Pitkällekö kantaa liikuntapoliittinen selonteko?

Vaikka selonteossa esiintyykin harvoin takavuosien luotettava mietintöverbi ”toteaa”, niin se on monelta osin toteava. Paperi on sinänsä kattava katsaus nykytilaan ja tulevaisuuden näkymiin. Se kertoo, että paljon on tehty, mutta vielä enemmän olisi haluttu tehdä – ja tekemistä riittää tulevaisuudessakin. Samalla havainnollistuu osin tahattomasti, miten vaikea ihmisten liikkumisen määrään on vaikuttaa.

Selonteosta henkii luja luottamus tai ainakin virallinen toiveikkuus valtion sanan voimaan liikunnan kentällä. Pelintekijän roolin saavat kunnat, oppilaitokset ja kansalaistoimijat. Vähäisen liikunnan kimppuun halutaan käydä koko elämänkulun aikana. Valtio tyrkkii eri tahoja eteenpäin lupaamalla 50 prosentin rahoitusta. Jää nähtäväksi, löytyykö kaikilta tahoilta tarvittava toinen puolikas, jos liikuntaa aletaan edistää uudella ponnella muksusta muoriin ja vauvasta vaariin.

Toiveiden ja todellisuuden välinen ristiriita ei kuitenkaan piirry selonteosta selvästi. Liikuntakulttuuri linkittyy selonteossa melko heikosti yhteiskunnan muuttumiseen tai yksilötason todellisuuteen. Liikkumisen ja liikkumattomuuden syyt ovat monet.

Selontekoon sisältyy harras toive liikunnan paikan löytymisestä maakuntatasolla jos ja kun väliportaan hallinto muuttaa muotoaan. Valtion aluehallinto katoaa perinteisessä muodossaan, sotekin tullee ja liikunta jää kunnille. Liikunnan asiaa on tarkoitus viedä eteenpäin verkostojen varassa. Voi toimiakin, mutta voi olla toimimattakin.

Toimenpide-ehdotukset ja niiden kustannusvaikutukset on selonteossa kerrottu. Sen sijaan tavoitteet on tuotu pehmeämmin esille. Näky vuoteen 2030 on utuinen. Toisaalta selväksi käy, että valtio haluaa edelleen edetä laajalla rintamalla. Varojakin valtio toivoo lisää: veikkauksen tuoton ohella rahaa halutaan saada budjettivaroista. Ylijohtaja Esko Ranto myönsi Kansallisessa liikuntafoorumissa, että kyse on myös varautumisesta rahapelimonopolin murtumiseen.

Mikä on selonteon elinkaari? Liikuntapolitiikkaakin on tehty vaalikausittain, eikä tämä piirre ole ainakaan heikentynyt 2000-luvulla. Itse asiassa tässä on menty takapakkia. Ensimmäiseen liikuntalakiin sitoutuivat kaikki ja se linjasi esitöineen suomalaista liikuntakulttuuria liki 20 vuotta.

Selonteon on teettänyt ministeri, joka kamppailee poliittisesta tulevaisuudestaan. Sampo Terhon (sin.) toimissa ei sinänsä ole mitään uutta. Stefan Wallin (rkp) ja Paavo Arhinmäki (vas.) ajoivat seuratukea, Ilkka Kanerva (kok.) teetti 1990-luvun liikuntapoliittisia linjauksia. Urheilulla ja liikunnalla saa paljon näkyvyyttä etenkin suhteessa puheenvuorojen pohjana oleviin rahavirtoihin.

Mutta mikä on selonteon painoarvo? Osaltaan tämä riippuu siitä, mitä seuraava hallitus haluaa linjata liikuntapolitiikasta. Perinteenä on ollut, että edeltäjän perinnön pohjalle ei ole tukeuduttu. Kansallista liikuntaohjelmaa tehtiin vaalien kahden puolen 2006–2008; työn luonne ja tavoitteet muuttuivat melkoisesti hallituksen vaihduttua.

Selonteon merkitykseen vaikuttaa myös se, miten paljon eduskunta ehtii lausua selonteosta. Luultavasti aika vähän. Lähetekeskustelu käydään tiistaina 20. marraskuuta. Luvassa ovat ainakin ryhmäpuheenvuorot. Kuulemme todennäköisesti myös lukuisia todistuksia siitä, miten hyväksi liikunta on – ja jokusen huonon koululiikuntamuiston. Näin voi ennakoida liikuntalakien eduskuntakäsittelyjen perusteella.

Lisätietoa aiheesta:

• Valtioneuvoston selonteko liikuntapolitiikasta oli eduskunnassa lähetekeskustelussa tiistaina 20.11.2018.
• Valtioneuvosto antoi selonteon liikuntapolitiikasta 25.10.2018.

Blogitekstin kirjoittaja: erikoistutkija Jouko Kokkonen, LTS