Pidetään kipinä yllä

Ihmislapsen kehitys ensimmäisen ikävuoden aikana tuntuu ihmeelliseltä. Vanhempainvapaalla katselin, miten vastasyntynyt yritti vielä kehittyvien aistiensa avulla saada tolkkua ympäröivästä maailmasta. Pikkuhiljaa vauva sai lisää työkaluja ympäristön tutkimiseen kehonsa kautta. Sittemmin maailman hahmottamiseen on vuoden aikana avautunut huimasti uusia mahdollisuuksia.

Pääsin todistamaan lähietäisyydeltä lapsen sisäänrakennettua halua liikkua ja käyttää kehoaan. Ensin vauva kurottelee asioita käsillä. Vähitellen löytyvät jalat. Sitten hän yrittää kunnianhimoisesti käyttää keskivartaloa kääntymiseen, minkä jälkeen alkaa yhdistellä näitä eri palikoita edeten kohti pystyasentoa ja kävelyä. Lapsen ensimmäiset askeleet ovat haparoivia ja epätaloudellisia. Kaatumisia tulee, ja alussa tasapainon säilyttämiseen vaaditut korjausliikkeet ovat kokonaisvaltaisia. Kun jalat on saatu alle, ei konttaamiseen ole enää paluuta. Motivoituneen harjoittelun seuraukset voi nähdä jo viikossa. Pieni ihminen on todella sinnikäs.

Lapsen syntymä on laittanut miettimään ihmisen kehollisuutta, liikkumisen luonnollisuutta ja liikkuvaa lasta nyky-yhteiskunnassa uudella tavalla. Lapsilla on sisäsyntyinen kipinä käyttää kehoaan samalla kun he tutkivat ympäristöä ja itseään osana maailmaa. Taaperoilla on uskomaton taito olla ylpeitä omista kehoistaan. He osaavat nauttia liikkeen tuottamisesta ja kehon liikkumisen suomista mahdollisuuksista.

Valitettavasti ylpeys ja varmuus omasta kehosta sekä kipinä liikkumiseen ovat herkkiä ja alttiita hiipumaan, toisinaan jopa sammumaan kokonaan. On huoltajien, kasvattajien ja yhteiskunnan vastuu ruokkia tuota kipinää. Tiedämme, että se on yksilön kannalta tärkeää. Samalla se on myös yhteiskunnan edun mukaista.

Haluan kuitenkin korostaa nimenomaan yksilön etua ja oikeutta. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus myönteisen liikunta-kehosuhteen säilyttämiseen ja olla ylpeä omasta kehostaan läpi elämän. Kaikilla meillä on vain yksi keho. Sen kanssa kannattaa ystävystyä ja pitää siitä hyvää huolta.

Tutkimuksista tietoa varhaiskasvatusikäisten liikkumisesta

Varhaiskasvatusikäisten lasten fyysistä aktiivisuutta on tutkittu yhä enemmän viimeisten kymmenen vuoden aikana. Valitettavasti useat tutkimukset ovat olleet surullista luettavaa. Jyväskylän yliopiston tutkimus kertoo, että alle kouluikäisten lasten kokemukset liikunnallisesta pätevyydestä ovat pitkäaikaisia (Niemistö ym. 2023). Jos lapselle kehittyy jo varhain heikko kokemus omasta motorisesta pätevyydestä, se säilyy ja vaikuttaa todennäköisesti pitkään. Pätevyyden kokemus vaikuttaa ratkaisevasti fyysiseen aktiivisuuteen vapaa-ajalla.

Riitta Veijola piti Liikuntalääketieteen päivillä herättelevän puheenvuoron lasten lihavuuden hoidosta ja liikunnasta (linkki luentomateriaaleihin). Lasten lihavuus on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan yleistynyt 2014–2021 välisenä aikana. Lasten lihavuuteen liittyviä sairauksia ovat muun muassa valtimotautien riskitekijöiden ilmaantuminen, heikentynyt sokerinsieto ja tyypin 2 diabetes, rasvamaksan kehittyminen, astma ja unenaikaiset hengityshäiriöt sekä munasarjojen monirakkulaoireyhtymä. Nämä ovat tyypillisiä aikuisten kroonisia sairauksia. On hälyttävää, että yhä nuoremmat lapset ja nuoret altistuvat näille elintapasairauksille. Miettikääpä: pieni lapsi keski-ikäisen ruumiissa. Todella surullista. Tärkeä ehkäisevä keino olisi riittävä liikunta.

