Blogi

Kirjoittaja:

Jouko Kokkonen

Julkaistu:

28.03.2023

Jaa:

Liikkumisen lisäämisen lähdettävä hyvinvoinnin lisäämisestä

Liikkumisen lisäämisen lähdettävä hyvinvoinnin lisäämisestä
Kuva: Jouko Kokkonen

Lisää rahaa liikuntaan, niin valtiontalous kohenee. Väitän, ettei asia ole näin yksioikoinen. Tarvitaan uutta ajattelua, jossa lähtökohtana on ihmisten hyvinvointi, ei rahapuhe.

Liikuntasosiologi Arto Tiihonen esitti blogitekstissään 21.3.2023 Lisää rahaa urheilulle tänään, huomenna ja ylihuomenna – mistä ja miten paljon? (linkki blogitekstiin) yhteensä 600 miljoonan lisäeuron ohjaamista liikkumiseen, liikuntaan ja urheiluun valtion budjetista. Summa kuulostaa suurelta menoleikkauksiin virittyneen vaalikeskustelun ilmapiirissä. Mutta onko se sitä? Valtion budjetista summa on runsaat 0,7 prosenttia. Jos 600 miljoonaan euroon lisätään nykyinen 160 liikuntabudjetti, niin päästään vajaaseen prosenttiin valtion menoista.

Liikuntaeuroilla on myönteisiä kerroinvaikutuksia valtiontalouteen, vaikka sen suuruutta on mahdoton laskea tarkkaan. Eikä tarkkaa summaa itse asiassa edes tarvitse tietää. Tieto siitä, että toiminta hyödyttää valtiontaloutta ja parantaa kansalaisten hyvinvointia, riittää.

Liikkumisen lisääminen vaatii kärsivällisyyttä ja yli vaalikausien ulottuvaa ajattelua. Se kysyy myös eri toimijoiden yhteistyötä, kuten Tiihonen tuo kirjoituksessaan esille. Tähän Suomessa ei ole ollut liikunnassa malttia ja kanttia, vaikka tietoakin on ollut tarjolla. Esimerkiksi väestön ikääntyminen oli nähtävissä jo 1980-luvulla, mutta toimeen on tartuttu hitaasti.

Vaan muuttuuko ajattelu?

Liikuntaväen kannanotoissa on ollut myös panikoinnin tuntua. Budjettirahoitukseen siirtymisen kynnyksellä liikunta ja urheilu yrittävät tehdä itseään tykö. Tässä mielessä liikuntajärjestön Liikettä Suomeen -toimintakykyohjelma on askel oikeaan suuntaan (linkki ohjelmaan sivustolla olympiakomitea.fi).

Arto Tiihosen blogitekstin kantava ajatus on se, että vanhat ajatusmallit ja käytännöt eivät tuo toivottua muutosta. Olen samaa mieltä. Kumpikaan meistä ei ole lakkauttamassa liikunta- ja urheilujärjestöjä, vaan etsimme niille uusia lähtökohtia. Ja sen lisäksi kyse on hyvinvointiyhteiskunnan muokkaamisesta vastaamaan tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin.

Liikunnan edistämisen juuret ovat 1960–1970-lukujen yhteiskuntainsinööriajattelussa, jonka mukaan tarjoamalla järkiperäisiä ratkaisuja kansalaiset saadaan tekemään oikeita valintoja. Tähän perustui myös tuntemamme hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen. Tiettyyn rajaan asti se myös toimi, kun käytettävissä olevat voimavarat lisääntyivät väestörakenteeltaan vielä melko nuoressa Suomessa. Erityisen hyvin liikuntapolitiikka on palvellut keskiluokkaa, jonka harrastamiselle se on tarjonnut mainiot edellytykset.

Mitä sitten pitää tehdä? Tarvitaan perustavanlaatuinen ajattelutavan muutos. Raha hallitsee liikaa liikuntakeskusteluakin. Hyvinvointi on otettava uudella tavalla muutoksen pohjaksi. Kustannuspuheen tilalle tarvitsemme ajatuksia siitä, miten liikkumisen lisääminen parantaa ihmisten elämänlaatua. Hyvinvointivaltion rakentamisen ytimessä oli teknokraattisesta ajattelusta huolimatta näky ihmisten elämänlaadun kohentamisesta. Se meillä puuttuu 2020-luvulla.

Tämän päivän liikuntapuhe on jumiutunut ajatukseen valtion menojen vähentämisestä liikuntaa ja liikkumista lisäämällä. Suuria tuloksia ei tällä linjalla saavuteta. Ihminen ei halua olla vain kuluerä.

