Ympäristöhallinnan liikuntasosiologinen tutkimus tukee liikuntakulttuurin vihreää siirtymää

Tätä tekstiä kirjoittaessamme marraskuussa 2021 maailman johtajat ovat kokoontuneet Skotlannin Glasgow’n Yhdistyneiden kansakuntien COP26-ilmastokokoukseen. Kokouksen tarkoituksena on sopia niistä keinoista ja sitoumuksista, joiden avulla YK:n jäsenvaltiot pyrkivät torjumaan ilmastokriisin vakavimpia seurauksia. Glasgow’n kokouksen ja ylipäätään globaalin ilmasto- ja ympäristöpolitiikan taustalla ovat tiedeyhteisön todistamat ihmistoiminnan ja ympäristön tilan heikentymisen väliset syy-seuraussuhteet sekä näihin riippuvuuksiin pohjautuvat tulevaisuusskenaariot. Ihmiskuntaa laajasti yhdistävä ilmastohuoli ja siihen pohjautuva globaali ilmastopolitiikka ovat tieteellisestä tiedosta alkunsa saaneita, globaaleihin mittoihin kasvaneita yhteiskunnallisia reaktioita.

Maailman tilaa koskeva luonnontieteellinen tutkimus tuottaa korvaamattoman tärkeää tietoa. Se legitimoi poliittiset vaatimukset esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi – siis vaatimukset vihreän siirtymän suunnittelemiseksi ja toimeenpanemiseksi. Luonnontieteen tutkimuskohteisiin eivät kuitenkaan lukeudu esimerkiksi yhteiskuntien reaktiot ympäristön tilaa koskevaan tietoon tai kysymykset siitä, miten yhteiskuntia sekä niissä vallitsevia kulttuurisia, sosiaalisia ja taloudellisia käytäntöjä voidaan hallitusti muuttaa. Näiden kaltaisia ongelmia tutkii yhteiskuntatieteellinen ympäristötutkimus.

Ympäristönhallinnan liikuntasosiologisen tutkimuksen muodostuminen ja kohteet

Liikuntakulttuurin avaintoimijat ovat tunnistaneet tarpeen reagoida globaaliin ympäristökriisiin ja toimia ekologisesti kestämättömien käytäntöjen muuttamiseksi. Kansainvälinen olympiakomitea kertoi COP26-ilmastokokouksessa urheiluliikkeen uudesta Race to Zero -ilmastokampanjasta ja antoi sitoumuksensa siitä, että 2030 lähtien olympialaiset ovat ilmastovaikutuksiltaan positiivisia. Suomessa kannanotot ja jopa vaatimukset ympäristövastuullisen toiminnan kehittämiseksi ovat kiihtyvään tahtiin yleistyneet julkisessa liikuntahallinnossa ja -järjestöissä 1990-luvulta alkaen. Samassa tahdissa on kasvanut ympäristöhallinnan toimintamalleja sekä vallitsevien käytäntöjen ja organisaatiokulttuurien muuttamista koskevan tutkimustiedon kysyntä. Toimenpidevaatimukset ovat siis koskettaneet myös liikuntatutkijoita. Heidän odotetaan osallistuvan liikuntakulttuurin vihreään siirtymään tuottamalla tietoa muun muassa liikuntakulttuurin materiaalivirroista sekä ympäristöhallinnan kehittämisen sosiokulttuurisista reunaehdoista ja toimintamallien vaikuttavuudesta.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on vastattu tietotarpeeseen kehittämällä ympäristöhallinnan liikuntasosiologista tutkimuslinjaa. Päättyneissä ja meneillään olevissa tutkimusprojekteissa on muodostettu teoriaa ja käsitejärjestelmiä, jotka auttavat tunnistamaan erilaisten liikuntaorganisaatioiden ympäristöhallintaan ja sen kehittämiseen kytkeytyviä ilmiöitä, sekä tuotettu näiden teoreettisten viitekehysten raamittamaa tietoa. Projekteissa on muodostettu kokonaiskäsitys liikuntapalveluiden ja valtakunnallisten liikuntaorganisaatioiden ympäristöjohtamisen tilasta, yhteiskehitetty ja analysoitu kunnallisen liikuntapalveluorganisaation ympäristöhallinnan kehittämistoimenpiteitä sekä analysoitu seuratoiminnassa vallitseviin kulkutapakäytäntöihin kietoutuvia sosiokulttuurisia rakenteita ja tutkittu pyöräilyn kulkutapaosuuksien lisäämiseksi tehtyjä kokeiluja. Projekteja yhdistää toimintatutkimuksellinen lähestymistapa, jonka myötä on keskitytty ympäristökriisin hillitsemisen ydinkohtaan eli vallitsevien käytäntöjen muuttamiseen.

