Blogi

Kirjoittaja:

Imran Qureshi, vastuuvalmentaja, FC Kontu P 06

Julkaistu:

18.06.2020

Jaa:

Kohti arkea futiksessakin

Kohti arkea futiksessakin
Kuva: Jesse Rönkkönen

Kesäkuussa urheilussakin on palattu kohti tavallisia aikoja. Harjoituksissa näkyy, kuka on jaksanut ja viitsinyt treenata omatoimisesti. Korona-ajan kokemusten perusteella yhteistreenit ovat monelle liikkumisen kannalta olennaisen tärkeitä.

Suomen hallitus höllensi koronarajoituksia 1.6 alkaen, ja salli 50 hengen kokoontumiset. Tämä oli myös iso askel Suomen jalkapallolle, koska se tarkoitti normaalien joukkueharjoitusten sallimista. Pienryhmäharjoittelusta luovuttiin ja päästiin taas harjoittelemaan koko joukkueen voimin.

Meidän joukkueessamme tämä tarkoittaa yli 30 pelaajaa harjoituksissa. Palloliitto salli myös kilpailutoiminnan aloittamisen. Sarjapelien aikataulut selkiintyivät ja turnausjärjestäjät ilmoittivat pitävänsä tapahtumansa erityisjärjestelyin. Alkoi myös kiivas harkkapelirumba. Meidän piti nopeasti saada mahdollisimman paljon harkkapelejä järjestettyä oikeantasoisten vastustajien kanssa. Aikaa ei olisi paljon heti juhannuksen jälkeen pelattaviin ensimmäisiin sarjapeleihin. Oli tärkeää saada pelituntumaa.

Joukkueharjoituksissa huokui erilainen tunnelma kuin aiemmin. Pitkä odotus oli ohi ja sen aisti helposti. Kaikki reilut 30 pelaajaamme vaikuttivat siltä kuin he olisivat olleet vuoden loukkaantuneena ja tulleet takaisin treeneihin. Into näkyi ja ensimmäisissä treeneissä valmentajaryhmämme ihmetteli, mistä tämä tempo ja vauhti on tullut.

Tietysti pitkän tauon jälkeinen innostus vaikutti, mutta ajattelemme mielellään, että meidän pari kuukautta kestäneet omatoimiharjoituksemme olivat toimineet. Pelaajista suuri osa on oikeasti hyvässä kunnossa ja pelaaminen maistuu.

Pelaajien tasoeroissa ei ollut isoja yllätyksiä. Ne, jotka olivat ahkerasti ja aktiivisesti tehneet omatoimiharjoitteita, olivat edistyneet verrattuna niihin, jotka eivät olleet juurikaan tehneet niitä. Tämä osoittaa, miten tärkeää on joukkuetoiminta, sillä kaikki eivät välttämättä saa itsestään kaikkea irti omatoimiharjoituksissa.

Harkkapelit pelattiin aika nopeaan tahtiin, sillä ne piti saada pelattua ennen juhannusta. Juhannuksen jälkeen meidän molemmilla ryhmillämme alkavat tosipelit, joissa kamppaillaan pisteistä. Valmentajana voin olla suhteellisen tyytyväinen harkkapelien saldoon. Ryhmät pelasivat yhteensä viisi peliä, joista voitimme kolme. Yksi ottelu päättyi tasan ja yksi tappioon.

Peleistä tietysti huomaa korona-ajan tuoman tauon aiheuttavan vielä ongelmia. Kaikkien pelaajien kunto ei välttämättä ole niin hyvä, että he jaksavat pelata koko pelin täysillä ja tämä koskee myös vastustajiamme. Tämä tarkoittanee sitä, että sarjoissa voidaan hyvinkin nähdä erikoisia tuloksia. Varmasti otteluita pelataan paljon ristiin, sillä joukkueiden pelikohtainen ailahtelevaisuus voi juuri nyt olla suuri.

Jalkapallokesä Suomessa näyttää tällä hetkellä oikein lupaavalta ja erittäin mielenkiintoiselta. Jalkapalloväki pyrkii pitämään kiinni Palloliiton turvallisuusohjeista, jotta kilpailutoiminta ei keskeytyisi taas. Joukkueestamme huokuu suuri innostus kesäkautta kohtaan. Varmasti korona-aika on antanut pojille ja meille valmentajille hyvän muistutuksen siitä, miten hieno laji tämä on, ja miksi me olemme siinä mukana.

Blogitekstin kirjoittaja:
Imran Qureshi

vastuuvalmentaja,
FC Kontu P 06