Blogi

Kirjoittaja:

Jouko Kokkonen, toimituspäällikkö, Liikunta & Tiede -lehti

Julkaistu:

05.04.2022

Jaa:

Kieltolaki ei raitistuttanut urheiluakaan

Kieltolaki ei raitistuttanut urheiluakaan
Kuva: Hannes Kolehmainen oli aikakautensa raittiusjulisteiden ja -opetustaulujen vakiohahmo. Kieltolain jatkamista kannatti joulukuussa 1931 neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 28,0 prosenttia ja vastusti 72 prosenttia äänestäneistä.

Kieltolaki vaikutti myös liikuntaan ja urheiluun. Virallisesti sekä porvarillinen urheilu että työväenliike olivat lain puolella, mutta todellisuus oli toinen.

Numerosarja 543210 on tietokilpailuiden kestokysymys. Kieltolaki päättyi 5. huhtikuuta 1932 klo 10, kun ensimmäiset Alkon myymälät avautuivat. Suuressa osassa Suomea kieltolaki kuitenkin käytännössä jatkui, sillä myymälöitä ja anniskeluravintoloita oli vain kaupungeissa sekä Rovaniemen kauppalassa.

Vuosina 1919‒1932 voimassa olleen kieltolain aikana urheiluväki oli periaatteessa asian kannalla. Raittiusväki oletti urheilijoilta täysraittiutta ja esimerkkikansalaisuutta. Raittiusvalistuksessa urheilijoilla oli näkyvä merkitys. Kestävyysjuoksija Ville Ritola lausui Länsi-Savossa 7.11.1929:

‒ Ryhtyessäni oikein toden teolla harjoittelemaan olen luopunut kokonaan sekä tupakasta että alkoholin käytöstä, sillä niitä käyttäen on mielestäni mahdotonta päästä ensiluokkaiseen kuntoon.

Kyseessä oli ajalle ominainen monissa lehdissä ilmestynyt kiertoartikkeli, jossa urheilijat kertoivat alkoholikäytön haitoista. Samassa jutussa viinan vaaroista kertoivat myös Hannes Kolehmainen ja Lauri Pihkala. Käytännössä likikään kaikki urheilijat eivät jättäneet ryyppyä ottamatta. Ritolakin oli tunnettu siitä, että alkoholi maistui kilpailuiden jälkeen. Kun hän oli palannut Amsterdamin olympiakisojen jälkeen kotimaahan, kävi ilmi, että paluumatkalla runsas alkoholinkäyttö oli johtanut kovaan tappeluun laivalla.

Laajentunut kilpailutoiminta tarjosi kotimaassakin 1920-luvulla mahdollisuuden irtiottoihin kotiympäristöstä, vaikka maassa oli voimassa kieltolaki. Pirtu virtasi kilpailuiden päättäjäisissä. Olympiajoukkueiden vastaanottojuhlissakin alkoholia oli tarjolla. Pirtukanisterit kolisivat, kun kovaa teetä ja muita sekoituksia tehtiin. Kuuluisimpia salakuljettajia oli Algot Niska, joka oli kuulunut Suomen jalkapallojoukkueeseen Tukholman olympialaisissa 1912.

Ulkomaanmatkat tarjosivat urheilijoille mahdollisuuden juoda vapaammin alkoholia. Joskus juomilla lievennettiin kilpailujännitystä. K. E. Levälahti tarjosi kilpailujännityksestä kärsineelle Elmer Niklanderille kaksi isoa lasia konjakkia Antwerpenin kisojen kiekonheittofinaalin alla. (Pyykkönen & Vasara 1999.) Niklander voitti olympiakultaa. Lake Placidin olympiakisoissa 1932 suomalaisurheilijat panivat majapaikkansa pirstaleiksi. Rymistelyä ei estänyt se, että Yhdysvalloissakin oli voimassa kieltolaki vuoteen 1933 saakka.

Tallinna oli sotien välisenä aikana helposti saavutettavissa laivalla, ja lukuisat suomalaiset urheilujoukkueet suuntasivat sinne sekä kamppailemaan että hurvittelemaan. Työväen Urheiluliitolla oli yhteyksiä myös Neuvostoliittoon, ja vuonna 1927 Helsingin Jyryn painijoukkue jäi kiinni huomattavan juomaerän salakuljetusyrityksestä. (Vasara 1999.)

Urheilevien naisten alkoholinkäytöstä ei kieltolakiaikana juuri puhuttu. Oletuksena oli, että naiset eivät maljaile.

Kieltolaki vaikutti osaltaan liikuntarahoitukseen. Paikallisten anniskeluyhtiöiden tuotosta jaettu tuki seuroille ja liikuntapaikkarakentamiseen loppui lain tultua voimaan. Käytännössä anniskeluyhtiöiden tulovirrat olivat tyrehtyneet jo ensimmäisen maailmansodan aikana asetettujen rajoitusten vuoksi. Yhtiöt purettiin kieltolain alkuvaiheessa. Tilalle tuli valtion ja kuntien liikuntaan myöntämä rahoitus.

Kieltolain päättyessä alkoholin myynnistä ja sääntelystä muuttui valtion yksinoikeudeksi. Oy Alkoholiliike Ab alkoi työllistää urheilijoita varastollaan. Työpaikan sai 1930-luvulla joksikin aikaan muun muassa keihäänheiton olympiavoittaja Matti Järvinen, jonka elämäntavoiltaan ei vastannut virallisia urheiluihanteita. Järvinen oli joutunut kilpailukieltoon, kun hän oli juopotellut joulunseudun 1930. Kilpailukieltoa vaati hänen ankarana raittiusmiehenä tunnettu isänsä Werner Järvinen. ”Maailman-Matti” kärsi kilpailukiellon alkukaudesta 1931.

Alkoholiliikkeen palveluksessa oli myös uimari Pekka Tiilikainen, joka tuli sittemmin tunnetuksi sinivalkoisena äänenä. Kestävyysjuoksija Taisto Mäki pääsi töihin Alkoholiliikkeen varastolle Helsingin Katajanokalle, jonne juoksi 23 km:n mittaisen työmatkansa Rekolasta Helsinkiin, toisinaan jopa edestakaisin. Mäki oli huippukunnossa vuonna 1939 ja juoksi ensimmäisenä maailmassa 10 000 metriä alle puolen tunnin.

Jouko Kokkonen

Tutustu Erkki Vasaran kirjoittamaan julkaisuun Urheilu viinan ja raittiuden kilpakenttänä. Suomen urheiluhistoriallisen seuran vuosikirja 1999 (pdf).

Kirjallisuutta

Pyykkönen, T. & Vasara, E. 1999. Viinamäen urheilumiehet. Urheilu ja raittius 1900-luvulla. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi XVI.