Merkittävän panoksen tutkimuslinjan kehittämiselle ovat antaneet useat pro gradu -tutkielmiaan tehneet opiskelijat. He ovat osaltaan täydentäneet ja tarkentaneet edellä mainittujen ilmiöiden analysointia, osallistuneet tutkimusta tukevaan teoria- ja metodologiapohdintaan sekä laajentaneet tutkimuksen kohdejoukkoa. Tutkielmissa sovellettuja keskeisiä käsitteitä ovat olleet muun muassa ympäristöhallinta, -johtaminen, -kansalaisuus ja -tietoisuus; organisaatiokulttuurin muutos, verkostohallinta, sosiaaliset käytännöt sekä ympäristöpoliittinen liikkumavara. Tutkimuskohteina ovat olleet muun muassa kuntien liikuntapalveluista vastaavat yksiköt, urheilun ympäristövastuuverkosto, Liigan ja liigaseurojen ympäristöjohtaminen, valtakunnalliset liikuntajärjestöt sekä Protect Our Winters -ilmastoliike.

Erityisen arvokasta on ollut tutkielmien tekijöiden tekemä työ relevantin sekä tuoreen tutkimus- ja teoriakirjallisuuden läpikäymisessä. Tutkielmien sisältämät kirjallisuuskatsaukset tarkentavat kokonaiskuvaa liikuntakulttuurin avaintoimijoiden ympäristöhallintaa koskevasta tutkimustoiminnasta. Katsaukset luovat hyvän lähtökohdan tutkimuslinjan kehittämiselle. Ne tuovat esille tutkimustiedon kumuloitumisen sekä niitä aihealueita, joista tietoa tarvitaan lisää.

Kansainvälisen yhteistyön avauksia

Tutkimushankkeiden ja opinnäytteiden lisäksi tekeillä on myös väitöskirjatasoisia töitä. Ne paitsi syventävät kotimaisen tutkimuslinjan kysymyksenasetteluja myös laajentavat sen tarkasteluja kansainvälisesti merkittäviin tutkimusasetelmiin yhdessä ulkomaisten kumppanien kanssa.

Kestävää liikkumista käsittelevän tutkimuksen saralla ensimmäiset askeleet on otettu yhdessä Amsterdamin yliopiston kanssa. Jonne Silonsaari tarkastelee väitöskirjatyössään toimintatutkimuksen keinoin lasten ja nuorten pyörällä liikkumista ja sen muutosta Suomessa ja Hollannissa. Lähtökohtana on pyöräilypolitiikan ja pyöräilynedistämisen tarkastelu hyvää lapsuutta koskevissa diskursseissa kahdessa maassa. Uutena avauksena voidaan pitää Silonsaaren tukeutumista mobiliteettien sosiologiaksi kutsuttuun lähestymistapaan, joka ohjaa tutkimaan liikenteen ja erilaisten kulkutapamuotojen merkityksiä yksilöiden ja yhteisöjen sosiaalisissa todellisuuksissa. Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen kysymyksenasetteluihin yhdistettynä Silonsaaren mobiliteettien sosiologinen analyysi tuottaa tulkintaa kulkutapamuotojen muuttamisen ja kestävän liikkumisen omaksumisen sosiokulttuurisista ehdoista.

Riina Hämäläisen väitöskirjatutkimus puolestaan laajentaa kansainvälistä yhteistyötä liikuntaorganisaatioiden ympäristöhallintaa käsittelevän tutkimuksen suunnassa. Hämäläinen analysoi Yhdistyneiden kansakuntien määrittämän globaalin ympäristöhallinnan mallin soveltumista kansainvälisen urheiluliikkeen vihreän siirtymän tukemiseen. Tarkastelu kohdistuu kansainvälisen olympiakomitean ympäristöpoliittisten sitoumusten ja ympäristöjohtamisen käytäntöjen vaikutuksiin kansallisten olympiakomiteoiden ympäristöhallinnassa. Tämä projekti tarjoaa mahdollisuuden paitsi verkostoitua aiheesta kiinnostuneiden ulkomaisten tutkijoiden kanssa myös osallistua kansainvälisen olympiakomitean ympäristövastuullisia toimintamalleja vahvistaviin muutosprosesseihin. Lisäksi aiheen tarkastelu tuottaa uudenlaista sisältöä ajankohtaiseen ympäristöpoliittiseen keskusteluun.

