Pääkirjoitus: Missä EU, siellä mahdollisuus

Suomessa on kuitenkin totuttu mielikuviin Helsinkiin keskitetystä päätösvallasta. Siksi EU:n tuomia paikallisia arkisia mahdollisuuksia ole vieläkään opittu täysin hyödyntämään.

Eurooppa ja EU ovat monelle suomalaiselle kaukana. Eurooppa on paikka, jonne Suomesta mennään – ei paikka, jossa joka päivä olemme ja elämme. Olisi kuitenkin syytä oppia näkemään toisin. Myös liikunnan ja urheilun kentillä sekä niihin liittyvässä paikallistasojen päätöksenteossa.

Samalla kun tutut kansalliset rahoitusmekanismit yskivät, EU tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Etenkin kuntien olisi hyvä olla hereillä. Kunnille itselleen aukeaa uusia rahoituskanavia, mutta lisäksi ne voivat herätellä alueidensa yhdistysten ja seurojen väkeä havahtumaan eurooppalaisuuteensa.

Vaikka EU:lla ei ole toimivaltaa liikunnan ja urheilun asioissa, se vaikuttaa myös urheilun arjessa. Tämän olemme nähneet etenkin kilpailu- ja ympäristölainsäädännön kohdalla.

Lisäksi liikunta- ja urheilu ovat EU:n näkökulmasta tärkeä väline monien sen toimivaltaan kuuluvien tavoitteiden saavuttamiseksi. Siksi se tukee myös liikuntaa ja urheilua. Erasmus+Sport -potissa on joka kevät tarjolla isoja tukimahdollisuuksia.

Lisäksi sporttihankkeita tuetaan merkittävillä summilla myös maaseuturahastosta. EU:n näkökulmasta 95 prosenttia Suomesta on maaseutua. Siten lähes koko Suomessa tapahtuva ”maaseutujen” elinvoimaa lisäävä toiminta on näiden tukien mahdollinen kohde.

Rahoitusten kohteina on kuitenkin vuodesta toiseen suhteettoman vähän suomalaisten kuntien, seurojen, liittojen tai järjestöjen hankkeita. Se, että EU:n liikuntarahaa virtaa muualle, ei kuitenkaan johdu siitä, että EU-päättäjät suosisivat muuta Eurooppaa.

EU:n liikuntamiljoonia jää ottamatta siksi, ettemme osaa – tai edes huomaa – pyytää niitä.

Kesäkuussa on EU-vaalit. Valittavat 15 meppiä ovat keskeisessä roolissa EU:n ja suomalaisen arjen vuorovaikutuksen kehittämisessä.

Suomen EU-strategiassa on aina korostunut kovan talouden arvoihin keskittyminen. Se, mitä EU tarjoaa kulttuurin, mukaan lukien liikuntakulttuurin, edellytysten kehittämiseen, ei ole ollut pääkohteita. Kuvaavaa on, että yksikään suomalaismeppi ei istu näitä asioita pohtivassa EU-parlamentin Cult-valiokunnassa.

Ei siis kukaan!

Ei ihme, että EU:sta välittyy Suomeen mielikuva, joka saa EU:n näkymään teknokraattisten puku- ja jakkutyyppien byrokratiahelvettinä – ei kulttuurin ja liikunnan riemun tuottajana, tai ylipäänsä kaikessa inhimillisessä toiminnassa eurooppalaisia toisiinsa verkottavan arkitoiminnan helpottajana.

Vaalit lähestyvät. Mitähän liikuntaväki, yhdessä koko kulttuurisektorin kanssa, voisi tehdä, että edes yksi suomalaismeppi ottaisi nämä asiat jatkossa keskeiseksi tavoitteekseen? Ja miten saisimme kunnissa, seuroissa ja järjestöissä aikaiseksi hankkeita, joilla EU:n liikuntarahaa tulisi enemmän myös Suomeen?

Muutama suomalainenkin seura, lajiliitto ja kunta on toki osannut hakea hankkeisiinsa merkittäviä tukisummia. Lisää olisi kuitenkin tarjolla. Näissä rahoissa ei ole kansallisia kiintiöitä. Hankkeet pisteytetään ja parhaat palkitaan, kansallisuuksia ei huomioida. Tässä olisi Suomen liikuntaväelle ison yhteisen kaappauksen paikka.

Jari Kupila
jari.kupila(at)lts.fi

Artikkeli on julkaistu Liikunta & Tiede -lehdessä 2/2024 ja se on luettavissa myös pdf-muodossa.