Leikistä totta

Luin vaimoni kirjoittamaa kirjaa Leikistä totta – omaehtoisen leikin merkitys, joka kuvaa mainiosti leikkiä lapsen elämänä, ja sitä miten totta se onkaan. Helppoa ja vaikeaa yhtä aikaa, mutta kuitenkin lapsen merkityksellistä päivittäistä omaehtoista toimintaa. Me aikuiset ohjaamme ja luomme edellytyksiä lapsen leikille ja ymmärrämme sen tärkeyden lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille. Lapsen leikin omaehtoisuus arjen tulkintoineen nousee esiin eikä fyysinen aktiivisuus leikkiin sisällytettynä ole ollenkaan huono asia, päinvastoin. Olisikohan meillä aikuisilla jotain opittavaa lasten leikin maailmasta?

Tutkitusti tiedetään lasten runsaan fyysisen aktiivisuuden, jota käsittelen liikuntaleikkinä, olevan yhteydessä ei pelkästään motoristen taitojen oppimiseen vaan ylipäätään oppimiseen. Ulkoleikeissä sattuu ja tapahtuu – ja myös vuorovaikutustaidot kehittyvät puhumattakaan terveysvaikutuksista, joihin kuuluu esimerkiksi unen laadun kohentuminen. Jos fyysinen leikki tapahtuu lisäksi omaehtoisesti, niin uskallan väittää, että motivaatio on kohdallaan. Aito innostus näkyy ja kuuluu. Toki jarruakin on pystyttävä painamaan. Se lienee meidän aikuisten ei aina niin mukava, mutta vastuullinen tehtävä.

Olen itse vakuuttunut, että lasten omaehtoinen fyysinen leikki voi tarjota aikuisille monia arvokkaita oppimismahdollisuuksia. Ajatelkaapa vaikka lasten leikkiä luovuuden ja mielikuvituksen ilmaisemisessa, ongelmanratkaisukyvyssä, keskittymisessä, yhteistyössä, empatiataidoissa, ilossa ja rentoutumisesta. Nämä eivät ole lainkaan huonoja kehittämistavoitteita meille aikuisillekaan.

Kyllä, aikuisten liikuntaan kytketty leikki voi olla todellista ja sillä on monia hyötyjä. Kysymys on ehkä enemmän siitä, miten puemme ajatuksen aluksi sanoiksi ja teoiksi. Usein voi olla niin, että kaikki alkaa leikistä tai ainakin leikkimielisestä asenteesta liikuntaa kohtaan joko sen tiedostaen tai tiedostamatta. Aikuisten liikuntaleikki voi olla esimerkiksi tanssia, pelejä tai seikkailu- ja ulkoilma-aktiviteetteja. Ja aivan varmasti jokainen tahollaan löytää mieluisan fyysisen aktiviteetin, jossa leikki on edelleen läsnä.

Ehkä aikuisten sudenkuoppa liikuntaleikkiin syntyy siitä, että leikki muuttuu enemmän suorittamiseksi, jolloin ilo ja motivaatio heikkenevät tai voivat kadota kokonaan. Tietysti motivaatio voi syntyä esimerkiksi maratonin aikatavoitteesta, jolloin jokainen lenkki tavoitteen saavuttamiseksi ei välttämättä tunnu liikuntaleikiltä. Toisaalta kestävyyslajeissakin puhutaan vauhtileikittelystä. Jos se ei varsinaista leikkiä olekaan, niin ainakin omista tuntemuksista lähtevää vaihtelua se tuo harjoitteluun.

Palatakseni vielä liikuntaleikin olemukseen, niin ymmärtääkseni leikki ei saa olla pakonomaista suorittamista, vaan sen täytyy lähteä omasta itsestä. Voisi siis ajatella: älä pakota itseäsi mihinkään, vaan anna leikin tai leikin ilon tulla luonnostaan. Ehkä meidän aikuisten iän mukanaan tuoma kokemusmaailma ja sen myötä muokkaantuneet arvot ja asenteet altistavat meidät tunnistamaan leikin luonnetta järkiperäisemmin. Ja usein voi käydä niin, että silloin leikki on kaukana.

Paljon puhutaan liikuntamotivaatiosta ja yksittäisen ihmisen liikunnallisen pääoman kasvattamisesta. Voisiko meidän aikuisten liikunnan harrastamisen eetoksen muuttaminen terveys- ja hyvinvointivaikutuksista leikkimielisyyteen ja iloon olla kuitenkin avain liikunta-aktiivisuuden lisäämiseen arjessa? Mielestäni lasten leikistä meillä on paljon oppimista joka tapauksessa. Tätä jään pohtimaan. Toivottavasti myös sinä.

Kirjoittaja:

ARTO HAUTALA
fysioterapian ja kuntoutuksen apulaisprofessori
Jyväskylän yliopisto
Liikuntatieteellinen tiedekunta
LTS:n varapuheenjohtaja
arto.j.hautala@jyu.fi