mukaan liikunnan edistämiseen toiminnan suunnittelusta alkaen?

Liian usein oletetaan, että tietyn ominaisuuden osalta samaan ryhmään kuuluvilla ihmisillä olisivat samanlaiset mieltymykset ja kiinnostuksen kohteet, eikä näin tietenkään ole, Kati sanoo. Meillä on paljon ennakkokäsityksiä siitä, miten ihmiset haluaisivat liikkua. Emme välttämättä tiedä haluaako ihminen liikkua vertaisryhmänsä kanssa, vai osallistua yleiseen kaikille tarkoitettuun toimintaan. Liian eriytetyt palvelut eivät tue sosiaalisten suhteiden lähentymistä eri väestöryhmien välillä. Näitä olisi hyvä pohtia, jotta tarjonta sopisi mahdollisimman monille.

Esimerkiksi uimahallien erilliset kulttuurisille ryhmille tarkoitetut uimavuorot tulevat tästä mieleen. Katin mukaan toinen tärkeä näkökulma on viestintä.

– Miten kunta viestii liikuntamahdollisuuksista, millaista kieltä ja kuvitusta käytetään: kutsuuko se monenlaisia ihmisiä mukaan moninaisuutta ilmentäen vai ruokkiiko se stereotypioita viestimällä, että tarjonta on suunnattu vain tietynlaisille ihmisille Ja onko tarpeen viestiä ulkomaalaistaustaisten henkilöiden liikkumisesta kotouttavana, lihavien henkilöiden kohdalla laihduttavana tai vaikeasti vammaisten henkilöiden kohdalla kuntouttavana. Mitkä ovat näihin ryhmiin kuuluvien ihmisten omat tarpeet ja toiveet liikuntapalveluille? Viestinnän avulla voidaan luoda uusia mielikuvia ja stereotypioita ja valjastaa ne yhdenvertaisuutta palvelevaksi.

Pyydän Katilta terveisiä kuntien liikuntatoimille. Ensimmäiset terveiset koskevat liikunnan järjestämistä: onko kunnassa ihmisryhmiä, joita liikuntatoimi ei ole tavoittanut ja olisiko heitä syytä houkutella mukaan toimintaan? Sama koskee ohjaajia. Kuinka moni ohjaajista edustaa tiettyä vähemmistöä? Katin mukaan olisi syytä tarkastella, ketkä valitaan eri tehtäviin, ketkä niihin hakeutuvat ja miksi. Olisi hienoa, jos saisimme liikuntatoimijoiden taustoja monipuolistettua.

– Paralympiakomitealla on Vammaiset vaikuttajiksi -hanke, joka lisää vammaisten henkilöiden valmiuksia edetä liikunnan päätöksenteon paikkoihin. Tällaista tarvitaan asioiden muuttamiseksi. Keinoja yhdenvertaisuuden lisäämiseksi voisivat olla esimerkiksi anonyymi rekrytointi, jota joissain paikoissa jo hyödynnetäänkin, tai joskus myös kiintiöidenkin käyttäminen. On tärkeää myös pohtia, miksi  liikuntatoimijaksi hakeutuvien ihmisten kirjo on niin kapea.

– Myös matkailijan näkökulmasta olisi terveisiä. Käyn usein työmatkoilla kävelemässä tai polkujuoksemassa paikallisilla luontopoluilla. Usein jään toivomaan, että opasteet olisi suunniteltu myös ulkopaikkakuntalaisten näkökulmasta, mahdollisimman selkeiksi ja ohjaaviksi. Kunnan liikuntatoimessa voitaisiin joskus kutsua meitä vierailijoita mukaan katsomaan, minne näitä opasteita pitäisi laittaa lisää.

Järjestöilläkin on vielä tehtävää

Portaille on tiivistynyt lumipolanne. Vaikka Malminkartanon kuntoportaat ovat keskeinen kuntoilupaikka, kyltin mukaan niitä ei pidetä talvella kunnossa. Itselläni on turvalliset talvilenkkarit, mutta Katilta puuttuvat nastat kengänpohjista. Laskeudumme askel kerrallaan, kaiteesta puoliksi roikkuen portaita alas. Samalla lähestymme ruohonjuuritasoa. Mieleeni tuleekin kysyä, missä määrin liikuntajärjestöt ovat heränneet eri ryhmien erilaisiin liikkumisen lähtökohtiin.

