Liikunta & Tiede -lehti 5/2020

Kirjoittaja:

Hannu Pelttari

Julkaistu:

16.12.2020

Jaa:

Englantilaisen jalkapallon haltuunottoa

Englantilaisen jalkapallon haltuunottoa

Saku Sundelin sanoo kirjoittavansa kirjan jalkapallosta, ei jalkapallokirjaa. Tämän lupauksen hän täyttää. Brittifutis on kunnioitettava yritys valottaa englantilaista jalkapallokulttuuria. Kirjan alaotsikon mukaisesti katse ei yllä Skotlantiin.

SAKU-PEKKA SUNDELIN: Brittifutis. Englantilaisen jalkapallon tarina
Tammi 2020. 278 sivua.

Sundelinilla on hyvät lähtöeväät aiheeseen toimittajana, jolla on oma tausta jalkapalloilijana ja kolme vuotta intensiivistä jalkapallon hengittämistä Ilta-Sanomien reportterina Englannissa. Tämä näkyy paikallisvarina ja sisäpiirin haastatteluina.

Kirja kertaa jalkapallon historiaa, pelin juurethan ovat tiukasti Britanniassa. Ja tämän historian painolastin vaikutusta hyvässä ja pahassa Sundelin tuo hyvin esiin. Myös naisten futiksen vanhaa historiaa kammataan. Muita aiheita ovat seurojen omistajuuden vallankumous, siirtoaikaikkunan toiminta, fanius, pubit, huliganismi ja Aulis Virtanen, mutta ennen kaikkea jalkapallo osana brittien luokkajakoista kulttuuria. Ja ajantasaisuutta hakien jopa ”viherpesuisen” nelosdivarin seuran esittely. Sundelinin mukaan Nailsworthin ylpeys Forest Green Rovers on maailman tunnetuin talla tasolla pelaava seura.
Kirja on anniltaan epätasainen. Hyvää on se, että jalkapallo tarkoittaa koko jalkapalloa, ei vain Valioliigaa. Sundelinin sydän sykkii kaikelle jalkapalloon liittyvälle ja tapahtumina alasarjaottelut ovat hänelle yhtä arvokkaita kuin huippuseurojen klassikkomittelöt.

Helmiä ovat fanimatka, suomalaisten akatemiakokelaiden tarinat, sekä lopun kuvaukset suomalaisten Valioliigapelaajien kokemuksista. Fanimatkan Sundelin tekee Port Valen kannattajien matkassa vieraspeliin kohti varmaa häviötä cup-ottelussa Manchester Citya vastaan. Port Valen porukkaa kuunnellessaan Sundelin onnistuu valottamaan mainiosti englantilaista jalkapallokulttuuria. Matkan kruunu on se, että Port Valen 34-vuotias maalitykki onnistuu tekemään lupauksensa mukaisesti maalin Cityn verkkoon 4-1 häviössä.

Sundelin kertoo neljän (Jami Puustinen, Tim Sparv, Jesse Joronen, Tomi Saarelma) suurseurojen akatemioissa olleen suomalaisnuorukaisen tarinan. Yksikään Suomesta näihin akatemioihin lähtenyt poika ei ole onnistunut nousemaan Valioliigaan. On hyvä muistaa Sundelinin tyly arvio akatemioista, kun Suomen lehdistössä seuraavan kerran hehkutetaan 15-vuotiaan siirtymistä Englantiin. ”Niille parille, joista odotetaan jotain, tarvitaan yksinkertaisesti hyviä sparraajia, jotta harjoitusten taso pysyy korkeana.” Silti kaikki pitävät akatemiavaihetta hyvänä elämänkokemuksena. Joronen ja Sparv ovat saaneet sitä kautta myös ammatin.

Jalkapallohuliganismista Sundelin ei saa oikein mitään irti – ja tunnustaa sen itsekin. Kun kirja ei palvo huippuyksilöitä, kummastuttaa miksi Sundelin käyttää kuusi sivua huligaani Bill Gardnerin esittelyyn lähtien siitä, että tämä oli ”hieman ylipainoinen punatukkainen lapsi, jota kiusattiin koulussa.”
Vähälle huomiolle jäävät ikuiset seurafanien väliset ”vihat” (Newcastle–Sunderland; Arsenal–Tottenham jne.). Vaikka nämä traditiot lienevät lientymässä, olisi vihanpidon kulttuurisia juuria voinut tutkailla. Mielellään olisi lukenut kirjan otsikon alla myös jotain Iso-Britannian neljän jalkapallomaajoukkueen historiasta ja nykyisyydestä.

Jalkapallon mahdollisuuksista maailmanparantajanakin Sundelin kirjoittaa. Harmi vain, etta Marcus Rashfordin urotyöt köyhien kouluruokailun puolesta ja Boris Johnsonia vastaan, tapahtuivat kirjan kannalta liian myöhään.

Huumoria kirjaan löytyy valitettavasti vasta suomalaisten brittikenttiä kolunneiden pelaajien tarinoissa. Parhaasta päästä on Julietta Kuqin heittäminen ulos katsomosta, kun hän selitti miehensä Shefkin edesottamuksia kentällä.

Takavuosien pelaajien muisteloissa ei kehuja tule brittivalmennukselle. Asia on ollut juuri niin, miltä se on näyttänytkin. Suurista harrastajamääristä on aina silloin talloin noussut joku taitava lahjakkuus, mutta pääosa on ollut vain fyysisesti ja asenteellisesti lahjakkaita. Ainoat kehut tulee Lutonissa yhden kauden 2000-luvun alussa pelanneen Petri Helinin suusta. Kymmenottelun olympiavoittaja Daley Thompson oli vetänyt hyviä fysiikkatreenejä. Arsene Wenger ja Thierry Henry todella muuttivat brittifutista.

Kirjan kustannustoimittaja on nukkunut. Pitkähköt luvut olisivat huutaneet kevennykseksi väliotsikoita, kun aiheetkin pomppivat lukujen sisällä. Kirjoittaja itsekin olisi voinut huomata, että lyhyemmät kappalejaot olisivat nekin auttaneet lukijaa. Joka tapauksessa kirja tarjoaa monipuolista taustavaloa englantilaisen jalkapallon ymmärtämiseen.

HANNU PELTTARI
tietokirjailija
hannuspurs(at)icloud.com