Tarttee tehdä jotain

Ennen kaikkea tarvitsemme toimia. Vanhaa ei kannata hylätä, mutta se tarvitsee rinnalleen uusia tai muokattuja lähestymistapoja. Mitkä muutokset parantaisivat hyvinvointia? Heitän muutaman esimerkin: 1. enemmän varoja jalkakäytävien ja kevyenliikenteen väylien kunnossapitoon, 2. lisää lähiliikuntapaikkoja, ja uimahalleja, 3. olemassa olevien viheralueiden ja puistojen säilyttäminen, 4. löyhemmän osallistumisen mahdollistavan seuratoiminnan tukeminen, 5. liikuntaneuvonnan ja terveydenhuollon yhteyden vahvistaminen ja 6. epäterveellisten elintarvikkeiden verotuksen kiristäminen.

Joku voi tuhahtaa, että onhan näiden tiedossa olevien asioiden eteen jo tehty paljon. Pitää osaksi paikkansa. Mutta muutama selityksen sana silti. Suomalaisten ylivoimaisesti käyttämien liikuntapaikkojen – jalkakäytävien ja kevyenliikenteen väylien – talvikunnossapidossa on isoja puutteita, joiden takia erityisesti ikääntyneet joutuvat rajoittamaan liikkumistaan. Paikkakuntien väliset laatuerot ovat myös suuria.

Liikuntapaikkoja meillä on määrällisesti pääosin riittävästi, mutta ne sijaitsevat usein kaukana kotoa. Lähikulmilla sijaitsevat ulkokuntosalit ja pienet tekonurmipläntit löytävät taatusti käyttäjänsä. Uimahallit soveltuvat kaikenikäisille ja -kuntoisille liikkujille. Kaikenlaisen lähiluonnon merkitys liikkumisen lisääjänä ja myös henkisen hyvinvoinnin kannalta on suuri.

Seuratoiminta tavoittaa valtaosan lapsista ja nuorista. Seuraliikunta on yleensä urheilupainotteista, eikä seuroja kannata siitä syyttää. Toiminnassa on kuitenkin mukana paljon nuoria, joille urheilu ei ole se tärkein juttu. Seuratyön rakenteissa ei ole tilaa eikä osaamistakaan oikein löydy etenkään teini-ikäisten harrastelun ohjaamiseen, joka on myös nuoriso- ja sosiaalityötä. Tähän sisältyy suuria mahdollisuuksia parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia, jos seurojen ja julkisen vallan yhteistyö tiivistyy.

Liikuntaneuvontaa antaa jollain tasolla 168 kuntaa. Vuonna 2019 liikuntaneuvontaa sai asiaa selvittäneen kyselytutkimuksen mukaan 114 kunnassa yhteensä 3 900 ihmistä. Kävijöitä oli siis kuntaa kohti keskimäärin 34 vuodessa. Terveyskeskuskäyntejä oli vuonna 2019 liki 23 miljoonaa. Vaikka luvut eivät liity suoraan toisiinsa, niin ne antavat kuvan mittasuhteista. Hyvinvointimuutokseen tarvitaan liikkumisen ja elämäntapojen paljon runsaampaa esille ottamista terveydenhoidossa – ja niiden tueksi lisää liikuntaneuvontaa. Millainen on liikunnan ote hyvinvointialueiden yhdyspinnoilla, siitä ei vielä ole tietoa.

Elämäntapoja ohjaavan verotuksen tehosta on näyttöä tupakanpolton vähentäjänä, vaikka vielä enemmän ovat luultavasti vaikuttaneet erilaiset tupakoinnin rajoitustoimet. Sokeriveroa kannattaa laajentaa – ja panna myös epäterveelliset rasvat sekä yltiösuolaiset tuotteet verolle. On häkellyttävää, että liikkumattomuuskeskustelussa elämäntavat ja terveystottumukset unohtuvat usein – tai suorastaan sekoittuvat. Monesti samat henkilöt, jotka taivastelevat liikkumisen vähäisyyttä, ovat tuomassa lisää alkoholia maitokauppoihin.

Tehokkaita keinoja löytyy varmasti lisää, jos poliittista tahtoa niiden toteuttamiseen on. Oleellista on oivaltaa, että pysyvä liikkumisen lisääminen lähtee hyvinvoinnin tavoittelemisesta.

Jouko Kokkonen
toimituspäällikkö
Liikunta & Tiede
liikkumisen, liikunnan ja urheilun historian dosentti
Jyväskylän yliopisto