Blogi

Kirjoittaja:

pääsihteeri Jari Kanerva, LTS

Julkaistu:

31.07.2019

Jaa:

The Ashes – kamppailu tuhkasta

Brittiläistä urheilumediaa hallitsee nyt yksi aihe, The Ashes. Meillä Suomessa aihe ei nostata suuria tunteita tai uutisotsikoita urheilusivuilla. Mikä kiinnostaa noin 15 senttiä korkeassa terrakottauurnassa, jonka sisällä on puupallon tuhkaa?

Vastaus ei ole Kanada, vaan kriketti. Pallopelin juuret ovat aina 1200-luvun Britanniassa ja jo 1700-luvulla käytettiin nykyisen kaltaisia sääntöjä. Kriketti ulottuu syvälle Brittiläisen imperiumin kulttuuriin. Pelin ovat omaksuneet väkiluvultaan suuret Kansanyhteisön maat, kuten Intia ja Pakistan. Kriketin on arvioitu olevan koko maailman toiseksi suosituin urheilulaji heti jalkapallon jälkeen. Arviolta yli kolme miljardia ihmistä joko seuraa tai harrastaa krikettiä. Maailman huippujoukkueet tulevat Englannista, Australiasta, Intiasta, Pakistanista, Uudesta-Seelannista, Etelä-Afrikasta ja Länsi-Intiasta. Euroopan maista järjestäytynyttä krikettiä pelataan yli 40 maassa.

Krikettiin kuuluvat oleellisesti Test-ottelut, jolla tarkoitetaan pisintä kriketin pelimuotoa. Näitä otteluita pelaavat ainoastaan parhaista pelaajista muodostetut maajoukkueet. Ensimmäinen Test-ottelu pelattiin Englannin ja Australian välillä Melbournessa vuonna 1877. Ottelun voitti kotijoukkue Australia. Vuonna 1882 joukkueet kohtasivat legendaarisella The Oval-areenalla Lontoossa. Australia voitti ja Englanti hävisi ensimmäisen kerran omalla maaperällään. Tappion johdosta Sporting Times kirjoitti, että englantilainen kriketti on kuollut, polttohaudattu ja tuhkat viety Australiaan.

Test-sarja jatkui 1883 Australiassa. Ennen otteluita Englannin kapteeni Ivo Blighn vannoi palauttavansa tuhkat takaisin Englantiin. Näin tapahtuikin, sillä Englannin viedessä voiton joukko melbournelaisnaisia lahjoitti voittajille uurnan, joka sisälsi puisen krikettipallon tuhkat humoristisen kuvainnollisesti Australian kriketin tuhkat. Tästä sai nimensä Englannin ja Australian välinen, joka toinen vuotinen kohtaaminen "The Ashes" (suom. tuhkat). Ottelusarja on yhä eräs kansainvälisen kriketin suurimmista tapahtumista.

Vuoden 2019 Ashes -sarja käynnistyy Englannissa Australian johtaessa 33:lla voitolla Englannin 32 voittoa vastaan ja kaikkiaan 70:stä kohtaamisesta viisi sarjaa on päättynyt tasapeliin. Voitto ratkaistaan paras viidestä menetelmällä, mutta pakkaa sekoittaa tasapelien mahdollisuus. Australia vei viimeisimmän sarjan 4–0 vuosina 2017–18, mutta Englanti voitti viimeksi kotikentällä vuoden 2015 sarjan, joka päättyi lukemiin 3–2.

Kriketin juuret Suomessa ulottuvat 1960-luvulle, jolloin myyttinen “Palmerstonin yhteisö” pelasi ensimmäiset krikettiottelut Espoon Tapiolassa. Helsingin Krikettiklubi (Helsinki CC) oli ensimmäinen virallinen joukkue, ja se pelasi 1970-luvulla vuosittain otteluita Ison-Britannian Tukholman suurlähetystön joukkuetta vastaan. Pelaajia riitti, kun maahan muutti väkeä lajin suurmaista, kuten Englannista, Intiasta ja Pakistanista.

Suomalainen kriketti alkoi kehittyä 1990-luvun puolivälissä, jolloin perustettiin Turku CC, Stadin Krikettiseura ja Vantaa CC. Nämä joukkueet haastoivat pian Helsingin Krikettiklubin valta-aseman. Suomen Krikettiliitto ry perustettiin vuonna 1999. Liitto on ensimmäisestä toimintavuodestaan lähtien järjestänyt lajin viralliset SM-kilpailut. Kansainvälinen Krikettiliiton (ICC) julkistamalla 80 maan miesten maajoukkueiden (MRF Tyres ICC T20I) rankinglistalla Suomen krikettimaajoukkue, Krikettikarhut, on sijalla 63.

Pitkän historiansa takia kriketti on keskeisenä aiheena varsinkin englanninkielisissä kaunokirjallisuudessa ja runoudessa. Douglas Adamsin scifiromaanisarjan Linnunrata (perustuu hänen kuunnelmasarjaansa Linnunradan käsikirja liftareille) kolmannessa osassa Elämä, maailmankaikkeus – ja kaikki, 1991 (Life, the Universe and Everything, 1982) tuhkaa sisältävä uurna on merkittävä osatekijä juonessa. Vieraat robotit varastavat uurnan, koska sen sisältämä tuhka on osa avainta, jota tarvitaan portin (Wikkit Gate) avaamiseen ja Krikkitin nimisen vangitun maailman vapauttamiseen.

Elokuvista katsomisen arvoinen on, Suomessakin saatavilla oleva, intialainen Bollywood-spektaakkeli Lagaan. Se toimii hyvänä johdatuksena kriketin maailmaan.

Blogitekstin kirjoittaja: pääsihteeri Jari Kanerva, LTS

 

Krikettipallo painaa noin 160 grammaa. Pallo keskiosa on valmistettu korkista, jonka ympärille kierretään puuvillalankaa. Nahkapäällys koostuu kahdesta ympyrän muotoisesta palasta, jotka ommellaan yhteen. Ompele vaikuttaa pallon liikkeeseen ilmassa ja siihen, miten pallo pomppii. Syöttäjät hankaavat palloa reiteen, koska pallon kiilto vaikuttaa sen käyttäytymiseen. (Kuva: Jari Kanerva; kuvatekstin tietolähde: www.cricketfinland.com)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Krikettipallo painaa noin 160 grammaa. Pallo keskiosa on valmistettu korkista, jonka ympärille kierretään puuvillalankaa. Nahkapäällys koostuu kahdesta ympyrän muotoisesta palasta, jotka ommellaan yhteen. Ompele vaikuttaa pallon liikkeeseen ilmassa ja siihen, miten pallo pomppii. Syöttäjät hankaavat palloa reiteen, koska pallon kiilto vaikuttaa sen käyttäytymiseen. (Kuva: Jari Kanerva; kuvatekstin tietolähde: www.cricketfinland.com)