Mutta mihin jäi avajaisissa Pierre de Coubertin?

Kansainvälisen olympiakomitean perustaja Pierre de Coubertin (1863–1937) on ollut Ranskassa esillä Pariisin olympiakisojen alla ristiriitaisessa valossa. KOK on korostanut de Coubertinin suunnanneen urheilun avulla nationalismia kansakuntien väliseen rauhanomaiseen kilpailuun. Kriitikot ovat muistuttaneet olympiaparonin kolonialistisista ja naisten urheilun vastaisista näkemyksistä. Vierasta hänelle eivät olleet ajatukset valkoisen rodun ylivertaisuudesta.

Pariisin kisojen avajaisissa paroni de Coubertin loisti lähes täydellisellä poissaolollaan. Hän vilahti muutamassa kuvassa ja järjestelykomitean puheenjohtajan puheessa. Äkkiseltään tämä on yllättävää, sillä hän lausui ajatuksen nykyajan olympiakisoista vuonna 1894 ja toimi KOK:n toisena puheenjohtajana vuodet 1896–1925. De Coubertin sai myös tuotua toiset nykyajan olympiakisat vuonna 1900 Pariisiin, vaikka ne hukkuivatkin maailmannäyttelyn ohjelmaan. Elämäntyönsä palkintona hän näki olympiakisat toisen kerran Pariisissa 30 vuotta myöhemmin.

Virallinen Ranska suhtautuu 2020-luvulla de Coubertinin perintöön viileästi. Urheiluministeri Amelie Oudea-Casteralla ja Pariisin pormestarilla Anne Hidalgolla oli muita kiireitä, kun Sorbonnen yliopisto juhlisti de Coubertinin 23.6.1894 pitämää puhetta, josta nykyaikainen olympialiike sai alkunsa. KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach hoiti viran puolesta olympialiikkeen perustajan kehumisen. Bach korosti de Coubertinin toiminnan olleen aikaansa sidonnaista.

Pariisin olympiakisojen yhteydessä on de Coubertinin sijaan korostettu Alice Milliat´n (1884–1957) elämäntyön merkitystä. Milliat puhui naisten urheilemisen puolesta ja yritti toistuvasti vaikuttaa de Coubertiniin, jotta naiset saisivat oikeuden osallistua olympiakisoihin muissakin lajeissa kuin uinnissa, tenniksessä ja taitoluistelussa. Milliat’n patsas oli yksi avajaisissa nähdyistä historian merkkinaisista. Yleisurheilussa naisten pääsy kisoihin toteutui lopulta Amsterdamissa kesällä 1928 ei Milliat´n ansiosta, vaan pääsyynä oli naisten omien MM-kilpailuiden kasvava suosio.

Tämän kaiken voi nähdä myös Pariisin kisajärjestäjien irtiottona KOK:n toiminnasta, kuten koko avajaisohjelman. Tämä ei ole ainutlaatuista olympiahistoriassa. Helsingin kisoissa 1952 ei nähty enää de Coubertinin vaatimuksessa Tukholmassa 1912 aloitettuja taidekilpailuja, joiden perinne katkesi. Ja hyvä niin. Kilpailuiden taso oli vaatimaton. Paavo Nurmen ilmestyminen soihdunkantajana ei ollut myöskään ainakaan KOK:n pääsihteeri Otto Meyerin mieleen.

Olympialiikkeen perustajan perintö

Valintoja voi katsoa myös historiatulkintojen näkökulmasta. De Coubertinin ajatus- ja aatemaailmaa on syytä tarkastella kriittisesti, mistä on kyse myös ranskalaisten valinnoissa. Tämän päivän katsannosta hänen ajatuksensa ovat vanhentuneita. Toisaalta on syytä muistaa hänen olleen aikansa lapsi. De Coubertinin ajattelussa yhdistyivät aristokraattinen ajattelu, antiikin ihailu ja anglosaksisiin vaikutteisiin perustunut käsitys urheilun merkityksestä kasvatuksellisena keinona.

Suomen historian kannalta merkittävä oli de Coubertinin halu saada Venäjään kuulunut suuriruhtinaskunta mukaan kisoihin ”urheilukansakuntana”. Tässä hän onnistui, kuten myös Böömin, Australaasian ja Etelä-Afrikan osalta. Katalonian ja kolmen valtion kesken jaetun Puolan jäsenyys ei sen sijaan de Coubertinin mielestä käynyt päinsä.

Nykyajan olympiakisat ovat kiistatta de Coubertinin luomus, vaikka idea ei ollut hänen. Englantilaisen urheilusta kasvatuskeinona vakuuttuneen kirurgin William Penny Brookesin (1809–1895) johdolla järjestettyjen Wenlockin olympiakisojen perintö innosti hänet tarttumaan asiaan. Olympiakisojen tunnuslauseen ”Citius, Altius, Fortius” keksi dominikaanipappi Henri Didon (1840–1900), joka uskoi urheiluun kasvatuksen välineenä.

Voi sanoa, että ilman de Coubertinin sitkeyttä olympialiike ei olisi syntynyt kansainvälisenä ja lähtenyt kasvuun kituliaan alun jälkeen. Kansainvälisestä urheilusta tuli mielekästä liikenneyhteyksien ja median kehittyessä. KOK oli tässä ajanhermolla ja onnistui luomaan urheilun laaja-alaisesti kattavan monopolin, jolle on ominaista urheilu-urheiluyleisön ylittävä näkyvyys ja medianäkyvyys. Muutamat suuret urheilulajit ovat sittemmin kyenneet luomaan suurta kiinnostusta herättäviä omia MM-turnauksiaan.

Myös de Coubertinin ajatus KOK:sta eri maiden hallituksista mahdollisimman riippumattomana järjestönä on ollut sen vahvuus, vaikka onkin kaukana demokraattisesta päätöksenteosta. Eräässä mielessä KOK oli jopa Kansainliiton ja Yhdistyneiden kansakuntien edeltäjä – ja sittemmin rinnakkaisjärjestö. Tänä päivänä KOK ylittää kansainvälisesti YK:n medianäkyvyyden.

KOK itsessään on kulkenut kauas de Coubertinin viitoittamalta polulta. Amatööriurheilun ideologia jäi 1980-luvulle ja samalla järjestö muuntautui käytännössä monopoliyhtiöksi. Aikoinaan korostetun ajatuksen jalosta kilvasta ja osanotosta voittoa tärkeämpänä voi hyvällä tahdolla nähdä toteutuvan siinä, että KOK takaa jokaiselle jäsenkomitealleen yhden paikan kisoihin. Järjestön ansioksi voi lukea sen, että Pariisissa 2024 kilpailee yhtä monta naista kuin miestä.

Jouko Kokkonen
toimituspäällikkö

Linkki: ‘Fanatical colonialist’: The uneasy legacy of the French founder of modern Olympics https://www.france24.com/en/france/20240718-fanatical-colonialist-uneasy-legacy-french-founder-of-modern-olympics-paris-games