Tutkimusuutinen

Kirjoittaja:

Kristiina Ojala

Julkaistu:

29.06.2026

Jaa:

Keskustelevasta tekoälystä apu ahdistukseen ja masennukseen

Keskustelevasta tekoälystä apu ahdistukseen ja masennukseen
Kuva: Unsplash

Tekoälyyn perustuva tuki voi tarjota helposti saavutettavan ja yksilöllisen avun, kun muita mielenterveyspalveluja ei ole saatavilla.

Keskustelevaan tekoälyyn perustuva mielenterveysinterventio voi lievittää ahdistus- ja masennusoireita jopa tehokkaammin kuin perinteinen ryhmäterapia.

Shoshani tutkijakumppaneineen halusi selvittää, kuinka tehokkaasti keskustelevaan tekoälyyn perustuva alusta toimii psykiatristen oireiden hoidossa verrattuna kasvokkaiseen ryhmäterapiaan. Israelissa toteutetussa satunnaistetussa kliinisessä tutkimuksessa oli mukana lähes tuhat psyykkistä kuormitusta kokevaa yliopisto-opiskelijaa.

Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään, joista ensimmäinen käytti tekoälysovellusta 12 viikon ajan ja toinen osallistui kasvokkaiseen ryhmäterapiaan kolmen kuukauden ajan. Kolmannen, kontrolliryhmän, muodostivat opiskelijat, jotka pääsivät mielenterveyspalvelujen jonotuslistalle. Tapahtuneiden muutosten arvioinnissa käytettiin ahdistuneisuus-, masennus-, posttraumaattisen stressihäiriön oire-, hyvinvointi- sekä elämäntyytyväisyys -kyselyitä.

Tekoälyinterventioon osallistuneiden opiskelijoiden ahdistus väheni ja hyvinvointi parani enemmän kuin terapia- tai kontrolliryhmässä. Myös masennusoireet lieventyivät ja tyytyväisyys elämään kasvoi enemmän kuin palveluihin jonottavien opiskelijoiden ryhmässä. Lisäksi opiskelijoiden kokema ”terapeuttinen suhde” keskustelevan tekoälyn kanssa lisäsi sitoutumista ja oli yhteydessä parempiin tuloksiin. Posttraumaattisen stressin oireisiin tekoälypohjainen hoito ei sitä vastoin vaikuttanut kasvokkain tapahtuvaa terapiaa paremmin.

Nuoret raportoivat kokevansa psyykkistä kuormitusta yhä enemmän, ja samaan aikaan useimmissa länsimaissa kamppaillaan mielenterveyspalvelujen riittämättömyyden kanssa. Tutkijoiden mukaan keskustelevaan tekoälyyn perustuvat interventiot voivat toimia kustannustehokkaina ja helposti saavutettavina lisinä mielenterveyspalveluihin erityisesti silloin, kun hoitoon pääsy ei ole mahdollista tai se on rajallista.
 

KRISTIINA OJALA
kristiina.ojala@jyu.fi

LÄHDE:

Shoshani, A., Gurfinkel, B., Kor, A., Ben-Haim, Y., Kanarek, O., Segev, R., Shafir, O. & Arbel, R. 2026. Efficacy of a conversational AI agent for psychiatric symptoms and digital therapeutic alliance: a randomized clinical trial. JAMA Netw Open, 9(4): e266713.
https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2026.6713