Liikkumista halutaan lisätä, mutta kenen koordinoimana?
Liikkumisen lisäämisessä on uskottu OKM:n koordinaatioon ja poikkihallinnolliseen osallistumiseen. Tulokset ovat jääneet vaatimattomiksi. Rinteen hallitusohjelma tarjoaa mahdollisuuden nostaa liikkumisen kysymys uudelle tasolle ja aidosti hallinnonalojen yhteiseksi. Miksi se ei kaikille kelpaa?
Sitran selvityksen mukaan suurin osa politiikkakysymyksistä on niin tiukasti yhteenkietoutuneita ja kompleksisia, ettei niiden erillisillä ratkaisuyrityksillä saavuteta systeemistä muutosta. Silti tätä yritetään erilaisten erillislakien ja lokeroituneiden hallinnollisten siilojen kautta (Raisio ym. 2018). Esimerkiksi käy liikkumisen lisääminen.
Puheen tasolla olemme oppineet puhumaan vähäisestä liikkumisesta ”pirullisena ongelmana”, jonka ratkaisu edellyttää moniäänistä yhteistoimintaa. Toiminnan tasolla olemme kuitenkin tyytyneet käsittelemään sitä ”kesynä ongelmana”, jonka voi ratkaista totutuilla rutiineilla (liikuntahallinto koordinoi) ja resursseja lisäämällä (liikuntasektorille lisää rahaa). Vaikka työtä on tehty tosissaan, väestötason tulokset eivät ole juurikaan muuttuneet. Selitykseksi vaatimattomille tuloksille on liikuntakentillä esitetty sitä, etteivät muut hallinnonalat osallistu riittävästi liikuttamistyöhön.
Jäävätkö tulokset kortille?
”Yhteiskunnan kaikilla toimintalohkoilla tehtävien päätösten merkitys tulee arvioida myös liikunnan ja urheilun kannalta”, kirjoitettiin jo Liikuntalakikomitean mietinnössä vuonna 1976. Sittemmin poikkihallinnollisuuden tarvetta on kuulutettu liikuntalinjauksissa ja jokseenkin jokaisessa liikuntaväen seminaarissa. Viimeisin ”hätähuuto” kuultiin tämän vuoden kesäkuussa, jolloin valtion liikuntaneuvosto (VLN) julkaisi liikuntaan ja liikkumiseen liittyvät ”ministeriöiden tuloskortit” (Valtion liikuntaneuvosto 2019).
Tuloskortti-julkaisun avainlause on: ”Tuloskorttien tiedoista ja näkemyksistä vastaa valtion liikuntaneuvosto.” Niinpä. Liikkumisen lisäämiseen liittyvät lausunnot täytyy edelleen lypsää eri hallinnonaloilta. Samalla lausunnot joudutaan tulkitsemaan liikuntahallinnon näkökulmasta.
Kun liikkumisen lisääminen on yhteiskunnallisesti kannatettava asia, eri ministeriöt ovat asiassa mukana ‒ ainakin nimellisesti. Sen sijaan vahvaa sitoutumista liikkumisen lisäämiseen omien sektoritavoitteiden ohessa niiden on jo vaikeampi luvata. Tärkeintä on hoitaa omat tulostavoitteet ja tilivelvollisuudet. Näin tuloskorttien pääasialliseksi anniksi jää, että ne päivittävät tietoa periaatteessa mahdollisista toimenpiteistä eri hallinnonaloilla. Tuloskortteja ei tule ymmärtää synonyymiksi sitoutumiselle.
Miten tästä eteenpäin? Onko liikkumisen edistämisessä syytä edelleen pitää kiinni liikuntahallinnon koordinoinnista ja nykyisenkaltaisesta poikkihallinnollisuudesta? Vai olisiko uskallettava astua uuteen? Mihin hallitusohjelma antaa mahdollisuudet?
Rinteen ohjelma voisi nostaa liikuntakysymykset uudelle tasolle
Rinteen hallitusohjelmassa on ensi kertaa otettu käyttöön sana liikkuminen. Käsite sisältää kaikenlaisen liikkumisen, ei vain liikuntaa ja urheilua. Itse asiassa liikunnalla ja urheilulla on liikkumisen kokonaiskentässä verraten rajallinen ‒ vaikkakin harrastajalleen tärkeä ‒ merkitys. Se, että liikunnan ja urheilun asiantuntijat koordinoisivat kaikkea liikkumista, on lähes sama kuin jos ruokaharrastajat ratkoisivat Michelin-kokkien johdolla maailman nälänhätää.
Mitä enemmän on kyse vähän liikkuvista, sitä tärkeämpää on tarkastella liikkumattomuuden taustalla olevia syitä ja syiden syitä. Ihmiset valitsevat elintapansa ympäristönsä asettamissa rajoissa. Liikkumisen (ei liikunnan) lisääminen edellyttää yleensä ensisijaisesti muita kuin liikuntaratkaisuja.
