Valmentaja – puun ja kuoren välissä?
Valmentajien osaaminen on ollut viime viikkoina kriittisen tarkastelun kohteena. Syystäkin, sillä valmennussuhde on myös ihmissuhde, joka vaikuttaa urheilijaan fyysisesti ja henkisesti. Esimerkkejä huonosta valmentamisesta on tullut viime aikoina runsain mitoin esille. Silti on paikallaan puhua myös valmentajien asemasta. Valmentajan työn tuloksiin kohdistuu etenkin huipputasolla suuria odotuksia ja paineita.
Harri Rindellin ja Heidi Packalenin selvitys ”Yksinäistä työtä joukkueen puolesta” kertoo jääkiekkoliigan päävalmentajina kaudella 2018–2019 aloittaneiden valmentajien kokemuksista ja näkemyksistä. Selvitys on monelta osin karua luettavaa. Valmentaja joutuu toimimaan ainoassa varsinaisessa Suomen täysammattilaisliigassa kentällä, joka ei kaikilta osin täytä ammattimaisen toiminnan vaatimuksia. Seurajohdolla ei likikään aina riitä malttia kehittää toimintaa pitkäjänteisesti.
Etenkin nuoret valmentajat joutuvat työhön riittämättömin eväin. Tarjous valmentaa liigajoukkuetta tuntuu varmasti houkuttelevalta, mutta arki osoittautuu paljon monitahoisemmaksi ja vaikeammaksi kuin noviisivalmentaja voisi luulla. Eikä valmentajan työssä tunneta työaikoja. Asiat kulkevat aina korvien välissä. Etenkin vaikeudet heijastuvat läheisiin ihmissuhteisiin.
Rindellin ja Packalenin selvitys ei kuitenkaan kerro mistään itsesäälissä rypevästä ammattikunnasta, vaan työstään ylpeistä valmentajista. He ovat hyvin tietoisia valmentajuuden luonteen muuttumisesta. Kova ääni ja mahdollinen oma pelaajatausta eivät enää riitä pitkälle. Nuoren polven pelaajat haluavat ja osaavat kyseenalaistaa valmentajan tekemiset. Työnkuvaa on muuttanut myös tiimityön korostuminen. Liigatason valmentajat kokevat yleensä olevansa unelma-ammatissaan. He saavat tehdä työtään rakastamansa lajin parissa. Jaksamista auttavat valmentajien omat verkostot.
Valmentamisessa on tullut yhä useamman ammatti 2000-luvulla. Suomessa oli KIHU:n selvityksen mukaan vuonna 2016 yli 1600 ammattivalmentajaa. Määrä oli nelinkertaistunut 2000-luvun alkuun verrattuna. Valmentajista liki kolmannes toimii jalkapallon ja jääkiekon parissa. Rindell ja Packalen antavat osaltaan aineksia valmentajien työstä käytävään keskusteluun. Heidän työnsä kertoo valmentajien työkuvan muutoksesta ja heihin kohdistuvista odotuksia.
Suomalainen jääkiekkovalmennus on saanut virikkeitä Pohjois-Amerikasta, Ruotsista, Tšekkoslovakiasta ja Neuvostoliitosta. ”Yksinäistä työtä joukkueen puolesta” kertoo myös siitä, mitä suomalaisen jääkiekon valmennuskulttuuri on tänä päivänä. Voisi sanoa, että suomalainen tapa valmentaa on valmentajille selkiytynyt. Rindellin ja Packaleni tekstin pohjalta asia pelkistyy sanoihin ihmisläheinen, kuunteleva, määrätietoinen ja tarvittaessa tiukka. Liigaseurojen muille toimijoille asia ei ole välttämättä kirkastunut.
Onko huipputason jääkiekkovalmentamisesta kertovalla julkaisulla laajempia yhteyksiä työelämään? Vaikka valmentamisessa liikuntaan enemmän äärirajoilla, niin julkaisulla on yhtymäkohtia asiantuntijatyön paineisiin. Tulosta odotetaan nopeasti, malttia kehittyä ei kaikilla työnantajilla ole.
Blogitekstin kirjoittaja: toimituspäällikkö Jouko Kokkonen, Liikunta & Tiede
Pelaajatarkkailija Harri Rindellin ja psykoterapeutti, VTM Heidi Packalenin tekemä "Yksinäistä työtä joukkueen puolesta. Selvitys jääkiekon liigavalmentajien työnkuvasta kaudella 2018–2019" julkaistaan maanantaina 3.2.2020 klo 13.00. Selvitys on saatavissa tuolloin pdf-muodossa verkkosivustoltamme.