Fat but fit

Erityisesti mieleen jäi kohtaaminen Kuopion Puijo Symposiumissa seminaariohjelman tauolla miestenhuoneessa. Vaihdoimme nopeasti muutaman sanan hyvän kunnon merkityksestä terveydelle. Sitten Steven totesi nauraen ja vatsaansa taputellen: ”Arto, I’m fat but fit.”

Pioneerina ja yhtenä liikuntaepidemiologian merkittävimmistä vaikuttajista Steven tunnetaan ja muistetaan ehkä parhaiten Fat but Fit -paradoksista, joka perustuu hänen ja tutkimusryhmän laajoihin tutkimuksiin, jotka alkoivat 1980- ja 1990-luvuilla. Paradoksin keskeinen väite on, että hyvä kestävyyskunto voi vähentää ylipainon terveyshaittoja, ja että fyysinen kunto on jopa tärkeämpi kuolleisuuden ennustaja kuin kehon painoindeksi.

Toisin sanoen liikunnan puute on suurempi terveysriski kuin ylipaino. Paradoksin kansanterveydellinen viesti vapaasti tulkiten on, että liikuntaa tulisi edistää riippumatta siitä minkä painoinen kukin on. Ja sepä ei ole ollenkaan huono viesti jalkautettavaksi arkeen.

On tietysti selvää, että aivan yksioikoisesti sanomaa ei voi tulkita. Ymmärrämme, että säännöllinen liikunta ja hyvä kestävyys- ja lihaskunto voivat rakentaa suojaa sydän- ja verisuonitaudeilta myös silloin kun henkilö on ylipainoinen. Vasta-argumenttejakin on perustellusti esitetty, kuten ylipainon merkitys itsenäisenä terveyden vaaratekijänä, jonka haittoja hyvä kunto ei kumoa.

Jokainen on yksilö ja liikuntavasteetkin ovat yksilöllisiä. Tämä huomioiden on varsin todennäköistä, että liikunta voi kompensoida ylipainon negatiivisia terveysvaikutuksia ainakin jossain määrin. Mustavalkoinen vastakkainasettelu ei muutenkaan ole tätä päivää eli painonhallinta ja hyvä kunto eivät ole vastakkaisia tavoitteita.

Professori Blair haastoi perinteisen käsityksen, jonka mukaan ylipaino on automaattisesti epäterveellistä. Tällä voi hyvinkin olla annettavaa 2020-luvun puolivalissä keskusteluun kehon painosta. Tärkeää ajankohtaista pohdintaa käydään kehorauhasta, joka korostaa jokaisen oikeutta elää omassa kehossaan ilman ulkopuolista arvostelua, painetta tai häpeää.

Jäin pohtimaan voisiko Fat but fit -paradoksi tukea tätä ajatusta. Tulkitsen, että kyllä voi. Paradoksi osoittaa, että terveys ei ole yksiselitteisesti sidoksissa kehon kokoon. Lisäksi tilaa syntyy monimuotoiselle kehokäsitykselle, jossa eri kokoiset kehot voivat olla terveitä ja toimintakykyisiä.

Lihavuuden stigmaan liittyvää ennakkoluuloa ja syrjintää voidaan toivottavasti myös purkaa, jolloin ihmiset nähtäisiin enemmän kokonaisvaltaisesti eikä niinkään painon kautta. Jotta asian käsittely ei olisi turhan yksinkertaista, niin on huomattava, että uudenlaista painettakin voi syntyä. Ajatusmaailman kääntyminen siihen suuntaan, että lihavan henkilön tulisi olla hyväkuntoinen, ei sekään kuulosta hyvältä.

Koko yhteisön hyvinvoinnin perustana on jokaisen yksilön arvostaminen ainutlaatuisena omana itsenään riippumatta kehon koosta, fyysisestä kunnosta tai henkilökohtaisista arvoista.
 

Arto Hautala
fysioterapian ja kuntoutuksen professori, liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
LTS:n puheenjohtaja
arto.j.hautala@jyu.fi