Lasten lihavuuteen liittyy myös psykososiaalisia tekijöitä. Kaija Appelqvist-Schmidlechner puhui Liikuntalääketieteen päivillä liikunnan ja mielenterveyden yhteyksistä lapsilla ja nuorilla (linkki luentomateriaaleihin). Lihavuuden on todettu olevan yhteydessä huonompaan yleiseen elämänlaatuun, joista yksi merkittävä osa-alue on tyytymättömyys omaan ulkonäköön. Samalla runsaampi fyysinen aktiivisuus on yhteydessä positiivisempaan kehonkuvaan.

Fyysisen aktiivisuuden hyvinvointivaikutukset onkin tunnistettu laajasti. Liikunnan ja mielenterveyden välisiä yhteyksiä lapsilla ja nuorilla on tutkittu maailmalla jo paljon. Lapset saavat liikkumalla muun muassa pätevyyden kokemuksia, kehosuhde vahvistuu ja se on myös itseilmaisun väline. Liikunnalla on vaikutuksia keskittymiskykyyn sekä unenlaatuun puhumattakaan monista myönteisistä vaikutuksista fyysiseen terveyteen ja elintapasairauksien ennaltaehkäisyyn.

Aikuisilla vastuu, mutta pienillä teoilla pääsee pitkälle

Pieneltä lapselta ei voi vaatia liikunnalliseen elämäntapaan kasvamista – siihen kasvattamista on vaadittava aikuisilta. Jälleen palataan aikuisten vastuuseen. Lasta ympäröivien aikuisten tulee antaa mahdollisuuksia ja rohkaista omien voimien koettelemiseen ja taitojen harjoittelemiseen. Tätä kautta lapset saavat onnistumisen kokemuksia, oppivat sinnikkyyttä ja minäpystyvyyden tunne voimistuu.

Alle kouluikäiset lapset ovat kiitollinen liikkeen lisäämisen kohderyhmä, sillä intoa yleensä kyllä riittää. Jo hyvin nuortenkin lasten kanssa voi käydä ikätasoisia keskusteluista kehollisuudesta ja liikkumisesta. Yhdessä voidaan pohtia, miltä kehossa tuntuu sydämen sykkiessä tai kuinka makoisasti nukutti sen jälkeen, kun illalla käytiin ulkona peuhaamassa. Pienet asiat auttavat ylläpitämään ja vahvistamaan liikkumissuhdetta.

Onneksi huonojen uutisten keskeltä löytyy myös valonpilkahduksia. Lasten liikuntasuhteen tukemiseen on alettu kiinnittää enemmän huomiota. On olemassa Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma, äitiyspakkaukseen lisätään pallo ja perheille on tarjolla liikuntaneuvontaa. Vuonna 2024 ensimmäistä kertaa Helsingin kaupungin Kulttuurikummit-ohjelmassa ovat mukana myös liikuntapalvelut. Opetus- ja kulttuuriministeriö avasi syksyllä 2023 avustushaun päiväkotien pihojen liikuntaedellytysten parantamiseen. Nämä ovat muutamia hyviä esimerkkejä siitä, että leikki-ikäisten lasten liikkumisen merkitys tunnistetaan yhä paremmin.

Lapseni aloitti päiväkodin loppusyksystä. Olen ollut erityisen ilahtunut siitä, että päiväkodissa järjestetään päivittäin vapaamuotoinen tanssihetki. En ole kummemmin tiedustellut hoitohenkilökunnalta, onko tavoitteena fyysisen aktiivisuuden lisääminen päiväkotipäivään vai itseilmaisun kehittäminen. Luultavasti taustalla on se, että tanssiminen on kivaa. Ja näinhän se on! Onko mitään parempaa, kuin nähdä pienen lapsen tanssivan vapautuneesti välittämättä muiden katseista tai ajatuksista?

Tästä me aikuisetkin voisimme ottaa mallia. Voisimme tanssia kuin kukaan ei olisi meitä katsomassa ja antaa kehomme liikkeen viedä mennessään. Uuden vuoden lupaukseni on lisätä arkipäiviin pieni tanssihetki yhdessä lapseni kanssa.

Vilja Prinkey
liikuntatieteiden erityisasiantuntija
Liikuntatieteellinen Seura