Kyllä urheilua ja liikuntaa arvostetaan

Liikunnan ja urheilun arvostuksesta on huolissaan myös Valtion liikuntaneuvoston arviointijaoston puheenjohtaja Henrika Backlund. Dramaattisen blogikirjoituksen (VLN:n blogi 10.1.2024) otsikon mukaan ”Liikunnalla ei ole tulevaisuutta ilman arvostusta”. Backlund näkee ongelman ytimeksi liikunnan ja urheilun liian alhaisen arvostuksen suomalaisessa yhteiskunnassa.

”Me suomalaiset rakastamme menestystä, mutta emme koe urheilijan päivittäistä työtä merkitykselliseksi. Liikunnan ja urheilun tulisi olla poliittisesti merkittävää, mutta harva päätöksentekijä huomioi liikuntaa tai urheilua millään tavalla. Eduskunnassa kovia aiheita ovat puolustus- tai talouspolitiikka, mutta harva kansanedustaja tuo esiin, kuinka paljon liikkumattomuus vaikuttaa talouteemme ja puolustuskykyymme.” 

Näin huonosti asiat eivät ole. Kyllä poliitikot arvostavat liikuntaa ja urheilua. He ottavat myös molemmat otetaan huomioon päätöksenteossa, mikä ilmenee monin tavoin. Suomessa on yli 43 000 liikuntapaikkaa. Eivät ne ole tyhjästä nousseet. Suurin osa on rakennettu kuntien tekemillä päätöksillä, ja monesti valtion osittain rahoittamana. Arvostuksesta kertoo näkyvällä paikalla sijaitseva jäähalli, urheilukenttä, uimahalli tai urheilutalo.

Liikunnan ja urheilun arvostuksesta puhuttaessa unohtuukin yleensä, että olosuhteisiin vaikuttavat suurimmat päätökset tehdään kunnissa. Valtion merkitys on paljon pienempi kuin julkisen keskustelun perusteella voisi luulla. Toki hallitus ja eduskunta voivat ottaa fyysisen aktiivisuuden terveys- tai turvallisuuspoliittiset ulottuvuudet tarkempaan tarkasteluun. Jos näin tapahtuisi, niin liikuntaväen kannattaa muistaa, että liikuntapolitiikka solahtaa silloin osaksi suurempaa kokonaisuutta.

Urheiluun ja liikuntaan löytyy kunnissa myös yleensä rahaa. Tekopitäjässäni Kiuruvedellä oli syksyllä 2023 esillä kotiseutumuseon lakkauttaminen. Säästöä olisi tullut 12 000 euroa. Urheilukenttää oli juuri korjattu 700 000 eurolla. Jyväskylän kaupunki aikoo puolestaan käyttää viisi miljoonaa euroa Laajavuoren hyppyrimäkien korjauksiin.

Kunnat korostavat kernaasti menestyvien urheilijoiden ja hyvien liikuntapaikkojen olevan muuttajia kuntaan houkutteleva vetovoimatekijä. Eri asia on, toimiiko houkutin, jos sitä käyttävät lukuisat kunnat. Paikallisen identiteetin tärkeä aineosa urheilumenestys kiistatta on.

Näkyvyyttä riittää

Urheilijat saavat paljon medianäkyvyyttä. Aina se ei ole mairittelevaa, mutta suurin osa huomiosta on sittenkin myötäsukaista. Suomen katsotuimmassa televisio-ohjelmassa, Linnan juhlissa, urheilijat ovat näkyvässä roolissa. On urheilulla oma gaalansakin, jonka lähettää julkisen palvelun yhtiö Yle.

Urheilulähetykset nousevat korkealle katsotuimpien ohjelmien listalla. Urheilutuloksilla on omat uutislähetyksensä radiossa ja televisiossa. Aamuisin saamme tietää, montako pistettä NHL-kiekkoilijat ja koripalloilija Lauri Markkanen ovat tehneet. Ja urheilukilpailuiden venyessä muut lähetykset saavat hyvin usein antaa tilaa.

Jonkinlaisena arvostuksen mittarina voi pitää myös urheilutapahtumien kävijämääriä. Jotain urheilulajia kävi paikan päällä katsomassa vuonna 2017 noin 46 prosenttia kymmenen vuotta täyttäneistä suomalaisista. Urheilun suurkuluttajia, vähintään 30 kertaa vuodessa aikana kilpailukatsomoihin hakeutuneita, oli noin neljä prosenttia. Innokkaimpien ryhmään kuului noin 180 000 suomalaista – määrä on paljon suurempi kuin esimerkiksi aktiivisten kirkossakävijöiden luku.

Jaossa arvonimiä, ansioristejä ja apurahoja

Valtiovalta jakaa erilaisia tunnustuksia liikunnassa ja urheilussa ansioituneille. Kansalainen voi saada tasavallan presidentin myöntämä liikuntaneuvoksen arvonimen, joka kuuluu arvonimien seitsemänteen luokkaan. Yhtä ”arvokkaita” ovat mm. budjettineuvos, kenttäpiispa, kulttuurineuvos, lääkintöneuvos, poliisineuvos, pääkonsuli ja veroneuvos. Esimerkiksi opetusneuvos ja musiikkineuvos ovat luokkaa alempana kuin liikuntaneuvos.

