Helsingin vuoden 1952 olympiakisat avanneen Paasikiven syntymästä 150 vuotta

Juho Kusti Paasikivi jäi täysorvoksi vuonna 1884, kun hänen isänsä Juho kuoli. Äitinsä poika oli menettänyt jo kymmenen vuotta aiemmin. Lahden Radiomäen urheilukentän lähistöltä vanhalta hautausmaalta löytyy hänen holhoojanaan toimineen tätinsä Kaisa Hagmanin hauta.

Vuoteen 1887 saakka Paasikivi oli sukunimeltään Hellsten. Nuorukainen kuului ensimmäisen polven nimenmuuttajiin. Hän ei ollut sukua 1950–1960-lukujen yleisurheilussa kunnostautuneelle Voitto Hellstenille. 

Paasikivellä suhde liikuntaan ja urheiluun oli etäinen. Siinä hän asettuu K. J. Ståhlbergin, Lauri Kristian Relanderin ja Kyösti Kallion rinnalle. Paasikivi ymmärsi kuitenkin kolmen edeltäjänsä tavoin urheilun kansallisen ja kansainvälisen huomioarvon.

Kun Helsinki sai kesäkuussa 1947 järjestettäväkseen vuoden 1952 kesäolympiakisat, niin Paasikivi näki isännyyden voivan lisätä Suomen ulkopoliittista liikkumavaraa. Asian edistämiseksi 82-vuotias presidentti esitti jopa vuoden 1952 alussa tervehdyksen englanniksi, jota hän ei erityisen hyvin osannut. Paasikiven suoritukselle on jälkikäteen naureskeltu. ”Rallienglannin” tason Paasikivi ylittää kuitenkin ääntämyksellään kevyesti.

Paasikivi seurasi olympiavalmisteluja tarkasti myös menestysodotusten näkökulmasta. Hän kirjasi päiväkirjaansa 10.3.1951 lukeneensa Urheilun Kuva-aitasta Lauri Pihkalan pessimistisen kirjoituksen Suomen urheilun tilasta. Olympiamenestystä ei ollut odotettavissa. Presidentti soitti olympiajärjestelyitä johtaneella kenraali A. E. Martolalle, joka arveli Pihkalan jonkun verran liioitelleen.

Presidentti soitti myös Paavo Nurmelle, joka oli myös pessimistinen. ”Ei ole näkyvissä meillä nyt suuria urheilijoita. (…) Nurmen mielestä nykyään on urheilutulosten saamisen kannalta kovin hajaantunut: harjoitetaan kovin monta lajia (erittäinkin erinäisiä pallourheiluja). Olisi keskitettävä meille soveltuviin lajeihin.” Pääministeri Urho Kekkonen oli (21.3.) sen sijaan toiveekkaampi.

Presidentin toive ulkopoliittisen liikkumavaran laajentumisesta toteutui, kun hän pääsi avaamaan olympiakisat 19.7.1952. Neuvostoliiton joukkue marssi ensimmäisen kerran olympia-areenalle: Josif Stalin oli arvioinut urheilijoidensa olevan valmiita haastamaan Yhdysvallat. Idän ja lännen blokit kohtasivat ensimmäisen kerran täysimittaisesti kylmän sodan aikana urheilussa.

Paasikivelle oli tärkeää, että Suomi tarjosi suurvaltablokeille rauhanomaisen kohtaamispaikan. Kisoista tuli rauhansaareke kylmän sodan keskellä. Suomelle oli tärkeää näyttää, että maa ei kuulunut neuvostoblokkiin. Helsingin vuoden 1952 loivat siten pohjan kylmän sodan aikana Suomen haluamalle ja Suomelle toisinaan langenneelle sillanrakentajan roolille. Presidentti merkitsi tyytyväisenä päiväkirjaansa 3.8.1952: 

”Olympialaiset onnistuivat hyvin. Ulkomaalaiset, myös lehdet, ovat antaneet tunnustuksensa hyvästä järjestelystä. Tämä on kyllä meille hyvä asia ja reklaamia.”

Suomalaisten urheilumenestykseen Paasikivi oli sen sijaan tyytymätön. Hän kirjasi arvionsa 25.7.1952 kisojen vielä kestäessä.

”Olympialaiset menevät meille huonosti. Puhuin siitä tänään esittelyä ennen ja jälkeen Kekkosen ja valtioneuvoston jäsenten kanssa.

Kekkosen kanssa olimme samaa mieltä, että urheiluasia on otettava vakavasti esille, kun kisat ovat ohi. Tämä suomalaisten huono menestys osoittaa, että jotain on vinossa. Parannus on saatava aikaan. Kehoitin Kekkosta, vanhana urheilijana, ottamaan asian kunnia-asiakseen.”

Jouko Kokkonen
toimituspäällikkö
Liikunta & Tiede

Lisämateriaalia:

• Helsingin olympialaisten aattona Paasikivi puhui jopa englantia
• Olympia-journal 2, Helsingin olympiakisojen avajaiset
• J. K.Paasikiven 150-vuotissivusto