– Monessa urheiluseurassa ehkä koetaan, että jos harrastajia tulee muutenkin tarpeeksi, niin tarvitseeko eriarvoisuuteen omana kysymyksenään vielä erikseen paneutua. Mutta kyllä urheiluseuroissa ja -järjestöissä on tehty ja tehdään myös hyvää työtä yhdenvertaisuuden lisäämiseksi.

Mitä olennaista liikunnan tarjonnasta sitten puuttuu?

– Kirjassamme näitä ryhmiä ovat esimerkiksi vaikeasti vammaiset nuoret, syrjäkylillä asuvat nuoret, osa ulkomaalaistaustaisista henkilöistä. Tietysti nämä asiat vielä kärjistyvät silloin, jos ihminen kuuluu useampaan ryhmään samanaikaisesti.

Mitä yksityiset yritykset voisivat vielä tehdä?

– Mietin esimerkiksi toimintaa omalla pilatesstudiollani. Meillä kohdataan ihminen ihmisenä eikä hänen edustamansa ryhmän tai ryhmien kautta, ja tämä on minusta todella tärkeää. Pilateksen harrastamisen kannalta ei ole merkitystä sillä, mikä on henkilön kehon koko ja muoto, toimintakyky, alkuperä, sukupuoli tai vaikkapa ammattiasema. Tehtäväni ohjaajana on antaa sellaisia vaihtoehtoja, että osallistuja löytää itselleen sopivimman version liikkeestä. Toki maksullisuus on yksi rajaava tekijä siinä, miten ihmisillä on mahdollisuuksia osallistua yksityiseen liikuntaan, esimerkiksi osallistumismaksujen takia. Myös yrityspuolella on tärkeä miettiä, mitä mielikuvaa liikkujista välitetään. Meillä pitkän pilatesohjaajakoulutuksen saaneita ohjaajia edustavassa Suomen pilatesyhdistyksessä on juuri otettu uusia valokuvia yhdistyksen käyttöön. Halusimme olennaiseksi viestiksi itsessään sen, keitä kuvissa näkyy malleina. Kuvitus kantaa viestiä siitä, että laji on tarkoitettu ja voi kiinnostaa todella monenlaisia ihmisiä.

Lopuksi kysyn: entä olisiko sinulla tutkijoille ja tutkimuskentälle terveisiä?

– Vielä aika tyypillistä on sellainen vinoutuma, että esimerkiksi lihavuutta ja siten myös ylipainoisten ihmisten liikuntaa tutkitaan yksipuolisesti lääketieteellisestä ja hoidollisesta näkökulmasta ja vastaavasti vaikeasti vammaisten ihmisten liikuntaa taas kuntoutuksen näkökulmasta. Tarvitaan siis laaja-alaista tutkimusta, jossa myös liikunnan itsetarkoitus, vaikkapa liikunnan ilo – ihan kaikissa ryhmissä – on paremmin esillä. Lisäksi tarvitaan lisää syvällistä ymmärrystä haavoittuvassa asemassa olevista ryhmistä, kuten vaikkapa romaneista tai vaikeimmin vammaisista henkilöistä. On myös tarvetta tutkimukselle, joka tarkastelee eri taustatekijöiden ja sosiaalisten asemien risteävää vaikutusta.

Jani Päivänen
Kävelybuumi-hanke
johtava asiantuntija
FCG Finnish Consulting Group Oy

Kävelybuumi-hanke nosti esiin korona-ajan myönteisiä kävely- ja lähiliikuntakokemuksia, jotta kävelybuumi muodostuisi pysyväksi tavaksi mahdollisimman monelle suomalaiselle. Aina kun se on suinkin mahdollista, ajomatka vaihtuu kävelyyn, kelaamiseen tai muuhun soveltavaan liikuntaan.