Ensimmäisen liikuntaneuvoksen arvonimen sai vuonna 1979 Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Hannu Koskivuori. Tuon aikakauden urheilujohtajista Jukka Uunila oli kauppaneuvos (1976) ja Matti Ahde ministeri (2017). Rytmisen liikunnan kehittäjä Mirjam Viippola (1980) oli ensimmäinen liikuntaneuvoksen arvonimen saanut nainen. Arvonimi on myönnetty yli 150 suomalaiselle.

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi on ansiomerkeistä arvokkain ja se voi olla kerrallaan vain kahdellatoista haltijalla. OKM jakaa myös Pro urheilu -tunnustuksia ja urheilijaeläkkeitä.

Aktiiviurallaan urheilijat voivat saada erisuuruisia valtion rahoittamia apurahoja. Niiden riittävyydestä voi aina keskustella, mutta niukkuutta jaetaan myös taiteen ja tieteen aloilla.

Liikkuvat poliitikot liikkuvien äänestäjien kintereillä

Liikunta ei ole puheiden ja tekojen perusteella tuntematon asia poliitikoille. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen käsitteli uudenvuodenpuheessaan 1963 laajasti kuntoliikuntaa.

”Sitä mukaa kuin työn helpottuminen ja elämän mukavuuksien lisääntyminen vähentää ruumiinliikunnan tarvetta, meidän on itseämme suojellaksemme lisättävä aktiivista liikunnan harrastustamme. Eikä riitä, että muistamme tämän seikan silloin tällöin ikään kuin sattumalta. Liikuntaa on harjoitettava nimenomaan varttuneella iällä jatkuvasti, määrätietoisesti, tasaisesti.”

Kekkonen sujutteli hiihtäjänä suomalaisten sydämiin. Mauno Koivisto lentopalloili, Tarja Halonen kävi kuutamouinnilla Töölönlahdessa ja Sauli Niinistö rullaluisteli sekä pipolätkäili. EU-komissaarit Erkki Liikanen, Jyrki Katainen ja Olli Rehn ovat juosseet maratoneja. Ministerinä toimineita maratoonareita ovat Jan Vapaavuori, Erkki Tuomioja, Anneli Jäätteenmäki, Hannele Pokka ja Jouni Backman. Ville Skinnari pelasi jääkiekon SM-liigassa 1990-luvulla. Ja juuri valittu kolmen urheilunpointin presidentti – uinti, pyöräily, juoksu – Alexander Stubb vasta teräsmies onkin.

Moni poliitikko yrittää päästä liikkuvien äänestäjien suosioon liikunta- ja urheiluansioillaan. Eduskuntaan kuuluu joukko urheilu-uran tehneitä kansanedustajia: Marko Asell, Sari Essayah, Timo Furuholm, Juha Hänninen, Pauli Kiuru, Ville Kaunisto, Hanna Kosonen, Sari Multala, Ville Skinnari ja Sinuhe Wallinheimo. Eikä sovi unohtaa, että Harry ”Hjallis” Harkimo nousi valtakunnanjulkisuuteen purjehtijana ja Ritva ”Kike” Elomaa kehonrakentajana.

Liikkuminen aliarvostettua

Liikunnan ja urheilun arvostuksesta kertoo myös Petteri Orpon hallitusohjelmaan sisältyvä erillinen Suomi liikkeelle -ohjelma. Hallitusohjelmasta ei löydy esimerkiksi Suomi lukemaan tai Suomi laskemaan -ohjelmia, vaikka ainakin median perusteella niillekin voisi olla tarvetta.

Liikunta ja urheilu eivät siis voi Suomessa arvostuksen puolesta erityisen huonosti. Asiat eivät toki etene aina liikuntaväen toivomalla tavalla, mikä johtuu yksinkertaisesti siitä, että 2020-luvun yhteiskunta on monimutkainen kokonaisuus.

Sen sijaan liikkumisen arvostus on heikommalla tolalla niin poliitikkojen kuin kansalaisten keskuudessa, vaikka vähin erin kertyvän fyysisen aktiivisuuden merkitys on toimintakyvyn kannalta tärkeä. Pientä heräämistä on tässäkin tapahtunut, mutta yhteiskunnassa vaikuttavat edelleen liikettä arjesta vähentävät kehityssuunnat.

Osaan trendeistä poliitikkojen on vaikea vaikuttaa. Etätyön yleistyminen leikkaa liikettä etenkin niiltä, jotka eivät harrasta liikuntaa. Ostokset saa tilattua kotiin ja robotti-imurin voi laittaa jahtaamaan villakoiria. Poliitikot voivat sen sijaan vaikuttaa asuinympäristöön ja rakentamiseen, tehdä ratkaisuja, jotka saavat ihmiset liikkumaan arjessaan enemmän.

Emme itsekään arvosta liikkumista riittävästi tai pidä sitä tärkeänä. Ajattelemme helposti, että otsasi hiessä sinun on kuntosi ansaittava, pieni liikuskelu ei tunnu riittävän. Mutta jos jokin, niin juuri kaikkinainen liikkuminen ansaitsee lisää arvostusta.

Jouko Kokkonen

Henrika Backlund: Liikunnalla ei ole tulevaisuutta ilman arvostusta. VLN:n blogisarja 10.1.2024. Linkki blogitekstiin.