Koulut voivat edistää terveyttä ympäristöinä
Amerikkalainen tutkimusryhmä osoitti, että teoriapohjaisella interventiolla voidaan vaikuttaa lasten terveyskäyttäytymiseen.
Amerikkalainen tutkimusryhmä osoitti, että huolellisesti suunnitellulla teoriapohjaisella interventiolla voidaan vaikuttaa lasten terveyskäyttäytymiseen ja täydentää kouluissa entuudestaan toteutettavaa terveyden edistämistyötä. Interventiokouluissa lasten suotuisa terveyskäyttäytyminen lisääntyi jokaisella osa-alueella, joita olivat ravitsemus, fyysinen aktiivisuus ja ruutu- ja älylaiteaika. Interventioon osallistuneet lapset esimerkiksi lisäsivät jakson aikana merkittävästi hedelmien ja vihannesten syömistä, noudattivat säännöllisempää ateriarytmiä, viettivät vähemmän aikaa ruuduilla sekä liikkuivat ja nukkuivat enemmän.
Magocin tutkimusryhmän sosiokognitiiviseen teoriaan pohjautunut Healthy Kids+ -interventio toteutettiin yhdeksässä alakoulussa: kuusi interventiokoulua ja kolme kontrollikoulua. Aineisto kerättiin oppilaskyselyillä.
Tutkijaryhmän tulokset ovat merkittäviä, sillä lasten ylipaino ja vähäinen fyysinen aktiivisuus ovat suuria kansanterveydellisiä ongelmia länsimaissa. Ylipaino varhaisvuosina ennustaa lukuisien eri sairauksien, kuten diabeteksen ja sydänsairauksien kehittymistä, ja jopa ennen aikaista syöpäkuolemaa.
Nelli Lyyra
nelli.lyyra@jyu.fi; nelli.lyyra@utu.fi
Lähde
Magoc, D., Long, M., Blay, R., & Moore, K. 2024. Healthy Kids+: a healthy living after-school program for school-age children. International Journal of Health Promotion and Education, 1–12. https://doi.org/10.1080/14635240.2024.2438021
