Vappu on liikettä, mutta vähemmän liikuntaa

Ensimmäinen vappumarssi järjestettiin Helsingissä vuonna 1898. Silloin kansa oli liikkeellä raittiusaatteen ja kieltolain puolesta. Työväen poliittisten vappumarssien perinne ulottuu Suomessa 1900-luvun alkuun. Osanottajista suurin osa teki ruumiillista työtä.  He joutuivat kokoontumaan kävellen tai polkupyörällä. Marssit matkat olivat maaseudulla pitkiä, kun pienten työväenyhdistysten väki kokoontui usein jollekin työväentalolle vappujuhlaan. 

Toistasataa vuotta sitten yleisteemana vapusta toiseen toistunut ”kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan tuntia virkistystä, kahdeksan tuntia lepoa” ei ole kokonaan kadottanut ajankohtaisuuttaan, vaikka työaikavaatimus toteutuikin vuonna 1917.

Vappumarsseilla riitti väkeä 1980-luvulle saakka. Liikuntasuorituksena se saattoi olla 1960‒1970-luvun radikaaleille muiden mielenosoitusten ohella liki ainoa. Sittemmin osa hämyisten kuppiloiden veteraaneista löysi kuntoliikunnan, eikä enää lähtenyt vappumarsseille. Työväenjuhlan perinteinen vetovoima alkoi ylipäätään hiipua yhtä mukaa vasemmiston kannatuksen laskun myötä. Vappuna on marssittu 2000-luvulla harventunein rivein. Osallistujamäärissä työmäenmarssien ohi on mennyt ohi konservatiivisten kristittyjen vappuna järjestämä Jeesus-marssi.

Toinen vapun suuri juhlijajoukko ovat olleet ylioppilaat. Suomenkieliset kokoontuivat Helsingissä juhlimaan vappua Alppilaan ja vuodesta 1927 Ullanlinnanmäellä. Ruotsinkieliset juhlivat pitkään Kaisaniemessä. Juhlapaikalle oli mentävä yleensä jalkaisin, eikä poiskaan päässyt muuten. Joskus luonto on tarjonnut vaihtoehtoja. Lumisena vappuna 1929 Tähtitorninmäelle pääsi hiihtäen, samoin 1941 ja 1957.

Manta lakitettiin 1970-luvun lopulle asti keskiyöllä. Tosin Helsingin poliisimestari kielsi 1920-luvulla vuosikausiksi lakituksen, jonka liepeillä meno äityi kieltolaki oloissa tappeluiksi. Lakitusajan vaihtumiseen iltakuudeksi vaikutti osaltaan alkoholihuuruisen keskiyön hallitsematon meno. Nousuhumalaiset vellovat ihmismassat ovat olleet helpommin hallittavia illansuussa.

Opiskelijoiksi tavallistuneiden ylioppilaiden vapunvietto levisi uusien korkeakoulujen ja yliopistojen mukana eri puolille Suomea. Haalarit kansallispuvukseen omaksuneet opiskelijat värittivät lukuisien paikkakuntien katukuvaa keväänkorvalla ennen pandemiaa. Liikettäkin kertyi, vaikkakaan likikään aina ei kovin päämäärätietoista.

Havaintojani ja muistikuviani yhdistelemällä voin kuitenkin väittää, että vapun juhlinta on muuttunut rauhallisemmaksi 1980-lukuun verrattuna. Silloin suurten ikäluokkien ”märkä sukupolvi” kuului vielä nuoriin keski-ikäisiin ja me hiukan pienemmät ikäluokat olimme sittenkin iso porukka. Ja ilo ilman viinaa oli tuolloisen käsityksen mukaan todellakin teeskentelyä.

Aikamoinen oli älämölö, kun vaikkapa Uuden ylioppilastalon seitsemänteen kerrokseen Savolaiseen osakuntaan ahtautui yli 300 juhlijaa. Tanssi jatkui aamunkoittoon ja sen ohi. Ne, jotka jaksoivat, jatkoivat Ullanlinnanmäelle. Pelkistetyt aamiaistarvikkeet ja runsaasti juomia seurasi mukana.

Sittemmin yleistyneet vappuaamiaiset ovat muuttaneet Ullanlinnanmäen juhlintaa seesteisemmäksi. Runsaiden tarjoomusten kantaminen on vaatinut järjestelyjä ja pieniä ponnistelujakin.

Viime ja tänä vappuna liike on pakosta vähentynyt. Siitä huolimatta malja keväälle!

Jouko Kokkonen
toimituspäällikkö
Liikunta & Tiede -lehti

Kuva: Naisylioppilaita hiihtoretkellä Torniossa vappuna 1923. Museovirasto.