Liikunta & Tiede -lehti 2/2022

Kirjoittaja:

Jari Kupila, päätoimittaja, Liikunta & Tiede -lehti

Julkaistu:

05.04.2022

Jaa:

Pääkirjoitus: Liikunta ei ole pelkkä väline

Pääkirjoitus: Liikunta ei ole pelkkä väline
Kuva: Jari Kupilan kotialbumi.

Liikunnan tarpeellisuutta perustellaan usein välillisillä vaikutuksilla. On terveys- ja hyvinvointihyötyjä, on kansanterveydellisiä ja -taloudellisia hyötyjä.

Ja näin tietysti onkin.

Liikunta välineellistyy kuitenkin liikaakin. Liikkuminen kun on merkityksellistä ihan pelkkänä liikkumisenakin, kokemuksena.

Liikkuva ihminen on keskellä itseään. Hän on olemassa, osa ympäröivää luontoaan. Hän saa kosketuksen itseensä. Liike rauhoittaa, tasapainottaa. Liike vapauttaa, ei stressaa.

Vai mitä?

Olisi terveellistä muistaa, että liikunta ei loppujen lopuksi ole se ydinsana, jonka määrästä yhteiskunnassa pitäisi olla huolissaan. Paljon liikuntaa tärkeämpi sana on liikkuminen.

Ihminen ei tarvitse liikuntaharrastusta, mutta liikettä ja liikkumista hän tarvitsee.

Liikuntakulttuurillemme on tyypillistä erilainen mittaaminen. Mitataan kilometrejä, sykettä, vauhtia, kiloja. Erilaiset elintoimintomittarit ovat liikkumisen arkea.

Olemme hyviä myös aikatauluttamaan ja ohjelmoimaan.

Liikuntaharrasteitamme tahtoo yhä enemmän ohjata ajatus siitä, montako askelta per päivä on syytä saavuttaa – ja montako kilometriä sitä hiihtoa on talven aikana hiihdettävä.

Liikuntakulttuuri on kehittynyt niin läheisessä suhteessa urheilukulttuuriin, että urheilemisen mallit ovat läikkyneet myös liikuntaan. Yhteydessä on toki hyvääkin, mutta myös riskinsä. Erityisesti se riski, ettei muisteta nauttia liikuntakokemuksesta itsestään, siis hetkistä, kun ollaan liikkeessä ja toteutetaan ihmisenä olemisen ideaa liikkumalla.

Turhan usein liikumme tavoitteen vuoksi. Se, miltä juuri nyt tuntuu, tässä ja nyt, kun kehomme liikkuu, unohtuu.

Samalla liikuntakokemuksen onnistuminen ja epäonnistuminen, määrittyy sillä, mitä tavoitetta se palveli – ei sillä, mitä koimme ympäröivästä luonnosta lenkkimme aikana tai miten tunsimme veren virtaavan, hapen kulkevan ja ajatuksen selkeytyvän itsessämme.

Liikkua voi monilla motiiveilla, turha osoitella oikeita ja vääriä. Pääasia olisi, että mahdollisimman moni toteuttaisi ihmislajin hyvinvoinnille biologiastaan tulevaa perustarvetta: ihminen on vaeltaja, hänen tulee liikkua.

Hän toteuttaa ihmisyyttään, kun liikkuu.

Modernin ajan riesa on se, että arkinen liike – ilman sen kummempaa liikkumisen harrastamista – ei enää mahdollistu kuten aiempina vuosituhansina. Liikettä on erikseen hankittava.

Tässä tullaan haasteeseen, jota tutkimuksessa ja liikunnallisen elämäntapaan ohjaavassa viestinnässä olisi aiempaa selvemmin syytä huomioida. Jos on niin, että osa suomalaisia liikkuu liian vähän, eikä koe liikuntakulttuurimme tarjoamia mahdollisuuksia omikseen, vika ei ole vain niukasti liikkuvissa.

Entäpä jos liikkumiseen liittyvistä mielikuvista on tehty liian stressaavia, liian pakottavia, liian suorituskeskeisiä – siis liian urheilua?!

Pelkkä hyvä olo, sisäinen rauhantila, jonka ihminen liikkuessaan kokee – olipa hän sitten kävelemässä kauppaan, ulkoiluttamassa koiraa tai hiihtämässä ajatuksissaan – ei oikein riitä ajassamme mainospuheeksi.

Ihmiset ovat liikkumatta monista syistä. Olisi syytä tunnistaa syiden moninaisuus paremmin. Se, että tuotamme koko ajan uusia tutkimuksia, jotka todistavat liikunnan terveysvaikutuksia, ei välttämättä motivoi uusia liikkujia. Tämä peruste kun on tiedetty jo ainakin 50 vuotta.

Kun kaikki tietävät liikkumisen hyödyt, miksi niin moni ei silti liiku?

Joku estää. Mikä se este on?

Asiaa olisi syytä lähestyä uusista näkökulmista. Voisi tarkastella kriittisemmin vaikka siitä, millä mielikuvalla liikettä tarjoillaan.

JARI KUPILA