Liikuntahallinnon siilo toimii hyvin sen rajoja noudattavien liikunta- ja urheilukysymysten ratkaisemisessa. Muun liikkumisen edistäminen edellyttää kokonaisvaltaisempaa otetta kuten laaja-alaista elinolojen ja -tapojen analysointia liikkumisen näkökulmasta. Tähän näennäinen poikkihallinnollisuus on riittämätön ratkaisu.
Rinteen hallitusohjelmaa rakennettiin ilmiöpohjaisesti, mikä antaa ymmärtää, että samalta pohjalta jatketaan myös hallitusohjelmaan sisällytetyn liikkumisohjelman toteutuksessa. Ilmiölähtöisyyteen viittaa hallitusohjelman mainita, että liikkumisohjelma luodaan ”ensisijaisesti valtionneuvoston kansliaan” (VNK).
Kuten OECD korostaa Suomen hallinnon maa-arviossaan (2010) ”valtioneuvoston kanslialla on avainrooli yhteisen sitoutumisen saavuttamisessa julkisessa hallinnossa hallituksen strategisen vision operationalisoimiseksi.” Liikkumisen edistämisen ja sen arvioinnin painoarvo nousisivat ratkaisevasti VNK:n puitteissa. Hallinnonalat noudattavat eri ponnekkuudella VNK:n kuin OKM:n kutsua.
Arviointeja tulisi hyödyntää
OECD suosittaa arviossaan myös seurannan ja arvioinnin terävöittämistä: ”Sen sijaan, että luotaisiin jäykkiä rakenteita poikkihallinnollisuuden vahvistamiseksi, valtioneuvoston ytimen roolia tulisi vahvistaa lisäämällä olemassa olevien prosessien valvontaa ja tilivelvollisuutta.”
Liikuntalain mukaan VLN:n tehtävänä on ”erityisesti arvioida valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella”. VLN:lla on historian taakkana rooli toimia liikuntahallinnon ”varamiespalveluna”. Hallinnossa sen on toivottu enemmän tukevan kuin arvioivan hallinnon toimia. Vaikka VLN on 2010-luvulla terävöittänyt arviointityötään, sen ohjaava merkitys on edelleen pieni.
Arviointien vähäiseen hyödyntämiseen OKM:ssä on kiinnittänyt huomiota myös Valtiontalouden tarkastusvirasto (2016): ”Arviointiohjauksen mahdollisuuksia ei ole OKM:ssä vielä täysimääräisesti hyödynnetty.” Tarkastusviraston mukaan asioiden valmistelijat eivät riittävästi hyödynnä arviointien tuloksia. Asia tuskin muuttuu ennen kuin VLN:n asemaa suhteessa muuhun liikuntahallintoon tarkistetaan.
Kevään 2019 hallitusneuvotteluiden yhteydessä keskusteltiin VLN:n tehtävien siirtämisestä VNK:aan arvioinnin tehostamiseksi. Siirto ei saanut riittävää kannatusta.
Kenen joukoissa seisoo liikuntapuolue?
Toistaiseksi ei ole päätöstä siitä koordinoiko uutta liikkumisohjelmaa VNK vai sittenkin OKM. Edellisellä on enemmän vaikuttavuutta, jälkimmäisellä enemmän innokkuutta.
”Liikuntapuolueessa” uskotaan yhä, että OKM kykenee koordinoimaan tuloksellisesti poikkihallinnollista liikuttamistyötä. OECD:n mukaan tuloksellinen poikkihallinnollinen yhteistyö onnistuu parhaiten politiikkalohkoilla, joilla on suuri kansallisen tason tarve tehdä yhdessä. Tällaisia esimerkkejä ovat maanpuolustus ja EU-asiat. ”Näissä esimerkeissä poikkihallinnollinen työ rakentuu tarkkaan määriteltyihin kehyksiin, joihin kaikki osapuolet ovat sitoutuneet.” Kun eri hallinnonalojen sitoutuminen liikkumisen lisäämiseen on heikko, arveluttavaa olisi julistaa liikuttaminen maanpuolustuksen kaltaiseksi kansalliseksi kysymykseksi.
Rinteen hallitusohjelma tarjoaa mahdollisuuden nostaa liikkuminen nykyistä isommaksi ja näkyvämmäksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Tilaisuus on historiallinen. Vahinko, jos VNK:n koordinointivastuun puolesta ei liputettaisi myös ”liikuntapuolueessa”.
Blogitekstin kirjoittaja: Teijo Pyykkönen, vapaa kirjoittaja, teijo.pyykkonen@gmail.com
(kirjoittaja toimi Liikuntatieteellisen Seuran tutkimus- ja julkaisupäällikkönä 1985‒2017)
Kuva: Wikipedia
Lähteet
OECD:n Suomen hallinnon maa-arviointi. 2010. Valtionvarainministeriö. (pdf)