Tarina vaikeuksista voittoon taistelevasta huippu-urheilijasta säröilee

Huippu-urheilun raadollisuus on aiheuttanut monelle vakavia ongelmia, uutisoi Yle kyselystään lokakuun alussa. Kyselyyn vastasi 111 suomalaista olympialajien huippu-urheilijaa, joista 68 prosenttia kertoi kärsineensä urheilu-uransa aikana mielenterveyden häiriöistä. Moni oli myös tyytymätön urheilijoille tarjottuihin mielenterveyspalveluihin. Myöhemmin haastattelussa suomalaisen urheilukentän kirkkaat tähdet kommentoivat kyselyn tuloksia huolestuneina ja Olympiakomitean urheilupsykologi Hannaleena Ronkainen totesi, että huippu-urheilijoiden mielenterveyttä tulisi tukea vahvemmin.

Aihe on virittänyt paljon keskustelua, vaikka yleisesti on tiedossa, että henkiset paineet ovat aina olleet osa huippu-urheilua. Urheilijan hyvinvointiin ja pahoinvointiin vaikuttavat tekijät eivät ole myöskään vähentyneet kilpailun koventuessa ja urheilun ammattimaistumisen edetessä. Urheilu itsessään sisältää riskitekijöitä henkiselle terveydelle. Näitä ovat muun muassa kilpailutilanteisiin liittyvä stressi, julkisuuden aiheuttamat paineet, urheilujoukkueiden sisäiset suhteet ja urheiluvammat, jotka voivat päättää uran ennenaikaisesti.

Urheilujulkisuutta ovat perinteisesti hallinneet sankaritarinat. Lajityypille ovat ominaisia kertomukset vaikeuksien kautta voittoon kulkeneista urheilijoista. Julkisuuden valokeilaan on kuitenkin viime vuosina astunut urheilijoita, jotka ovat kertoneet mielensä menneen rikki rakkaassa ammatissa. Esimerkiksi jalkapalloilija Essi Sainio on kertonut masennuksestaan ja anoreksiastaan. Vuosien tauon jälkeen Sainio on palannut pelikentille. Samassa lajissa unelmiensa ammattiin päässyt Roni Peiponen joutui lopettamaan uransa masennuksen vuoksi kokonaan. Olisikin helppoa väittää huippu-urheilun olevan sairasta. Vahvana elää toisaalta yhä käsitys urheilusta ihmisen luonnetta jalostavana toimintana.

Uutta tietoa huippu-urheilijoiden henkisestä hyvinvoinnista

Julkaisemme joulukuussa Satu Kasken, Monna Arvinen-Barrowin, Ulla Kinnusen ja Jari Parkkarin tutkimusraportin ”Miten huippu-urheilijan mieli voi?”, joka luo äärinäkemysten vastapainoksi kuvan urheilusta henkisesti vaativana mutta samalla myös itsensä kehittämiseen mahdollisuuksia antavana ympäristönä. Tutkimuksesta selviää, miten huipputasolla urheileva ihminen rakentaa usein identiteettinsä vahvasti urheilun varaan. Urheilu-uran loppuminen on monelle elämän taitekohta, jossa tarvitaan enemmän tukea kuin sitä nykyisin on tarjolla.

Liikuntatieteellinen Seura sopii hyvin Kasken tutkimusryhmän tulosten julkaisijaksi, sillä seura on osallistunut urheilupsykologiasta käytyyn keskusteluun 1960-luvun lopulta saakka. Vuonna 1970 Stadion-lehti (nykyään Liikunta & Tiede) julkaisi Friedrich Blanzin tutkimuksen ”Huippu-urheilijoiden asenteet ja stressinsieto kilpailua edeltävässä odotustilanteessa”, joka perustui Mexico Cityn vuoden 1968 olympiakisoissa Suomen joukkueeseen kuuluneilta urheilijoilta kerättyyn aineistoon.

Kasken ryhmän tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että huippu-urheilijan kehittyminen ja menestys perustuu henkisten ja ruumiillisten ominaisuuksien yhteenkietoutumiseen. Kun mieli ei ole tasapainossa, niin kehokaan ei voi hyvin. Toisaalta kun keho kärsii, voi mielikin pahoin.

Vaikka urheileminen on usein henkisesti raskasta, se myös antaa paljon. Urheilu tarjoaa voimavaroja ja tyydytystä. Kasken ja kumppanien sanoin: ”Tuskin kukaan urheilisi huipputasolla, jos ei kokisi siitä jonkinlaista iloa ja nautintoa.”

Toimituspäällikkö Jouko Kokkonen ja tiedeviestijä Salla Karjalainen
Liikuntatieteellinen Seura

Satu Kasken, Monna Arvinen-Barrowin, Ulla Kinnusen ja Jari Parkkarin ”Miten huippu-urheilijan mieli voi? Nykyisten ja entisten huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi Suomessa" -tutkimusraportti julkaistaan webinaarissa ja verkkosivuillamme tiistaina 8.12.2020 klo 13.