Muutoksen asiantuntemuksen tarve ja resurssointi

Glasgow’n ilmastokokouksen keskeinen tavoite on sopia aiempaa sitovimmista, korkeammista ja nopeammin saavutettavista päästövähennystavoitteista. Kokouksessa noudatetaan progressioperiaatetta, joka on koko 2000-luvun ollut kansainvälisen ilmasto- ja ympäristöpoliittisen prosessin johtoajatus. Sen mukaan globaalissa vihreässä siirtymässä edetään vaiheittain yhteisen arvopohjan muodostamisesta, eli yhteisen tahtotilan ilmaisevista sopimuksista, kohti jatkuvasti tiukentuvaa ja yhdenmukaistuvaa, kaikkia valtioita koskettavaa informaatio-, normi- ja resurssiohjausta.

Progressioperiaatteen toimeenpanosta seuraa yhteiskunnan kaikille sektoreille ja tasoille kohdistuvia alati tiukentuvia vaatimuksia muuttaa vallitsevia kestämättömiä käytäntöjä verraten lyhyessä ajassa. Näin käy siis myös liikuntakulttuurissa, jossa vaatimuksiin vastaaminen edellyttää muutosasiantuntemuksen merkittävää vahvistamista niin valtionhallinnossa, kunnissa, järjestöissä ja yksityisen sektorin organisaatioissa. Asiantuntemuksen vahvistaminen puolestaan edellyttää paitsi liikuntaorganisaatioiden tiedolla johtamista tukevan tutkimustiedon tuottamista myös tiedeneuvonnan käytäntöjen eli tutkijoiden ja tiedon soveltajien vuorovaikutuksen kehittämistä. Erityisesti tarvetta on uudenlaisille verkostoitumisen muodoille, joiden avulla voidaan sovittaa yhteen eri tieteenalojen tutkijoiden ja liikuntaorganisaatioissa toimivien asiantuntijoiden toisistaan poikkeavia tapoja kehystää muutosprosesseja. Tavoitteena tulisi olla poikkitieteellisistä synteeseistä rakentuva tutkimustieto ja siihen pohjautuva asiantuntemus, jonka perustana on syvällinen ymmärrys sekä muutoksen teoriasta että liikuntaorganisaatioiden arkitodellisuudesta.

Tähän mennessä ympäristöhallinnan liikuntasosiologisen tutkimuksen tuottama muutoksen asiantuntemus käsittää muun muassa organisaatioiden ja yhteisöjen muutosprosessien fasilitoinnin, ympäristöjohtamisen toimintamallien kehittämisen, kestävien kulkutapamuotojen sosiokulttuuristen riippuvuuksien analyysin, yhteiskehittämismenetelmien käytön sekä realistiseen tietoteoriaan pohjautuvan muutosprosessin arvioinnin. Tämän asiantuntemuksen karttumisen myötä liikunnan yhteiskuntatieteilijät ovat voineet osallistua kansallisten ja paikallisten liikuntaorganisaatioiden ympäristöhallinnan kehittämiseen sekä kestävän liikkumisen politiikkaprosesseihin. Se on myös tukenut edellä peräänkuulutettua tutkijoiden ja asiantuntijoiden uudenlaista verkostoitumista.

Liikuntaorganisaatioissa on siis aktivoiduttu ympäristöhallinnan kehittämiseksi ja liikuntatutkijoiden tuottamaa muutosprosessia tukeva tietoperusta ja asiantuntemus ovat karttuneet. Yleisesti ottaen työ maapallon kantokykyyn ja luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvan liikuntakulttuurin rakentamiseksi on kuitenkin vasta alussa. Kansainvälisen ympäristöpolitiikan määrittämän siirtymäprosessin aikataulussa pysyminen vaatii liikuntakulttuurin avaintoimijoilta hyvin merkittäviä panostuksia. Lisäresursseja tarvitaan kaikilla rintamilla mukaan lukien tieteellisessä tutkimuksessa. Jotta liikuntakulttuurin vihreän siirtymän edellyttämä muutoksen asiantuntemuksen kartuttaminen ja juurruttaminen voidaan taata, tulee resurssoinnin kehittyä muutostarpeiden mukana.

Yliopistonlehtori Mikko Simula & väitöskirjatutkija Jonne Silonsaari
Liikuntatieteellinen tiedekunta
Jyväskylän yliopisto